Kuninkaallisen laivaston sotatoimet Itämerellä 1918–1920
Kuninkaallisen laivaston sotatoimet Itämerellä 1918–1920 oli tapahtumasarja, jonka alkuvaiheessa Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien tavoitteena oli tukea Viron vapaussotaa Neuvosto-Venäjää ja sen tukemia virolaisia bolševikkeja vastaan. Myöhemmin toiminta ulottui koskemaan myös Latviaa.
Viron itsenäisyyden toteutuminen muokkaa
Viron tasavalta oli 24. helmikuuta 1918 julistautunut itsenäiseksi, mitä ei Saksan miehityshallinto (Ober Ost) hyväksynyt. Kesäkuussa saksalaiset vangitsivat Friedrichshofin keskitysleirille itsenäisyysliikkeen johtohahmon Konstantin Pätsin, jonka kannattajat eivät voineet järjestää sotilaallista puolustusta neuvostovenäläisten ja virolaisten bolševikkien hyökkäystä vastaan.
Brittien laivastotoiminta Itämerellä mahdollistui Saksan tehtyä aselevon ensimmäisessä maailmansodassa 11. marraskuuta 1918. Aseleposopimuksen 12. artiklan mukaan saksalaisten tuli vetäytyä Venäjän keisarikunnalle kuuluneelta alueelta vasta sitten, kun ympärysvallat pitivät vetäytymistä mahdollisena ottaen huomioon alueen sisäisen tilanteen. Käytännössä muotoilu tarkoitti sitä, että saksalaiset jäisivät paikoilleen poliisijoukoksi ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta eli tarvittaessa taistelemaan virolaisia ja latvialaisia bolševikkeja ja näitä tukevia neuvostovenäläisiä vastaan, kunnes ympärysvallat kykenisivät löytämään jonkin ratkaisun yhdessä Latvian ja Viron hallitusten kanssa.
Saksalaisten passiivisuus Virossa ja Latviassa muokkaa
Periaatteessa saksalaiset joukot eivät itse olisi halunneet jäädä itsenäiseen Viroon tai Latviaan, vaan kotiutua. Liettuassa tilanne ei ollut yhtä selkeä. Liettuan itsenäisyyttä haluavien, saksalaisten ja bolševikkien lisäksi tilanteeseen sekaantuivat vielä puolalaiset, joilta toivottiin tukea edellisiä vastaan ja myös mahdollista valtioliittoa Puolan kanssa.
Britannian rajallinen sitoutuminen Viron ja Latvian tukemiseen muokkaa
Poliittinen tilannearvio ja päätös Viron tukemisesta muokkaa
Yhdistyneen kuningaskunnan ulkoasiainministeriössä tehtiin arvio muodostuneesta tilanteesta 13. marraskuuta 1918. Arthur Balfourin johdolla kokoontuneessa kokouksessa päätettiin, että Baltian maille toimitettaisiin sotatarvikkeita sitten, kun niillä olisi hallitukset, jotka kykenisivät vastaanottamaan ja käyttämään avun. Viikkoa myöhemmin Viron kansallisneuvoston lähetystö pyysi sekä sota-aluksia että maavoimia suojelemaan Viroa Neuvosto-Venäjältä, joka valmistautui valtaamaan Viron tasavallan. 16. marraskuuta 1918 virolaiset olivat aloittaneet vapaaehtoisen liikekannallepanon, jonka seurauksena Viron puolustusvoimiksi oli saatu kokoon 21. marraskuuta mennessä noin divisioonan kokoinen voima. [1]
Yhdistynyt kuningaskunta päätti lähettää laivasto-osaston, koska se halusi välttää avointa maasotaa Neuvosto-Venäjää vastaan. Pääministeri David Lloyd Georgen johtama hallitus teki 20. marraskuuta päätöksen laivaston lähettämisestä tukemaan Viron tasavaltaa. Virossa muodostettiin 27. marraskuuta Pätsin II väliaikainen hallitus.
Osasto lähtee liikkeelle teknisten epäilyjen jälkeen muokkaa
Laivastoavun teknistä toteuttamista vastaan esitti näkemyksensä vara-amiraali Sydney Fremantle, joka oli Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien esikunnan varapäällikkö. Hänen mukaansa Tallinnan satama jäätyisi, jolloin Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien alukset voisivat jäädä jäihin kiinni talveksi. Lisäksi venäläiset Itämeren laivaston alukset voisivat toimia Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimia vastaan Kronstadtin satamasta käsin. Britit voisivat myös joutua alttiiksi miinoille, joita oli ensimmäisen maailmansodan aikana kylvetty Itämerelle runsain määrin suluiksi. Ensimmäinen merilordi, amiraali Sir Rosslyn Wemyss hyväksyi kuitenkin suunnitelman osaston lähettämisestä.
Forthvuonosta lähti 22. marraskuuta 6. kevytristeilijäeskaaderi, johon kuuluivat Ceres-luokan kevyet risteilijät HMS Cardiff ja HMS Ceres sekä Caledon-luokan kevyet risteilijät HMS Cassandra, HMS Caradoc ja HMS Calypso, saattajinaan yhdeksän 13. laivueen hävittäjää ja 3. miinanraivaajalaivueen miinantorjunta-alusta. Osastoa komensi kontra-amiraali Edwyn Alexander-Sinclair. Alusten edellisenä tehtävänä oli ollut internoida ja saattaa Saksan valtakunnan valtamerilaivaston alukset Scapa Flow’hun.
Neuvosto-Venäjän ja saksalaisten paine Virossa ja Latviassa muokkaa
Toisessa vaiheessa sotatoimet laajenivat Latviaa koskeviksi. Lopulta brittien Viron ja Latvian itsenäisyyttä tukevat toimet suuntautuivat myös näihin maihin itsenäistymisen jälkeen jääneitä saksalaisia vastaan. Saksalaiset halusivat estää itsenäisyyksien toteutuminen ja pitää virolais-latvialaisen alueen Saksan protektoraatteina muodollisesti itsenäisen Baltian herttuakunnan nimissä.
Tapahtumat muokkaa
Siirto Tallinnaan joulukuussa 1918 muokkaa
Osastoon kuuluivat lippulaivana kevyt risteilijä HMS Cardiff, C-luokan risteilijöistä muodostetun 6. kevytristeilijälaivueen HMS Cassandra, HMS Caradoc, HMS Ceres ja HMS Calypso, kukin uppoumaltaan 4 100 tonnia. Laivueen suojana oli 13. laivueen yhdeksän V- ja W-luokkien hävittäjää sekä seitsemän muuta laivaa 3. raivaajalaivueesta.
Kööpenhaminassa risteilijät ja hävittäjät tankattiin säiliölaivoista, mutta Tow-luokan raivaajille ei ollut hiiltä hiililaiva Tregarthin ajettua miinaan. Myös sen tilalle käsketty hiililaiva ajoi Pohjanmerellä miinaan. Vasta tammikuussa 1919 saatiin kolmas hiililaiva perille Kööpenhaminaan.
Laivasto-osasto eteni Baltiaan miinakarttojen varassa ilman raivaajia Cardiffin johdolla. 5. joulukuuta 1918 risteilijä Cassandra ajoi saksalaiseen merimiinaan Saarenmaan lähellä. Konehuoneen alla räjähtänyt miina mursi rungon kahdesta kohtaa. Hävittäjät HMS Vendetta ja HMS Westminster pelastivat 440 eloonjäänyttä. Kymmenkunta miehistönjäsentä sai surmansa. Calypso evakuoi pelastuneet. Myös törmäyksissä vaurioituneet hävittäjät HMS Verulam ja Westminster palasivat Britanniaan.
Loput osastosta saapui 12. joulukuuta 1918 Tallinnaan, jossa vallitsi elintarvike- ja hiilipula. Neuvosto-Venäjän 7. armeija oli vallannut marraskuun loppuun mennessä Narvan, Valgan ja Tarton, jolloin Tallinna oli uhattuna.
Viron rintaman tukitoiminta muokkaa
Kontra-amiraali Edwyn Alexander-Sinclair ylitti valtuutensa ja ryhtyi tukemaan virolaisia joukkoja hyökkäystoimin. 22. marraskuuta 1918 oli puna-armeija hyökännyt Narvaan. Rauhansopimuksen nojalla poliisijoukoksi jääneet saksalaiset joukot olivat kuitenkin torjuneet hyökkäyksen. 28. marraskuuta 1918 neuvostovenäläiset joukot tekivät toisen hyökkäyksen. Marraskuun 1918 lopulla Viron sotilaallinen puolustus koostui suojeluskunnasta ja puolustusvoimista, joilla ei ollut raskasta aseistusta. [1]
HMS Cardiff, HMS Caradoc ja viisi hävittäjää siirrettiin Narvan edustalle ja niiden tykkitulella tuhottiin joen ylittävä silta. Näin neuvostovenäläiset ja neuvostovirolaiset joukot jäivät saarroksiin, kun yhteys joen yli oli katkaistu.
Brittiläinen laivasto-osasto eristi Neuvosto-Venäjän Itämeren laivaston Kronstadtiin ja toimitti 5 000 kivääriä virolaisille Tallinnan puolustamiseksi. Lisäksi laivasto-osasto takavarikoi venäläiset hävittäjät Spartakin ja Avtroilin Tallinnan edustalla ja lahjoitti ne virolaisille Viron laivaston rungoksi. Samalla osasto vangitsi neuvostovenäläisen laivastosihteerin, joka johti Neuvosto-Venäjän Itämeren laivastoa, toisesta takavarikoidusta aluksesta perunasäkkien alta.
Viron maapäivien jäsenten pyyntö ottaa Viron tasavalta protektoraatiksi muokkaa
30. tammikuuta 1919 Viron maaneuvoston jäsenet sosiaalivallankumouksellisia lukuun ottamatta jättivät Edwyn Alexander-Sinclairille muistion, jossa he pyysivät brittihallitusta miehittämään Viron ja ottamaan sen sotilaalliseen suojelukseensa. Tilanne oli kuitenkin jo sen verran rauhoittunut, että Alexander-Sinclair siirsi Liepājaan muun muassa HMS Cardiffin ja HMS Ceresin ja osan hävittäjistä jättäen kuitenkin Tallinnaan komentaja Thesigerin johtoon Yhdistyneestä kuningaskunnasta palanneen HMS Calypson sekä miinalaivat HMS Princess Margaretin ja HMS Angoran.
Toiminta Suomesta käsin muokkaa
Alexander-Sinclairin ja hänen seuraajansa, kontra-amiraali Walter Cowanin, aikana Itämerellä toimi myös yhdeksän moottoritorpedovenettä, joista kaksi kuului Augustus Agarin komentamalle MI6:n operaatiolle. Moottoritorpedoveneet upottivat Kronstadtissa kaksi taistelulaivaa, panssariristeilijän ja huoltolaivan hyökkäyksessä, johon osallistui myös kahdeksan HMS Vindictiven lentokonetta
Sotatoimet koskettivat myös Suomen tasavaltaa, koska Karjalankannakselta käsin operoineet britit upottivat neuvostoristeilijä Olegin tukeakseen Krasnaja Gorkan varuskunnan kapinaa neuvostovaltaa vastaan ja tekivät sittemmin (18. elokuuta) edellä mainitun moottoritorpedovenehyökkäyksen Kronstadtia vastaan.
Tappiot muokkaa
Tappiona Royal Navy menetti yhden sukellusveneen, kaksi hävittäjää, kaksi miinanraivaajaa, seitsemän moottoritorpedovenettä ja yhden varastoaluksen. Kaatuneita tai kadonneita oli yhteensä 127.[2]
Alukset muokkaa
Kevyet risteilijät muokkaa
| Alus | luokka | muuta |
|---|---|---|
| HMS Cardiff | Ceres-luokan kevyt risteilijä | kontra-amiraali Edwyn Alexander-Sinclairin lippulaiva |
| HMS Ceres | Ceres-luokan kevyt risteilijä | |
| HMS Cassandra | Caledon-luokan kevyt risteilijä | 5. joulukuuta 1918 ajoi miinaan ja upposi, 440 pelastui, noin 10 hukkui |
| HMS Caradoc | Caledon-luokan kevyt risteilijä | |
| HMS Calypso | Caledon-luokan kevyt risteilijä |
Hävittäjät muokkaa
| Alus | luokka | muuta |
|---|---|---|
| HMS Verulam | V-luokan hävittäjä | vaurioitui kesken matkan törmäyksissä ja ajettiin Isoon-Britanniaan |
| HMS Westminster | W-luokan hävittäjä | vaurioitui kesken matkan törmäyksissä ja ajettiin Isoon-Britanniaan |
Miinalaivat muokkaa
| Alus | luokka | muuta |
|---|---|---|
| HMS Princess Margaret | ||
| HMS Angora | helmikuussa 1915 marraskuuhun 1918 Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimiin otettu kauppalaiva [3] |
Lähteet muokkaa
- ↑ a b http://www.allempires.com/article/index.php?q=estonian_liberation_war
- ↑ Jackson, Robert: ”osa 1, Sota bolševikkeja vastaan Baltian maat ja Puola 1918–1939, luku 1. Itämeren taistelut 1918–1920”, Itämeri sotanäyttämönä, s. 48. Suomentanut Marjo Peltoniemi. Helsinki, WS Bookwell, Porvoo: Kustannus Oy Minerva, 2009. ISBN 978-952-492-240-1.
- ↑ http://www.gwpda.org/naval/rogphoto.htm
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuninkaallisen laivaston sotatoimet Itämerellä 1918–1920 Wikimedia Commonsissa
