Kuningasmerikotka
Kuningasmerikotka (Haliaeetus pelagicus) on suurikokoinen, luoteisen Tyynenmeren rannikoiden päiväpetolintu.
| Kuningasmerikotka | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Päiväpetolinnut Accipitriformes |
| Heimo: | Haukat Accipitridae |
| Alaheimo: | Haliaeetinae |
| Suku: | Merikotkat Haliaeetus |
| Laji: | pelagicus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Haliaeetus pelagicus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Kuningasmerikotkan levinneisyys. Oranssi = vain lisääntymisalue, vihreä = ympärivuotinen elinalue, sininen = talvehtimisalue, violetti = vain harhailevia yksilöitä |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Linnun pituus on 86,5–105 cm ja siipien kärkiväli 203–241 cm. Naaras on huomattavasti kookkaampi, ja se painaa 6,8–9 kg, kun koiraan paino on 4,9–6 kg.[2] Epävirallinen painoennätys on itsensä lohilla lihottaneella naaraalla, joka painoi 12,7 kg. Kuningasmerikotka on keskimäärin maailman painavin kotka, mutta jäänee harpyijan ja filippiinienkotkan jälkeen kolmanneksi muilla mitoilla kuvattuna.
Valtavan kokonsa ansiosta laji herättää huomiota, ja väritykseltäänkin vanha lintu on vaikuttava: pääosin musta puku, jossa valkoista on pyrstö, ”housut” ja siipien etureunat. Nokka, silmä ja koivet ovat keltaiset. Sukupuolet ovat saman väriset. Nuori lintu on kauttaaltaan tummanruskea, joskin käsisiivessä on vaaleaa kirjailua ja sulkien tyvet ovat valkoiset. Käyttäytyy kuten merikotka kaarrellen ilmavirtauksissa ja iskien siivillään harvaan mutta voimakkaasti. Lajista tunnetaan kaksi alalajia: nimialalaji H. p. pelagicus ja koreankuningasmerikotka H. p. niger, joka eräiden tutkijoiden mielestä on eri laji.
Levinneisyys muokkaa
Lisääntymisalue on Kaukoidässä, pohjoisessa Beringinmereltä alkaen, Kamtšatkan niemimaa, Sahalin ja Ohotanmeren rannikot sekä Kuriilien pohjoisosat. Korean niemimaan populaation asema ja sen olemassaolo yleensä on epäselvä.
Kuningasmerikotkan uhanalaisuudesta on kahdenlaista mielipidettä.
- IUCN:n mukaan maailman populaatio on noin 5000 yksilöä, mutta laji on vähenemässä. Vähenemisen syitä ovat rakentaminen, pesämetsien hakkuut, ympäristömyrkyt, ihmisen suorittama ryöstökalastus sekä laiton metsästys. Laji on siis IUCN:n luetteloissa uhanalainen.[1]
- Japanilais-venäläisen työryhmän mukaan lajin pesimäkanta on noin 3200 paria, ja lajin tulevaisuus näyttää suotuisalta, sillä se on lailla suojeltu kaikissa pesimäalueensa valtioissa. Kamtšatkalla laji pesii pääasiassa suojelualueilla. Talvehtimisalueet ovat syrjäisiä ja toistaiseksi turvallisia.[3]
Osassa aluetta laji on muuttolintu, ja se talvehtii Japanin pohjoisosissa, Kuriileilla, Korean niemimaalla ja Kiinan rannikolla. Nuoret linnut voivat vaellella laajalti, myös Aleuteilla ja Alaskan länsiosissa.
Suomessa kuningasmerikotka on tavattu kerran: 15. huhtikuuta 1991 – 15. elokuuta 1993 Ähtärissä vanha lintu, joka nähtiin sittemmin eri puolilla maata. Lintu luokiteltiin tarhakarkulaiseksi.[4]
Elinympäristö muokkaa
Kalaa syövänä lintuna laji pesii ja talvehtii runsaskalaisilla alueilla pääasiassa meren saarilla ja rannikolla, sekä vuoristossa että alavilla alueilla. Se pesii myös mereen laskevien suurten jokien varsilla ja rannikon läheisillä järvillä.[2]
Lisääntyminen muokkaa
Laji on sukukypsä 4–5-vuotiaana. Soidinaika on helmi-maaliskuussa. Parin reviiri on lähellä vesistöä. Sisämaassa se voi olla jopa 80 kilometriä rannikolta. Pesä on suuri risulinna joko kalliojyrkänteellä tai puun latvassa. Parittelu tapahtuu pesässä. Muninta alkaa huhti-toukokuussa, ja valkovihreitä munia on 1–3, tavallisesti 2. Haudonta-aika on noin 6 viikkoa, 39–45 päivää.[2] Untuvikot ovat vaaleanharmaita tai valkoisia. Tavallisesti pesästä selviää lentokykyiseksi 10 viikon ikäisenä vain 1 poikanen. Kuningasmerikotka saa lopullisen aikuisen linnun puvun vasta 9 tai 10 kymmenen vuoden ikäisenä. Tästä päätellen lajin elinikä voi olla useita kymmeniä vuosia.
Ravinto muokkaa
Lajin pääravintoa ovat kalat, varsinkin lohikalat, joita se saalistaa itse mutta syö myös kuolleita. Se syö myös vesilintuja, nisäkkäitä ja raatoja. Sisämaassa talvehtivat linnut syövät siellä nisäkkäiden raatoja.[5] Myös nuoret hylkeet kuuluvat ruokalistalle, useimmiten kuitenkin raatoina.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b BirdLife International: Haliaeetus pelagicus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d Steller's sea eagle (Haliaeetus pelagicus) ARKive / Wildscreen. Arkistoitu 8.12.2009. Viitattu 7.8.2010. (englanniksi)
- ↑ Species Synopsis International Working Group for the Steller's Eagle Conservation "O-Washi-net".
- ↑ Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 8.4.2010
- ↑ Steller's Sea-eagle Haliaeetus pelagicus (Arkistoitu – Internet Archive) Birdlife International