Kuningashymni on joissakin kuningaskunnissa käytössä ollut tai oleva kansallismielinen laulu, jonka käyttötapa ja myös tunnearvo muistuttaa kansallislaulua. Kuningashymnillä tervehditään yleensä maan hallitsevaa monarkkia tai yleisesti kuningasperheen jäsentä. Kuningashymni on sisällöllisesti yleensä ylistyslaulu maan hallitsijalle tai kunnianosoitus edesmenneille hallitsijoille. Länsimaissa usein siinä myös pyydetään Jumalan siunausta hallitsijalle ja hänen maalleen. Sillä on yleensä seremoniallinen rooli esimerkiksi hallitsijan kruunajaisissa.

Kuningashymneistä vanhin on Britannian kuningashymni ”God Save the King”. Se on myös Britannian ja Uuden-Seelannin virallinen kansallislaulu. Myös Tanskan kuningaskunnan kuningashymnillä ”Kong Kristian” on virallinen kansallislaulun asema. Muiden maiden kuningashymnejä ei pidetä maidensa virallisina kansallishymneinä, vaikka niidenkin asema voi olla säädelty lailla.

Keisarikunnissa vastaavaa hymniä kutsuttiin yleensä keisarihymniksi, esimerkiksi Itävallan keisarikunnan ja Itävalta-UnkarinGott erhalte Franz den Kaiser”.

Tasavalloissa voi myös olla vastaavanlainen hymni, joka soitetaan presidentin kunniaksi.

Nykyisin käytössä olevat kuningashymnit muokkaa

Valtio Hymni Teksti Säveltäjä Otettu käyttöön Kieli
  Alankomaat Wilhelmus van Nassouwe tuntematon Adrianus Valerius 1932 hollanti
  Antigua ja Barbuda God Save the King tuntematon tuntematon 1745 englanti
  Australia God Save the King tuntematon tuntematon 1745 englanti
  Espanja Marcha Real tuntematon tuntematon 1770 espanja
  Kanada God Save the King tuntematon tuntematon 1745 englanti
  Luxemburg De Wilhelmus Nik Welter tuntematon 1919 luxemburg
  Norja Kongesangen Henrik Wergeland ja Gustav Jensen tuntematon 1906 norja
  Ruotsi Kungssången Otto Lindblad Carl Vilhelm August Strandberg 1844 ruotsi
  Tanska Kong Kristian Johannes Ewald tuntematon 1780 tanska
  Thaimaa Phleng Sanrasoen Phra Barami Narisara Nuvadtivongs Pjotr Shurovsky 1913 thai
  Uusi-Seelanti God Save the King tuntematon tuntematon 1745 englanti

Katso myös muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa