Wikipedia

Kuningas Arthur

myyttinen Englannin kuningas

Kuningas Arthur oli kelttiläisen Britannian myyttinen kuningas 500-luvulla, Camelotin perustaja ja pyöreän pöydän ritareista kertovien tarujen keskushenkilö. Arthurin historiallisuus on kyseenalainen, mutta hänen legendallaan oli suuri merkitys keskiajan kelteille ja Britannian politiikalle.

Viktoriaaninen näkemys kuningas Arthurista.

Nimi muokkaa

Pääartikkeli: Arthur (nimi)

Nimen Arthur merkitys on epävarma. Sen on arveltu tulleen kelttiläisestä karhua merkitsevästä sanasta artos. Sen on myös arveltu mahdollisesti tulleen harvinaisesta roomalaisesta sukunimestä Artorius, jota käytti britannianroomalainen sotilas Lucius Artorius Castus. Nennius käyttää historiikissaan 800-luvulla nimestä sen roomalaista muotoa Arturus. Nimeä Arthur alkoi esiintyä tavallisella kansalla Walesissa ja Skotlannissa 500-luvun lopulla, ja se yleistyi Englannissa keskiajalla juuri Arthurin legendan ansiosta.[1][2]

Maininnat kirjallisuudessa muokkaa

Kuningas Arthur saatetaan mainita ensimmäisen kerran walesilaisessa runoelmassa nimeltä Gododdin noin vuodelta 600. Siinä mainitaan ohimennen eräästä sotilaasta, että vaikka hän osasi taistella, "hän ei ollut mikään Arthur".[3][4] Toinen varhainen maininta on walesilaisen munkin Nenniuksen vuonna 830 kirjoittamassa Historia Britonumissa. Tässä historiateoksessa Arthur esiintyy pikemminkin sotapäällikkönä kuin kuninkaana: "Niinä aikoina Arthur taisteli heitä vastaan brittikuninkaiden kanssa, mutta hän itse oli taistelujen johtaja".[5]

Geoffrey Monmouthilaisen vuonna 1133 julkaistu teos Historia Regum Britanniae ja ranskalainen 1100-luvun kirjailija Chrétien de Troyes levittivät Arthur-legendat laajemman yleisön tietoisuuteen. Tarut kehittyivät ja niihin tuli uusia aineksia: pyöreän pöydän ritarit, velho Merlin, Graalin maljan etsintä. Myös muita tarinoita yhdistettiin Arthur-mytologiaan, näistä tunnetuimpana Tristanin ja Isolden tarina. Myöhemmissä proosamuotoisissa kertomuksissa kuningatar Guineveren ja Lancelotin rakkaussuhteesta tuli Arthurin rakentaman kuningaskunnan tuhon tärkein syy.

Sittemmin Arthurin taru on kerrottu uudelleen monet kerrat. Myöhemmistä versioista kuuluisin lienee Sir Thomas Maloryn vuonna 1485 julkaistu Le Morte d'Arthur.

Nykykirjallisuudessa kuningas Arthurin tarinaa on sovellettu muun muassa amerikkalaisen Marion Zimmer Bradleyn teoksissa Avalonin usvat, Avalonin metsät ja Avalonin valtiatar sekä Guy Gavriel Kayn Fionavarin kuvakudos -sarjassa. Myös Bernard Cornwell kirjassaan Talvikuningas kuvaa Arthuria realistisesti.

Arthurin elämä Le Morte d'Arthurin mukaan muokkaa

 
Kuningas Arthurin kuolema. James Archerin maalaus

Arthur syntyy suhteesta, johon on liittynyt petos. Arthurin isä, Britannian kuningas Uther Pendragon, on naamioitunut Cornwallin herttua Gorloisiksi velho Merlinin avulla ja vietellyt Gorloisin vaimon Ygrainen.[6]

Utherin kuoltua aletaan etsimään uutta kuningasta. 15-vuotias Arthur onnistuu vaatimuksessa vetää miekka kivestä, joten hänet kruunataan kuninkaaksi. Aluksi Arthur joutuu puolustamaan kruunuaan, mutta varmistettuaan valtansa hän hallitsee rauhassa ja viisaasti. Velho Merlinin avulla hän saa Järven neidolta Excalibur-miekan, jonka huotra suojelee häntä. Hän perustaa pyöreän pöydän ritarikunnan, johon kuuluu Lancelot ja muita urheita ritareita. Tarinassa kerrotaan pyöreän pöydän ritareiden seikkailuista, joissa he pelastavat neitoja, taistelevat roistoja vastaan ja etsivät Pyhää Graalin maljaa.[6]

Kun Arthurin vaimo, kuningatar Guinevere rakastuu ritari Lancelotiin, Arthur määrää Guineverelle kuolemantuomion. Lancelot kuitenkin pelastaa kuningattaren ja pakenee Ranskaan. Arthur seuraa häntä sinne, jolloin Arthurin avioton poika Mordred saa anastettua kruunun. Palattuaan Englantiin Arthur sotii Mordredin kanssa ja haavoittuu kuolettavasti Camlannin taistelussa. Arthur viedään Avalonin saarelle parannettavaksi. Hänen kerrotaan jonain päivänä palaavan.[6]

Historiallisuus muokkaa

 
Kuningas Arthuria esittävä hahmo. Kuvitusta Alfred Tennysonin teokseen Idylls of the King and Other Poems.

Monet nykyajan historiantutkijat eivät usko Arthurin olevan todellinen henkilö.[7] Arthuriin keskiajalla liitetyt mielikuvitukselliset tarinat velho Merlinistä, Graalin maljasta, miekasta kivessä sekä Järven neidosta ovat vähentäneet Arthurin historiallisuuden uskottavuutta, vaikka legendan varhaisimmissa versioissa näitä elementtejä ei olekaan.[8][9] Historioitsija Nennius väitti lisäksi Arthurin surmanneen 960 miestä taisteluissa. Arthuriin liitetyt päivämäärät eivät näytä sopivan yhteen, sillä niiden perusteella hänen toimintansa kattaisi 70–80 vuoden ajanjakson. Arthuria ei mainita aikalaisen Gildasin kirjoittamassa historiikissa kuninkaiden joukossa, eikä häntä mainita monessa muussakaan vanhassa historiikissa, jossa hänet voisi olettaa mainittavan.[10] On epäselvää milloin ja millä alueella varhaiskeskiajan Britanniassa Arthuriin liittyvät tarut tarkalleen saivat alkunsa. Nenniuksen historiateoksen Arthuria käsittelevät jaksot perustuvat lähteisiin, joiden alkuperää ei tunneta.[11]

Arthur kuvattiin aluksi kelttiläiseksi sotapäälliköksi, mutta häntä on myöhemmin väitetty Englannin kuninkaaksi.[9] Sitä hän ei liene ollut, vaikka olisikin ollut olemassa, sillä vasta Alfred Suuri käytti 800-luvulla arvonimeä "Englannin kuningas".

Englantilainen paikannimien tutkija Oliver Padel on ehdottanut historialliseksi Arthuriksi 200-luvulla Britanniassa vaikuttanutta roomalaista upseeria Lucius Artorius Castusta. Hänen kannaltaan ongelmana on se, että kuningas Arthurin sanotaan taistelleen sakseja vastaan, ja se olisi voinut tapahtua vasta 400- tai 500-luvulla.[12] Toinen mahdollinen esikuva on Ambrosius Aurelianus, roomalais-brittiläinen sotapäällikkö, joka voitti tärkeän taistelun sakseja vastaan 500-luvulla. Graham Phillipsin mukaan Arthurin esikuvana on ollut varhaiskeskiaikainen walesilainen ruhtinas Owain Ddantgwyn, jonka arvonimenä olisi ollut Arthur (karhu).[13] Arthuria on myös epäilty esiroomalaiseksi kelttiläiseksi jumalaksi.[10]

Onkin arveltu, että Arthur on saattanut olla aikojen kuluessa muodostunut yhdistelmä eri henkilöistä.[14]

Aiheesta väitellyt suomalainen historioitsija Jaakko Tahkokallio katsoo, että kuningas Arthurin tarinamaailman kehitys lähti liikkeelle Geoffrey Monmouthlaisen 1133 laatimasta pseudohistoriasta, eikä kuningas Arthuria ole koskaan ollut olemassa.[14] [15] Tahkokallio toteaa, että tekijä muovasi tunnetun historian peruspalikoista kehyksen, kuten keisarien hallitusajat, ja täytti ne omilla keksinnöillään. "Hän poimi vaikkapa hallitsijan nimen jostain tekstistä, jossa mainittiin vain nimi tai hyvin vähän muuta ja improvisoi siitä."[14]

Merkitys muokkaa

Keskiajan keltit näkivät Arthurissa menetetyn johtajansa, joka oli antanut heille voiton sakseista ja rauhan muutamaksi vuosikymmeneksi. Kuolemattomaksi käsitetyssä, jopa jumalalliseksi nostetussa Arthurissa nähtiin myös entisen kuningaskunnan paluun lupaus. Keskiajalla Arthurin myytistä tuli merkittävä osa myös Englannin ja Britannian politiikkaa: kuninkaat sekä jäljittelivät häntä että vakuuttelivat hänen kuolleen estääkseen kelttien kansannousut.[16]

Kuningas Arthur elokuvissa ja televisiossa muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Castleden, Rodney: King Arthur: The Truth Behind the Legend. Lontoo: Routledge, 2000. ISBN 9780415195751. (englanniksi)
  • Ashley, Mike: The Mammoth Book of King Arthur. Carroll & Graf, 2005. ISBN 0-7867-1566-9.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Arthur Behind the Name. Viitattu 21.3.2014.
  2. ↑ The Name "Arthur" Legend of Kin Arthur. Viitattu 21.3.2014.
  3. ↑ Castleden 2000, s. 6, 23–24.
  4. ↑ The Welsh Evidence Legend of King Arthur. Arkistoitu 28.9.2013. Viitattu 20.3.2014.
  5. ↑ Castleden 2000, s. 110.
  6. ↑ a b c Ashley 2005, s. 3–4.
  7. ↑ Castleden 2000, s. 5.
  8. ↑ Castleden 2000, s. 2.
  9. ↑ a b http://historianet.fi/yhteiskunta/kuninkaalliset/kuningas-arthur-sotapaallikosta-tarukuninkaaksi
  10. ↑ a b Castleden 2000, s. 7.
  11. ↑ Arthur Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.10.2009. (englanniksi)
  12. ↑ Castleden 2000, s. 6–7.
  13. ↑ Graham Phllips, Martin Keatman: King Arthur: The True Story. Century, 1992. ISBN 978-0-712655-80-4. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. ↑ a b c Vesa Sirén: Mitä oli ennen valeuutisia? Valehistoriaa, johon kuuluvat esimerkiksi myytit ”Suomen muinaiskuninkaista” ja kuningas Arthurista Helsingin Sanomat. Kulttuuri. 16.1.2020.
  15. ↑ Jaakko Tahkokallio: Monks, Clerks and King Arthur: Reading Geoffrey of Monmouth in the Twelfth and Thirteenth Centuries Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos. 2012. Unigrafia.
  16. ↑ Castleden 2000, s. 3.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kuningas_Arthur&oldid=22251446”