Ksenontrioksidi
Ksenontrioksidi (XeO3) on ksenonin ja hapen muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdiste on yksi harvoista jalokaasuyhdisteistä.
| Ksenontrioksidi | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | XeO3 |
| Moolimassa | 179,29 g/mol |
| Ulkomuoto | Värittömiä kiteitä |
| Sulamispiste | 25 °C (hajoaa)[1] |
| Tiheys | 4,55 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Ominaisuudet muokkaa
Ksenontrioksidi on väritöntä kiteistä ainetta, joka hajoaa räjähdysmäisesti hapeksi ja ksenoniksi kuumennettaessa yli huoneenlämpötilan. Kiteet koostuvat molekyyleistä, jotka ovat muodoltaan trigonaalisia pyramideja. Ksenonin ja hapen välinen sidospituus ksenontrioksidissa on 1,76 Å. Yhdiste on myös erittäin voimakas hapetin ja sytyttää monet orgaaniset aineet palamaan. Ksenontrioksidi liukenee hyvin veteen, mutta liuetessaan myös reagoi erityisesti hieman emäksisissä olosuhteissa ksenaatti-ioniksi. (HXeO4-). Tämä ioni disproportioituu helposti perksenaatti-ioneiksi (XeO64-) ja ksenoniksi. Ksenontrioksidin vesiliuokset ovat myös hyvin voimakkaita hapettimia, mutta reaktio on kohtalaisen hidas.[2][3][4][5][6]
Valmistus muokkaa
Tyypillisin tapa valmistaa ksenontrioksidia on hydrolysoida kontrolloidusti veden avulla ksenonheksafluoridia, ksenontetrafluoridia tai ksenonoksifluoridia. Tämä voidaan suorittaa esimerkiksi johtamalla ksenonheksafluoridihuurua veteen typpivirran avulla. Reaktiossa muodostuu sivutuotteena vetyfluoridia, joka saostetaan magnesiumoksidin avulla magnesiumfluoridina ja suodatetaan pois. Tämän jälkeen vesi haihdutetaan pois, jolloin muodostuu kiteistä ksenontrioksidia.[2][4][5]
- XeF6 + 3 H2O → XeO3 + 6 HF
Lähteet muokkaa
- ↑ a b William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–98. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.3.2016). (englanniksi)
- ↑ a b Gary J. Schrobilgen, David S. Brock & Hélène P.A. Mercier: Noble-Gas Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2012. Viitattu 10.3.2016
- ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 1183. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 399. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 10.3.2016). (englanniksi)
- ↑ a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 901. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ Geoff Rayner-Canham & Tina Overton: Descriptive Inorganic Chemistry, s. 515. 5th Edition. W. H. Freeman and Company, 2014. ISBN 978-1-4641-2557-0. (englanniksi)