Kromoseeni
Kromoseeni eli bis(syklopentadienyyli)kromi (C10H10Cr) on metalloseeneihin kuuluva kromin organometalliyhdiste Yhdistettä voidaan käyttää katalyyttinä alkeenien polymeroinnissa.
| Kromoseeni | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi | Bis(η5-syklopentadienyyli)kromi(II) |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | [CH-]1C=CC=C1.[CH-]1C=CC=C1.[Cr+2][1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C10H10Cr |
| Moolimassa | 182,18 g/mol |
| Sulamispiste | 170–172 °C[2] |
| Tiheys | 1,43 g/cm3 |
Ominaisuudet muokkaa
Kromoseeni on huoneenlämpötilassa tummanpunaista kiteistä ainetta. Se on monien muiden metalloseenien tavoin niin kutsuttu sandwich-yhdiste ja kromi-ioni on kahden syklopentadieeniligandin välissä. Rakenteeltaan se muistuttaa ferroseenia, mutta se sitoutuu vain 16 elektronilla, mikä tekee siitä voimakkaan pelkistimen ja se on huomattavasti ferroseenia reaktiivisempi. Kromoseeni on ilmaherkkä kemikaali. Magneettisuudeltaan yhdiste on paramagneettinen Kromoseeni ei liukene veteen, mutta liukenee eettereihin kuten tetrahydrofuraaniin.[3][4][5] Kromoseeni kykenee interkalatoitumaan eräiden epäorgaanisten sulfidien ja selenidien kidehilaan[6].
Valmistus ja käyttö muokkaa
Kromoseenia voidaan valmistaa syklopentadienyylinatriumin ja kromikarbonyylin välisellä reaktiolla.[3] Toinen valmistusmenetelmä on kromikloridin ja syklopentadienyylinatriumin välinen reaktio. Tuote puhdistetaan sublimoimalla.[5]
Kromoseenia, joka on sidottu piidioksidin pinnalle voidaan käyttää alkeenien kuten eteenin polymerisoimiseen. Tällä katalyytillä on hyvin suuri ominaispinta-ala ja sen aktiivisuus on 35 kg polyeteeniä kromigrammaa kohden. Tällainen kromoseenipohjainen katalyytti ei tarvitse muita kokatalyyttejä.[7][8]
Lähteet muokkaa
- ↑ Bis(cyclopentadienyl)chromium – Substance summary PubChem. NCBI. Viitattu 18.7.2016.
- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 834. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3.
- ↑ a b N.N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1038. 2nd Edition. Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4. (englanniksi)
- ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 751. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
- ↑ a b Wolfgang A. Herrmann: Synthetic Methods of Organometallic and Inorganic Chemistry, s. 5–6. Thieme, 1999. ISBN 978-3131030610. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.7.2016). (englanniksi)
- ↑ Ionel Haiduc,Frank Thomas Edelmann: Supramolecular Organometallic Chemistry, s. 68. John Wiley & Sons, 2008. ISBN 978-3-527-61355-7. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.7.2015). (englanniksi)
- ↑ Walter Kaminsky: Metallocene Catalysts, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2015. Viitattu 18.7.2016
- ↑ Thomas E. Nowlin: Business and Technology of the Global Polyethylene Industry, s. 3–23. John Wiley & Sons, 2014. ISBN 978-1-118-94599-5. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 18.7.2015). (englanniksi)