Tämä artikkeli käsittelee mytologian henkilöitä. Kreusa eli Kreusis oli myös antiikin aikainen kaupunki.

Kreusa (m.kreik. Κρέουσα, Kreūsa, ”hallitsijatar”; lat. Creusa) viittaa kreikkalaisessa mytologiassa usempaan eri henkilöön.

Kreusa, Kreonin tytär muokkaa

Kreusa oli Korintin kuninkaan Kreonin tytär. Kreikkalaiset runoilijat tuntevat hänet myös nimellä Glauke.

Kreon antoi tyttärensä Iasonille puolisoksi kymmenen vuotta sen jälkeen, kun tämä ja Medeia olivat asettuneet Korinttiin maanpakoon karkottamisensa jälkeen. Iason suostui ja erosi Medeiasta, joka puolestaan katkeroitui miehensä kiittämättömyydestä – Medeia oli aikanaan rakastuttuaan Iasoniin pelastanut tämän hengen useampaan kertaan, ja Iason oli vannonut ottavansa hänet mukaansa ja vaimokseen. Niin Medeia kostaakseen lähetti Kreusalle myrkkyyn kastetun vaatteen häälahjaksi, ja morsiamen puettua sen päälleen, puku tarttuikin hänen ihoonsa kiinni roihahtaen tuleen. Glauke hyppäsi lähteeseen, joka sai hänen mukaansa nimen Glauken lähde. Kreon yritti pelastaa tyttärensä, mutta sai liekeistä myös itse surmansa.[1]

Kreusa, Erekhtheuksen tytär muokkaa

Kreusa oli Erekhtheuksen, Ateenan kuninkaan, ja Praksithean nuorin kuudesta tyttärestä. Hän synnytti miehelleen Ksuthokselle Akhaioksen ja Ionin[2].

Apollodoros kertoo, kuinka sodan sytyttyä Eleusiksen ja Ateenan välillä Erekhtheus kysyi neuvoa oraakkelilta, kuinka Ateena voisi olla voitokas. Saatuaan neuvon tappaa yksi tyttäristään hän tappoi nuorimmaisen, jolloin loput tyttäristä kuolivat oman kätensä kautta luvattuaan kuolla yhdessä[3].

Euripideen versiossa ainoastaan Kreusa nuorimmaisena puolestaan säästetään, koska hän oli tapahtuma-aikaan vasta sylilapsi. Ainoastaan tässä lähteessä hänen kerrotaan saaneen Ionin Apollonin kanssa[4], ja toisaalta Doroksen Ksuthoksen kanssa, kun muut lähteet sijoittavat Ionin Ksuthoksen pojaksi ja Doroksen tämän veljeksi.

Kreusa, najadi muokkaa

Kreusa oli Gaian tytär, najadi, jonka lemmenseikkailusta jokijumala Peneioksen kanssa syntyi Hypseus[5] ja Stilbe[6].

Kreusa, Aineiaan puoliso muokkaa

Kreusa oli Priamoksen tytär ja Aineiaan vaimo. Vergiliuksen Aeneis-eepoksessa kerrotaan hänen kuolleen paetessaan Troijasta kreikkalaisten hävittäessä kaupunkia[7].

Lähteet muokkaa

  1. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.9.28 (engl. käännös).
  2. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 1.7.4 (engl. käännös).
  3. Apollodoros: Bibliotheke ('Kirjasto') 3.15.4 (engl. käännös).
  4. Euripides: Ion (engl. käännös).
  5. Pindaros: Pythia 9 (engl. käännös).
  6. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 4.69.1 (engl. käännös).
  7. Vergilius: Aeneis ii (engl. käännös).