Kreikan parlamenttivaalit 2015 (tammikuu)

Kreikan vuoden 2015 ensimmäiset parlamenttivaalit järjestettiin 25. tammikuuta 2015.[1] Vaaleissa valittiin 300 jäsentä seuraavalle nelivuotiskaudelle Kreikan parlamenttiin.

Parlamenttivaalit tammikuu 2015
Kreikka
2012 ←
25. tammikuuta 2015
→ 2015

Vaalien suurin puolue vaalipiireittäin:
  Syriza

Pääministeri ennen vaaleja

Antónis Samarás
Uusi demokratia

Uusi pääministeri

Aléxis Tsípras
Syriza

Vaalit järjestettiin etuajassa, koska edellinen parlamentti ei saanut valittua maahan uutta presidenttiä joulukuun 2014 presidentinvaalissa ja se jouduttiin hajottamaan.[2] Edelliset parlamenttivaalit olivat vuoden 2012 kesäkuun parlamenttivaalit.

Vaaleissa äänioikeutettuja oli noin 9 911 000 ja ääniä annettiin noin 6 331 000. Äänestysprosentti oli 63,9. Vaaleissa seitsemän puoluetta läpäisi kolmen prosentin äänikynnyksen ja sai edustajia parlamenttiin. Vaalien voittaja oli vasemmistoliitto Syriza, joka sai lähes puolet parlamenttipaikoista.[3][4]

Hallitusneuvotteluita johti Syrizan johtaja Aléxis Tsípras. Neuvotteluiden tuloksena Syriza muodosti hallituksen (Tsíprasin hallitus) yhdessä Itsenäiset kreikkalaiset (ANEL) -puolueen kanssa ja Tsípras nimitettiin pääministeriksi 26. tammikuuta 2015.[5][6] Hallitus erosi jo elokuussa 2015, ja seuraavat vaalit olivat vuoden 2015 syyskuun parlamenttivaalit.[7]

Tulokset muokkaa

Vaalien tulokset ovat:[3][4]

 
Puolue Puheenjohtaja Äänet Parlamenttipaikat
Määrä % ± py Määrä ±
Parlamenttiin valitut puolueet
Syriza 1 Aléxis Tsípras 2 245 978 36,34 +8,57 149 +78
Uusi demokratia (ND) Antónis Samarás 1 718 694 27,81 –1,85 76 –53
Kultainen aamunkoitto (ChA) Níkos Michaloliákos 388 387 6,28 –0,64 17 –1
Joki Stávros Theodorákis 373 924 6,05 uusi 17 uusi
Kreikan kommunistinen puolue (KKE) Dimítris Koutsoúmpas 338 188 5,47 +0,97 15 +3
Itsenäiset kreikkalaiset (ANEL) 2 Pános Kamménos 293 683 4,75 –2,76 13 –7
Pasok Evángelos Venizélos 289 469 4,68 –7,60 13 –20
Parlamentin ulkopuolelle jääneet puolueet
Demokraattisten sosialistien liike (KIDISO) Giórgos Papandréou 152 557 2,47 uusi 0 uusi
Keskustaunioni (EK) Vasílis Levéntis 110 923 1,79 +1,51 0
Piste Apóstolos Gklétsos 109 500 1,77 uusi 0 uusi
Ortodoksinen kansankokous (LAOS) Giórgos Karatzaféris 63 669 1,03 –0,55 0
Antarsya 39 497 0,64 +0,31 0
Vihreät – Solidaarisuus
Demokraattinen vasemmisto (DIMAR) 3
Fótis Kouvélis 29 820 0,49 –5,76 0 –17
Kreikan kommunistinen puolue (marxilais-leniniläinen) (KKE m-l)
Marxilais-leniniläinen Kreikan kommunistinen puolue (M-L KKE)
7 999 0,13 +0,01 0
Demokraattisen kansallisen uudistumisen liitto (EDEM) Apóstolos Póntas 7 615 0,12 uusi 0 uusi
Kreikkalaisen kansallisen demokraattisen vapauttamisen liike (ELLADA) Konstantínos Papanikólas 4 740 0,08 uusi 0 uusi
Työväen vallankumouksellinen puolue 4 Sampetái Mátsas 2 363 0,04 0
Kreikan kommunististen internationalistien organisaatio 4 1 854 0,03 0
Kansallinen vastarintaliike (KEAN) Ippokrátis Savvoúras 618 0,01 +0,01 0
Itsenäiset ehdokkaat 1 393 0,02 +0,02 0
Yhteensä 6 181 274 100,00 300
Hyväksyttyjä 6 181 274 97,64
Hylättyjä 114 703 1,81
Tyhjiä 34 809 0,55
Äänestäneitä 6 330 786 63,87
Äänestämättä jättäneitä 3 580 709 35,13
Äänioikeutettuja 9 911 495

Tulokset vaalipiireittäin muokkaa

Vaalien tulokset vaalipiireittäin (56 kpl) ovat:[3]

Suurin puolue vaalipiireittäin muokkaa

Vaalipiiri Suurin puolue
Nimi Paikkoja Nimi % Paikkoja Ero seuraavaan py
Aitolia-Akarnania 7 Syriza 36,53 2 7,33
Akhaia 8 Syriza 43,06 3 22,43
Argolis 3 Uusi Demokratia 33,76 1 1,47
Arkadia 3 Uusi Demokratia 36,13 1 6,00
Árta 3 Syriza 44,14 2 14,09
Ateena 1. 14 Syriza 33,61 5 3,54
Ateena 2. 44 Syriza 37,08 19 11,42
Attika 15 Syriza 37,08 6 11,17
Boiotia 3 Syriza 41,55 2 18,86
Chalkidikí 3 Syriza 33,51 1 0,51
Chaniá 4 Syriza 43,10 3 23,35
Chíos 2 Uusi Demokratia 38,89 1 11,77
Dráma 3 Uusi Demokratia 34,51 1 7,81
Dodekanesia 5 Syriza 33,26 3 0,67
Elis 5 Syriza 37,93 3 11,04
Euboia 6 Syriza 40,51 2 16,81
Évros 4 Uusi Demokratia 37,08 1 10,38
Evrytanía 1 Syriza 37,13 1 4,43
Flórina 2 Syriza 36,31 1 1,27
Fokis 1 Syriza 34,77 1 3,01
Fthiotis 5 Syriza 35,71 4 6,58
Grevená 1 Uusi Demokratia 33,16 1 1,68
Imathía 4 Syriza 33,94 3 5,07
Ioánnina 5 Syriza 39,57 4 11,34
Iraklion 8 Syriza 47,85 3 29,31
Kardítsa 4 Syriza 38,91 3 8,89
Kastoriá 2 Uusi Demokratia 38,78 1 11,70
Kavála 4 Syriza 31,27 3 0,06
Kefaloniá 1 Syriza 38,26 1 9,34
Kilkís 3 Uusi Demokratia 33,01 1 3,60
Korfu 3 Syriza 44,92 2 23,05
Korinthia 4 Syriza 36,77 3 6,94
Kozáni 5 Syriza 33,11 3 4,98
Kykladit 4 Syriza 35,12 3 3,53
Lakonia 3 Uusi Demokratia 35,79 1 9,28
Lárisa 8 Syriza 36,14 2 8,99
Lasíthi 2 Syriza 43,50 1 18,65
Lefkas 1 Syriza 36,00 1 7,11
Lesbos 3 Syriza 32,94 1 2,54
Magnesia 6 Syriza 40,28 5 15,31
Messenia 5 Uusi Demokratia 37,96 1 6,16
Pélla 4 Uusi Demokratia 33,96 1 1,83
Pieria 4 Uusi Demokratia 34,08 1 4,06
Pireus 1. 6 Syriza 34,40 3 4,80
Pireus 2. 8 Syriza 42,07 3 23,13
Préveza 2 Syriza 37,94 1 6,17
Réthymno 2 Syriza 39,55 1 14,82
Rodópi 3 Syriza 48,45 2 27,80
Sámos 1 Syriza 36,17 1 11,32
Sérres 6 Uusi Demokratia 37,44 2 11,20
Thesprotia 2 Uusi Demokratia 37,61 1 1,71
Thessaloniki 1. 16 Syriza 34,12 7 9,28
Thessaloniki 2. 9 Syriza 31,61 2 2,35
Tríkala 4 Syriza 36,16 3 3,56
Xánthi 3 Syriza 45,40 2 21,81
Zákynthos 1 Syriza 42,99 1 18,98

Puolueiden paras ja heikoin vaalipiiri muokkaa

Puolue Suurin kannatus Pienin kannatus
Vaalipiiri % Vaalipiiri %
Syriza Rodópi 48,45 Sérres 26,24
Uusi demokratia Chíos 38,89 Iraklion 18,53
Kultainen aamunkoitto Lakonia 10,47 Iraklion 2,81
Joki Rodópi 12,70 Árta 3,36
Kreikan kommunistinen puolue Sámos 15,08 Rodópi 1,84
Itsenäiset kreikkalaiset Kozáni 6,73 Thesprotia 2,42
Pasok Lakonia 10,99 Chaniá 2,88

Lähteet muokkaa

  1. Greece heading for snap elections The Guardian. 29.12.2014. Viitattu 29.12.2014.
  2. Teittinen, Paavo: Kreikassa järjestetään uudet vaalit – uhka eurokriisin kärjistymisestä on todellinen Helsingin Sanomat. 29.12.2014. Arkistoitu 1.1.2015. Viitattu 29.12.2014.
  3. a b c Εθνικές Εκλογές Ιανουάριος 2015 Υπουργείο Εσωτερικών (Kreikan sisäministeriö). Viitattu 26.1.2015.
  4. a b Αποτελέσματα Εκλογών 2015 NewsBomb.gr. Viitattu 26.1.2015.
  5. Kähkönen, Virve & Mykkänen, Pekka & Tarvonen, Hanne-Mari: Syrizan johtaja Alexis Tsipras vannoi pääministerivalan. Itsenäiset kreikkalaiset -puolue vaalit voittaneen Syrizan kanssa hallitukseen Helsingin Sanomat. 26.1.2015. Viitattu 26.1.2015.
  6. Αντωνίου, Δώρα: Κυβέρνηση συνεργασίας ΣΥΡΙΖΑ - ΑΝΕΛ Η Καθημερινή. 26.1.2015. Viitattu 26.1.2015.
  7. Koponen, Kalle: Tsipras kutsui Syrizan vaalivoittoa kansan voitoksi Helsingin Sanomat. 20.9.2015. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 21.9.2015.

Aiheesta muualla muokkaa