Kosmologian aikajana

Kosmologian aikajanalla luetellaan kosmologian merkittävimmät teoriat ja havainnot kronologisesti.

Ennen vuotta 1900

• 200-luku eaa. – Aristarkhos ehdottaa aurinkokeskistä maailmankuvaa
• 100-luku – Klaudios Ptolemaios ehdottaa maakeskistä maailmankuvaa, jossa Aurinko ja planeetat kiertäisivät Maata
• noin 500 eteenpäin – Lukuisat tähtitieteilijät, mukaan lukien Aryabhata, Bhāskara I, Ibn al-Shatir ja Kopernikus, ehdottavat aurinkokeskistä mallia
• 1576 – Thomas Digges muokkaa kopernikaanista mallia poistamalla ulkoreunan ja korvaamalla sen rajaamattomalla tähtiä sisältävällä avaruudella
• 1584 – Giordano Bruno ehdottaa epä-hierarkista kosmologiaa, jossa kopernikaaninen aurinkokunta ei ole kaikkeuden keskipiste vaan vain yksi äärettömän monesta muusta
• 1610 – Johannes Kepler vakuuttaa pimeän taivaan olevan osoitus äärettömästä kaikkeudesta
• 1687 – Sir Isaac Newton kuvaa klassiset liikelait
• 1720 – Edmund Halley esittää Olbersin paradoksin varhaisen muodon
• 1744 – Jean-Philippe de Cheseaux esittää Olbersin paradoksin varhaisen muodon
• 1791 – Erasmus Darwin esittää ensimmäisen kuvauksen syklisesti laajenevasta ja kutistuvasta kaikkeudesta
• 1826 – Heinrich Wilhelm Olbers esittää Olbersin paradoksin
• 1848 – Edgar Allan Poe esittää ensimmäisen oikean ratkaisun Olbersin paradoksiin esseessä, joka ehdottaa myös kaikkeuden laajenemista ja romahtamista

1900–1949

• 1905 – Albert Einstein julkaisee suppean suhteellisuusteorian, joka esittää, että avaruus ja aika eivät ole toisistaan erillisiä jatkumoita
• 1915 – Albert Einstein julkaisee yleisen suhteellisuusteorian, joka osoittaa energiatiheyden vääntävän aika-avaruutta
• 1917 – Willem de Sitter johtaa isotrooppisen vakaan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota sekä de Sitter kaikkeudeksi nimetyn laajenevan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota
• 1922 – Vesto Slipher esittää galakseista löytämänsä systemaattisen punasiirtymän
• 1922 – Aleksandr Fridman löytää Einsteinin kenttäyhtälöihin ratkaisun, jonka mukaan avaruus laajene yleisesti
• 1927 – Georges Lemaître käsittelee Einsteinin kenttäyhtälöiden kuvaaman laajenevan kaikkeuden syntyä
• 1928 – Howard Percy Robertson mainitsee lyhyesti, että Vesto Slipher'in punasiirtymä mittausten yhdistäminen samojen galaksien kirkkaus mittauksiin paljastaa punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation
• 1929 – Edwin Hubble havainnollistaa lineaarisen punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation ja siten osoittaa kaikkeuden laajenevan
• 1933 – Edward Milne nimeää ja formalisoi kosmologisen periaatteen
• 1934 – Georges Lemaître tulkitsee kosmologisen vakion johtuvan tyhjiön energiasta, jolla on poikkeuksellisen täydellinen tilanyhtälö
• 1938 – Paul Dirac ehdottaa gravitaatiovakion olevan pieni, koska se pienenee hiljalleen ajan myötä
• 1948 – Ralph Alpher, Hans Bethe ja George Gamow tutkivat nopeasti laajenevan ja viilenevän kaikkeuden alkuainesynteesiä ja ehdottavat alkuaineiden syntyneen nopeassa neutronisieppauksessa
• 1948 – Hermann Bondi, Thomas Gold, ja Fred Hoyle ehdottavat täydelliseen kosmologiseen periaatteeseen perustuvan pysyvän tilan teorian
• 1948 – George Gamow ennustaa kosmisen mikroaaltotaustan eli kosmisen taustasäteilyn olemassaolon

1950–1999

• 1950 – Fred Hoyle antaa pilkallisesti alkuräjähdykselle englanninkielisen nimen "Big Bang" eli suomeksi iso räjähdys.
• 1961 – Robert Dicke väittää, että hiileen perustuvaa elämää voi syntyä vain, kun gravitaatiovuorovaikutus on pieni, sillä vain tällöin syntyy 'palavia' tähtiä; hän käyttää näin ensimmäisen kerran heikkoa antrooppista periaatetta
• 1965 – Hannes Alfvén ehdottaa nykyisin hylättyä ambiplasma-konseptia selitykseksi baryoniepäsymmetrialle
• 1965 – Martin Rees ja Dennis Sciama analysoivat kvasaarien lähdelaskentadataa ja havaitsevat niiden tiheyden ja punasiirtymän välisen suoran verrannollisuuden
• 1965 – Arno Penzias ja Robert Wilson löytävät sattumalta kosmisen taustasäteilyn ja Robert Dicke, James Peebles, Peter Roll ja David Todd Wilkinson tulkitsevat sen alkuräjähdyksen jäänteeksi
• 1966 – Stephen Hawking ja George Ellis osoittavat minkä tahansa vakuuttavan yleisen suhteellisuusteorian kosmologian sisältävän singulariteetin
• 1966 – James Peebles osoittaa kuuman alkuräjähdyksen ennustavan oikean heliumrunsauden
• 1967 – Andrei Sakharov esittää vaatimukset baryogeneesille eli baryoni–antibaryoni-epäsymmetrialle
• 1968 – Brandon Carter spekuloi, että luonnonvakioiden tulee olla tietyn suuruisia, jotta elämän syntyminen on mahdollista; hän käyttää siten ensimmäisen kerran vahvaa antrooppista periaatetta
• 1969 – Charles Misner muotoilee alkuräjähdyksen horisonttiongelman
• 1969 – Robert Dicke muotoilee alkuräjähdyksen laakeusongelman
• 1973 – Edward Tryon ehdottaa, että kaikkeus on suuren mittakaavan kvanttimekaanisesti fluktuoiva tyhjiö, jossa positiivinen massaenergia on tasapainotettu negatiivisella potentiaalienergialla
• 1974 – Robert Wagoner, William Fowler ja Fred Hoyle osittavat että alkuräjähdys ennustaa oikeat deuteriumin ja litiumin runsaudet
• 1976 – Alex Shlyakhter osoittaa esihistoriallisen Oklon luonnon fissioreaktorin samariumin suhteiden perusteella ainakin joidenkin luonnonlakien pysyneen muuttumattomina yli kaksi miljardia vuotta
• 1977 – Gary Steigman, David Schramm ja James Gunn tutkivat varhaisen heliumrunsauden ja neutriinojen määrän suhdetta ja väittävät, että olemassa voi olla korkeintaan viisi leptoniperhettä
• 1981 – Viacheslav Mukhanov ja G. Chibisov ehdottavat, että kvanttifluktuaatio voi johtaa kaikkeuden suuren mittakaavan rakenteeseen
• 1981 – Alan Guth ehdottaa kosmista inflaatiota mahdolliseksi ratkaisuksi horisontti- ja laakeusongelmiin
• 1990 – alustavat tulokset NASAn COBE-satelliitista vahvistavat kosmisen taustasäteilyn olevan isotrooppista mustan kappaleen säteilyä tarkkuudelle yksi 10⁵ ja eliminoi pysyvän tilan mallin kannattajien toiveet sen mahdollisesta tähtiperäisyydestä
• 1990-luku – Maasta käsin tehdyt kosmisen taustasäteilyn mittaukset määrittävät kaikkeuden olevan laakea
• 1998 – Kiistanalaiset todisteet hienorakennevakion muuttumisesta ajan myötä julkaistaan ensimmäisen kerran
• 1998 – Adam Riess, Saul Perlmutter et al. havaitsevat tyypin Ia supernovia tutkimalla laajenemisen kiihtymisen ja siten ensimmäisen todisteen nollasta poikkeavasta kosmologisesta vakiosta
• 1999 – kosmisen taustasäteilyn mittaukset (, joista huomattavin BOOMERanG experiment,) todentavat kosmologian standardimallin ennustamat anisotropioiden vaihtelut

2000–

• 2003 – NASA:n WMAP-satelliitti ottaa aiempaa tarkempia kuvia kosmisesta taustasäteilystä ja varmentaa kaikkeuden iäksi 13,7 miljardia vuotta prosentin epätarkkuudella sekä todentaa Lambda-CDM-mallin ja kosmisen inflaation todenperäisyyttä
• 2006 – WMAP:in kolmannen vuoden tulokset julkaistaan ja ne osoittavat mm. kosmisen taustasäteilyn polarisaation

Katso myös

• Alkuräjähdyksen aikajana

Aiheesta muualla

• A history of scientific cosmology (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• A history of cosmology (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)