Konjugaatio
Konjugaatio on verbin taivutusluokka.[1] Useissa kielissä verbit voidaan jakaa useampaan eri konjugaatioon sen mukaan, mitkä taivutuspäätteet niissä ovat missäkin persoona-, aika- tai muussa taivutusmuodossa.
Eri kielissä konjugaatioiden määrä vaihtelee. Esimerkiksi nykyruotsissa on neljä konjugaatiota, mutta niiden lisäksi joukko epäsäännöllisesti taipuvia verbejä.[2] Englannissa sen sijaan on vain yksi säännöllinen konjugaatio sekä lisäksi useita epäsäännöllisiä verbejä.
Suomessa on katsottu olevan vain yksi konjugaatio,[3] sillä itse taivutuspäätteet ovat kaikilla verbeillä samat tai vaihtelevat eri verbeillä vain vokaalisoinnun vuoksi (esimerkiksi menevät mutta tulevat). Kuitenkin verbien taivutukseen liittyy myös joukko sanavartalon muutoksia, joiden perusteella verbit voidaan jakaa useampaan tyyppiin.
Descartes pohti helppoa universaalikieltä, jossa olisi vain esimerkiksi yksi konjugaatio, mikä helpottaisi kielten oppimista.[4]
Lähteet muokkaa
- ↑ Kielitoimiston sanakirja, Kielikone 2008
- ↑ Gammalsvenska, Jyu.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Iso tietosanakirja, 12. osa (Siemen-Suomyrtti, art. Suomen kieli
- ↑ Markku Roinila, Descartes, Leibniz ja universaalikielen mahdollisuus, Niin ja näin -lehti (Arkistoitu – Internet Archive)