Kolmas frankkien sisällissota
Kolmas frankkien sisällissota käytiin vuosina 714–719. Sodassa olivat vastakkain vallantavoittelija Kaarle Martel ja häntä vastustaneet kilpailijat. Sodan lopputuloksena Kaarlesta tuli koko Frankkien valtakunnan major domus ja todellinen hallitsija.
Taustaa muokkaa
Pipin Heristalilainen oli Austrasian major domus (käskynhaltija) vuodesta 680. Hän yhdisti vuoden 687 sisällissodan jälkeen frankkien kolme kuningaskuntaa, (Austrasia, Neustria ja Burgundi) voitettuaan vastustajansa Tertryn taistelussa. Hän nousi kaikkien kolmen kuningaskunnan major domukseksi, ja piti hallussaan todellista valtaa, vaikka Neustrian lapsikuningas säilyttikin valtakunnassa nimellisen kuninkaan arvon.
Sisällissota muokkaa
Kun Pipin Heristalilainen kuoli vuonna 714, seuraajaksi nimettiin hänen vasta 8-vuotias pojanpoikansa Teudoald, sillä Pipinin pojat olivat ehtineet kuolla jo ennen isäänsä. Todellista valtaa piti kuitenkin Pipinin leski Plektrudis. Mahdollisena vallantavoittelijana Pipinin avioton aikuinen poika Kaarle Martel heitettiin Kölnissä vankilaan. Pipinin kuoltua frankkien valta kauimpiin vasalleihin heikkeni ja monet niistä tulivat de facto itsenäisiksi: Friisian herttua Radbod nousi kapinaan ja valtasi Länsi-Friisian. Auxerren piispa Savaric, Akvitanian herttua Eudo sekä Provencen herttua irtautuivat frankkien hallinnasta.
Valtakunnan hajoaminen laajeni vuonna 715, kun Neustrian ylimystö nosti Pipinin toisen pojanpojan Ragenfridin Neustrian ja Burgundian major domukseksi. Plektrudis ei tätä hyväksynyt, vaan jatkoi Austrasian hallitsijana. Valtakunnan vaikeudet syvenivät kun vasta muutaman vuoden hallinnut alaikäinen kuningas Dagobert III (hän tuki Ragenfridiä) kuoli samana vuonna. Häntä seurasi Neustrian kuninkaaksi ylimystön valitsemana Kilperik II. Kaarle Martel pakeni vankeudesta ja ennen vuoden loppua Austrasian ylimystö valitsi hänet kuningaskuntansa uudeksi major domukseksi.
Vuonna 716 Neustrian kuningas Kilperikin ja major domus Ragenfridin johtama armeija hyökkäsi Austrasiaan. He olivat liittoutuneet kapinallisen Friisian herttua Radbodin kanssa ja kohtasivat Kölnissä Plektrudista piirittäneen Kaarlen armeijan. Alivoimainen Kaarle hävisi taistelun ja myös piiritetty Plektrudis joutui antautumaan Ragenfridin ja Kilperikin armeijalle. Leski luopui vallasta pojanpoikansa puolesta ja tunnusti Kilperikin kuninkaaksi ja Ragenfridin major domukseksi. Kaarlen onnistui kuitenkin korjata kärsimänsä tappio, kun hänen johtamansa armeija yllätti Malmedyn lähellä kuninkaan ja Ragenfridin armeijan ja voitti heidät taistelussa.
Keväällä 717 Kaarle hyökkäsi Neustriaan ja voitti Ragenfridin ja kuningas Kilperikin Vincyn taistelussa. Kaarle seurasi lyötyjä ja pakenevia kuningasta ja major domusta Pariisin porteille asti, mutta kääntyi tämän jälkeen Kölniin, jonka hän valtasi ja voitti lopullisesti Plektrudiksen. Tässä vaiheessa hän nosti Austrasian kuninkaaksi ja Kilperikin kilpailijaksi oman ehdokkaansa Klotar IV:n. Burgundin ylimystö ei odottanut tappiota taistelussa, vaan alistui Kaarlen valtaan vapaaehtoisesti. Seuraavaksi Kaarle kääntyi kapinaan nousseita friisejä ja sakseja vastaan, jotka hän myös löi.
Kilperik ja Ragenfrid liittoutuivat 718 Akvitanian herttua Eudon kanssa, mutta kärsivät uuden tappion Kaarlelle. Tämä teki Kaarlesta käytännöllisesti katsoen koko frankkien valtakunnan hallitsijan, mutta Kaarlen nukkehallitsija Klotar IV kuoli samana vuonna. Kun Kaarle lupasi säilyttää Eudon aseman Akvitanian herttuana, tämä purki liittonsa Kilperikin kanssa ja luovutti kuninkaan Kaarlelle. Tähän oli syynä myös maurien menestykselliset hyökkäykset alueelle samana vuonna. He valtasivat muun muassa Narbonnen kaupungin. Akvitania tarvitsi Kaarlen apua vääräuskoisten pysäyttämisessä ja alistui. Kaarle tunnusti Kilperikin koko Frankkien valtakunnan kuninkaaksi ja Kilperik tunnusti puolestaan Kaarlen aseman koko valtakunnan major domukseksena.
Vaikka frankkien sisäinen välienselvittely olikin näin ratkennut, oli edessä vielä irtautuneiden alueiden palauttaminen takaisin valtakuntaan. Kaarle alisti kapinoineet etelän alueet, baijerilaiset ja alemannit ja löi saksit ja friisit vuoteen 719 mennessä.
Sodan seuraukset muokkaa
Vuonna 720 Kilperik kuoli ja Kaarle valitsi hänen seuraajakseen Dagobert III:n pojan Teoderik IV:n joka pysyi kuninkaana vuoteen 737 asti. Kilperik jäi kuitenkin viimeiseksi merovingikuninkaaksi jolla oli todellista valtaa ja hänen seuraajansa olikin vain Kaarlen nukkehallitsija.
Vaikka Kaarle olikin "vain" major domus hän käytti laajasti aikaisemmin kuninkaalle kuulunutta valtaa, kuten antoi asetuksia sekä johti kuninkaallista hovia ja armeijaa. Hänen poikansa Pipin Pieni oli ensimmäinen karolingikuningas, kun hän otti sekä major domuksen (vuonna 747), että kuninkaan tittelin (vuonna 751).
Uudelleen Kaarle joutui taistelemaan kapinallisia vastaan vuosina 723 ja 724, kun saksit nousivat kapinaan ja Ragenfrid johti Neustrian ylimystön kapinaa.
Lähteet muokkaa
- Kohn, George C.: Dictionary of Wars. Facts on File Publications, New York, 1986. ISBN 0 948894 091.