Koiran kylkiluut
Koiran kylkiluut (engl. Dogrib, ransk. Flancs-de-chien) on Kanadan Luoteisterritorioissa elävä intiaanikansa, jonka perinteiset asuinalueet ulottuvat Ison Karhujärven etelärannikolta Ison Orjajärven North Arm-lahden rannoille.[1] Heitä on arviolta 3 220 ja suuri osa heistä, 2 110 henkilöä, puhuu edelleen dogribin kieltä, joka kuuluu athabasca-kieliin[2]. Koiran kylkiluiden nimitys tulee tarusta, jonka mukaan he polveutuivat mieheksi muuttuvasta koirasta. Sama tarina on tosin yleinen muillakin alueen intiaaneilla[1]. Omakielinen nimitys on "Tłı̨chǫ".
| Koiran kylkiluut | ||||
|---|---|---|---|---|
 Koiran kylkiluiden lippu. Lipun teltat kuvastavat Behchokõn, Whatìn, Gamètìn ja Wekweètìn koiran kylkiluita. |
||||
|
Merkittävät asuinalueet
|
||||
| Kielet | koiran kylkiluu, englanti | |||
| Uskonnot | katolilaisuus | |||
Historia muokkaa
Koiran kylkiluut eli tłichot olivat aikoinaan ojibwayiden ja keltaveisten vihollisia. Koiran kylkiluut voittivat keltaveitset vuonna 1823 jota seurasi vuonna 1830 solmittu rauha. Keltaveitset vetäytyivät etelään ja koiran kylkiluut asettuivat heidän alueilleen osan keltaveitsistä sulautuessa heihin. Katoliset lähetyssaarnaajat kastoivat vuonna 1859 kristinuskoon ensimmäiset koiran kylkiluut. Koiran kylkiluita oli vuonna 1825 760, mutta määrä laski vuoteen 1881 mennessä 620:een. 1900-luvulla heidän määränsä on ollut nousussa.[1] Vuonna 2005 koiran kylkiluut saivat itsehallinnon 39 000 km2 suuruisella alueella. Sopimus on ensimmäinen laatuaan Kanadan Luoteisterritorioissa.[3]
Kulttuuri muokkaa
Elinkeinot muokkaa
Koiran kylkiluut elättivät itsensä perinteisesti karibun metsästyksellä, jota harjoitettiin heidän alueensa pohjoisosien tundralla. Muita tärkeitä ravinnonlähteitä olivat kalat, joista tärkeimpiä olivat siika ja taimen. Vielä nykyäänkin suuri osa koiran kylkiluista elättää itsensä karibun ja erilaisten turkiseläinten metsästyksellä.[1]
Asuminen ja perhe muokkaa
Koiran kylkiluut asuivat kartiomaisissa peurannahalla verhotuissa kodissa. Erityisen kylminä talvina saatettiin myös asua satulakaton muotoisissa hirsimajoissa. Vanhat tai raihnaat henkilöt saatettiin jättää heitteille, mutta lapsien kohdalla heitteillejättö ei ollut yleistä. Perheen sisällä sisaren ja veljen tuli ujostella toisiaan ja he eivät esimerkiksi katsoneet toisiaan silmiin tai pilailleet keskenään. Naisten asema oli joihinkin muihin intiaaniryhmiin nähden hyvä.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-788-7.
- ↑ Dogrib - A language of Canada Ethnologue. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)
- ↑ The Tåîchô Agreement Tåîchô Government. Arkistoitu 28.8.2011. Viitattu 20.10.2010. (englanniksi)