Koh-i-Noor
Koh-i-Noor on suuri ja kuuluisa timantti, joka on nykyisin osa Yhdistyneen kuningaskunnan kruununjalokiviä. Koh-i-Noor löydettiin luultavimmin Intiasta vuosien 1100 ja 1300 välillä. Sen jälkeen sen omistus vaihtui Intiassa ja Persiassa hallitsijalta toiselle, kunnes britit ottivat sen haltuunsa vuonna 1849 ja julistivat sen omistajaksi kuningatar Viktorian. Timantti kuljetettiin Lontooseen, missä sitä säilytetään Lontoon Towerissa.
Koh-i-Noor on vuonna 1852 suoritetun ovaalihionnan jälkeen kooltaan 105,6 karaattia, ja sen mitat ovat 3,6 × 3,2 × 1,3 senttimetriä.
Historia muokkaa
Koh-i-Noorin alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Sen arvellaan löytyneen Etelä-Intiasta Golkondan kaivoksista joskus vuosien 1100 ja 1300 välillä. Joidenkin tutkijoiden mukaan on kuitenkin jopa mahdollista, että timanttiin viitattiin jo 3000-luvulta eaa. peräisin olevissa mesopotamialaisissa teksteissä. Ensimmäinen kirjallinen maininta timantista on Suurmogulien valtakunnan perustajan Baburin (1483–1530) muistelmista vuodelta 1526. Tätäkään mainintaa ei pidetä varmana, ja joidenkin mukaan vasta Baburin poika sai timantin haltuunsa lahjana Gwaliorin radžalta vuoden 1526 taistelun jälkeen. Erään teorian mukaan mogulit saivat kiven omistukseensa vasta 1600-luvun puolivälissä, kun se oli löytynyt Kollurin kaivoksista Krishnajoelta. Mogulit sijoittivat kiven riikinkukkovaltaistuimeensa.[1]
Timantin historia selkeytyy 1700-luvulta alkaen. Persian hallitsija Nadir Šah sai timantin haltuunsa valloitettuaan Delhin vuonna 1739, ja antoi sille sen nykyisen persiankielisen nimen Koh-i-Noor (کوہ نور), ’valon vuori’. Hänen kuoltuaan timantti siirtyi kenraali Ahmad Šahin haltuun. Kun tämän perustama Dorrani-valtakunta kukistui, Šah Šujah pakeni Intiaan 1813 ja antoi timantin lahjaksi Punjabin maharadža Randžit Singhille. Häneltä timantti siirtyi hänen pojalleen Duleep Singhille.[1]
Englannin Itä-Intian kauppakomppania otti Koh-i-Noorin haltuunsa valloitettuaan Punjabin vuonna 1849. Sotaa seuranneessa rauhansopimuksessa timantin omistajaksi julistettiin kuningatar Viktoria, ja se kuljetettiin Englantiin HMS Medealla. Timantti luovutettiin kuningattarelle seremoniassa heinäkuussa 1850.[1]
.jpg)
Ruusuhiottu Koh-i-Noor oli vuoden 1851 Lontoon maailmannäyttelyn vetonaula, vaikka se ei hiontansa vuoksi kimallellutkaan yhtä kirkkaasti kuin monet muut timantit. Seuraavana vuonna hollantilaiset hioivat kiven monisärmäisemmäksi ja kimaltavammaksi. Samalla sen koko pieneni 186 karaatista nykyiseen 105,6 karaattiin, ja sen mitoiksi tuli 3,6 × 3,2 × 1,3 senttimetriä. Viktoria käytti kiveä rintakoruna, rannekoruna ja pääkoristeessa.[1]
Koh-i-Noor on ollut useassa Yhdistyneen kuningaskunnan kruununjalokiviin kuuluvassa kruunussa. Sitä ovat kuitenkin käyttäneet Viktorian jälkeen vain kuninkaiden vaimot, sillä sen uskotaan tuovan huonoa onnea miespuoliselle kantajalle. Nykyisin timantti on kuningataräiti Elisabetin (1900–2002) kruunussa, jota hän käytti muun muassa tyttärensä kruunajaisissa 1953. Timantti on irrotettavassa platinakehyksessä, ja samassa kruunussa on 2800 muutakin timanttia. Kruunu on näytteillä Lontoon Towerin Waterloo Barracksin Jewel Housessa muiden kruununjalokivien kanssa.[1]
Intian hallitus on vuodesta 1947 alkaen toistuvasti vaatinut Britanniaa palauttamaan Koh-i-Noorin kotimaahansa. Myös Pakistan, Iran ja Afganistan ovat vaatineet timanttia itselleen.[1]
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koh-i-Noor Wikimedia Commonsissa
