Knowing Me, Knowing You

Abban musiikkikappale
”Knowing Me, Knowing You”
Abba
Singlen ”Knowing Me, Knowing You” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Arrival
 B-puoli ”Happy Hawaii”
 Äänitetty  1976, Metronome-studio, Tukholma
 Julkaistu 18. helmikuuta 1977
 Tekijä(t) Benny Andersson, Björn Ulvaeus, Stig Anderson
 Tuottaja(t) Andersson, Ulvaeus
 Tyylilaji pop, disko
 Kesto 04.00
 Levy-yhtiö Polar Music
Abban muut singlet
That’s Me
1977
”Knowing Me, Knowing You”
1977
King Kong Song
1977

”Knowing Me, Knowing You” on ruotsalaisen Abba-yhtyeen singlenä julkaistu kappale vuoden 1976 albumilta Arrival. Se oli suuri hitti nousten listaykköseksi Britanniassa, Irlannissa, Länsi-Saksassa, Meksikossa ja Etelä-Afrikassa.

Tummasäyinen kappale kertoo pariskunnasta, joka myöntää eronsa olevan väistämätön. Aihepiiriltään kappale olikin ensimmäisiä merkkejä Abban tyylillisestä aikuistumisesta. Laulun tulkitsi Anni-Frid Lyngstad.

Työstö muokkaa

Knowing Me, Knowing You levytettiin Arrivalin kappaleista ensimmäisenä. Sen teko aloitettiin 23. maaliskuuta työnimellä ”Ring It In”. Abban jäsenistä Benny Andersson soitti sähköpianoa ja Björn Ulvaeus mahdollisesti hieman kitaraa. Sessiomuusikkoina toimivat Janne Schaffer (sähkökitara), Rutger Gunnarsson (basso), Ola Brunkert (rummut) ja Malando Gassama (lyömäsoittimet). Työnimi vaihdettiin muotoon ”Number One, Number One”, kunnes yhtyeen manageri Stig Anderson keksi lopulliseksi nimeksi ”Knowing Me, Knowing You”. Aiemmin Andersonin merkitys Abban laulujen sanoittajana oli ollut lähes yhtä suuri Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kanssa, mutta vuoden 1976 aikoihin hän useimmiten keksi ainoastaan laulun nimen, ja vuoden 1977 jälkeen hän ei osallistunut yhdenkään kappaleen tekemiseen.[1]

Björn Ulvaeuksen tapana oli tehdä sanoitukset niin, että hän kuunteli kappaleen raakamiksausta uudelleen ja uudelleen, keksien sitten tunnelmaan sopivat sanat. ”Knowing Me, Knowing Youn” tapauksessa keskinopea tempo ja vaihtelut duurin ja mollin välillä saivat hänet kehittämään tarinan, jossa pariskunta myöntää eronsa olevan väistämätön. Kappaleen on useaan otteeseen sanottu kertovan Abban jäsenten omasta elämästä, vaikka todellisuudessa heidän eronsa tulivat ajankohtaisiksi vasta vuosia myöhemmin. Björn Ulvaeus on kertonut, että hänen oli vain tarkoitus ottaa uusi askel sanoittajana. Toisaalta hän on myös myöntänyt, että hänellä saattoi olla ennakkoaavistus tulevasta. Kappaleen on sanottu olevan teemaltaan ensimmäisiä merkkejä Abban tyylillisestä aikuistumisesta.[1]

Kappaleen draaman ja tummasävyisyyden vuoksi ”Knowing Me, Knowing Youn” tulkitsi Anni-Frid Lyngstad, jolle näistä aihepiireistä laulaminen kävi luonnostaan. Agnetha Fältskog lauloi pelkkiä taustoja – hän esimerkiksi toisti Lyngstadin perään laulun sanoja: memories, good days, bad days.[1]

24. toukokuuta kitaristi Lasse Wellander lisäsi kappaleeseen uusia osia. Se on samalla viimeinen tiedossa oleva äänityspäivä.[1]

Julkaisu ja vastaanotto muokkaa

”Knowing Me, Knowing You” ilmestyi ensimmäisen kerran Arrival-albumilla lokakuussa 1976. Singlenä se julkaistiin 18. helmikuuta 1977, jolloin siitä tuli suuri hitti. Se nousi listaykköseksi Britanniassa, Irlannissa, Länsi-Saksassa, Meksikossa ja Etelä-Afrikassa.[1] Yhdysvalloissa se sijoittui Billboard Hot 100 -listan sijalle 14.[2] Tammikuussa 1980 Abba levytti espanjankielisen version ”Conociéndome, Conociéndote’”, joka julkaistiin albumilla Gracias Por La Música .[1]

Kappaleen ensimmäinen promovideo kuvattiin kesällä 1976 Tukholman saaristossa. Se esitettiin tv-spesiaalissa Abba-dabba-doo!!, ja on sittemmin julkaistu Arrival-albumin Deluxe-painoksella. Vuodenvaihteessa 1976–77 kuvattiin Lasse Hallströmin ohjaama promovideo ruotsalaisessa talvimaisemassa. Tämä versio on julkaistu lukuisilla DVD-levyillä, kuten The Definitive Collection, Abba Gold ja Number Ones.[1]

Benny Andersson on kertonut, että ”Knowing Me, Knowing You” on eräs hänen suosikkejaan Abban materiaalista.[1]

Listasijoitukset muokkaa

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
  Iso-Britannia 1. 13 26.2.1977 [3]
  Etelä-Afrikka 1. 14 20.5.1977 [4]
  Irlanti 1. 10 17.3.1977 [5]
  Länsi-Saksa 1. 26 28.2.1977 [6][7]
  Meksiko 1. toukokuu 1977 [8]
  Alankomaat 2. 7 26.2.1977 [9]
  Belgia (Flanderi) 2. 11 26.2.1977 [10]
  Itävalta 2. 20 15.3.1977 [11]
  Kanada 2. 17 6.8.1977 [12]
  Sveitsi 3. 17 26.2.1977 [13]
  Costa Rica 5. 15 1977 [14]
  Norja 6. 11 viikko 9/1977 [15]
  Ranska 7. 16 15.4.1977 [16]
  Uusi-Seelanti 8. 14 10.4.1977 [17]
  Australia 9. 15 7.3.1977 [18]
  Rhodesia 11. 9 9.7.1977 [19]
  Yhdysvallat 14. 15 14.5.1977 [2][20]
  Suomi 16. 8 (2 kk) toukokuu 1977 [21]
  Espanja 24. 11 helmikuu 1977 [22]

Kokoonpano muokkaa

[1][23]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i Knowing Me, Knowing You - three decades of heartache Abbasite.com. Viitattu 29.10.2013. (englanniksi)
  2. a b ABBA Awards AllMusic. Viitattu 30.10.2013. (englanniksi)
  3. ChartArchive - ABBA - Knowing Me, Knowing You Chart Archive. Viitattu 30.10.2013. [vanhentunut linkki] (englanniksi)
  4. South Africa Abba Charts. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  5. Ireland Abba charts. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  6. Single- ABBA, Knowing Me, Knowing You Charts.de. Arkistoitu 30.10.2013. Viitattu 30.10.2013. (saksaksi)
  7. Germany Abba charts. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  8. Ireland Abba charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  9. dutchcharts.nl - ABBA - Knowing Me, Knowing You Dutchcharts.nl. Viitattu 30.10.2013. (hollanniksi)
  10. ultratop.be - ABBA - Knowing Me, Knowing You Ultratop.be. Viitattu 31.10.2013. (hollanniksi)
  11. ABBA - Knowing Me, Knowing You - austriancharts.at Austriancharts.at. Viitattu 30.10.2013. (saksaksi)
  12. Canada Abba charts. Arkistoitu 10.3.2017. Viitattu 30.10.2013. (englanniksi)
  13. ABBA - Knowing Me, Knowing You - hitparade.ch Hitparade.ch. Viitattu 30.10.2013. (saksaksi)
  14. Costa Rica Abba charts. Arkistoitu 13.10.2009. Viitattu 30.10.2013. (englanniksi)
  15. norwegiancharts.com - ABBA - Knowing Me, Knowing You Norwegiancharts.com. Viitattu 30.10.2013. (englanniksi)
  16. Tous les Titres de chaque Artiste IndDisc.fr. Viitattu 31.10.2013. (ranskaksi)
  17. charts.org.nz - ABBA - Knowing Me, Knowing You Charts.org.nz. Arkistoitu 5.11.2013. Viitattu 30.10.2013. (englanniksi)
  18. Australia Abba charts. Viitattu 30.10.2013. (englanniksi)
  19. Zimbabwe Abba charts. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  20. United States of America Abba charts. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  21. Finland Abba charts. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  22. Spain ABBA Charts. Arkistoitu 13.10.2009. Viitattu 31.10.2013. (englanniksi)
  23. Abba: Arrival-albumin CD-version kansilehden tiedot (Polar 549 953-2)