Killer Aspect

suomalainen yhtye

Killer Aspect on suomalainen rockyhtye, joka perustettiin Helsingissä vuonna 2004.

Killer Aspect esiintymässä.

Historia muokkaa

Killer-yhtyeessä soittaneet basisti Timo Huhtala ja rumpali Teijo Jämsä sekä yhtyeissä The Winyls ja Personal Aspect kitaraa soittanut Samuli Relander perustivat Killer Aspectin alun perin nimellä Cabincrew vuonna 2004. Kun ilmeni, että toinen yhtye käyttää jo nimeä Cabin Crew, nimi vaihdettiin Killer Aspectiksi, joka juontui jäsenten entisten yhtyeiden, Killer ja Personal Aspect, nimistä.

Myöhemmin mukaan liittyivät laulaja Max Paananen ja kosketinsoittaja Jukka Backlund, joka kuitenkin jätti yhtyeen vuonna 2006 liittyäkseen Sunrise Avenuehun. Vuonna 2007 mukaan liittyi kitaristi Valeri Drobych, ja vielä saman vuoden joulukuussa kuultiin radiossa yhtyeen debyyttisingle TV, joka nousi pian YleX:n listaykköseksi. Seuraavana vuonna julkaistu[1] single Bloodshot ylsi vuoden hittilistan viidenneksi, ja sitä seurasi yhtyeen debyyttialbumi How Does It Work, joka julkaistiin huhtikuussa 2008. Saman vuoden lopulla yhtyeen jättäneen Huhtalan paikalle basistiksi tuli Jaakko Pulkki.

Jäsenet muokkaa

  • Max Paananen (laulu)
  • Samuli Relander (kitara)
  • Valeri Drobych (kitara)
  • Teijo Jämsä (rummut)
  • Jaakko Pulkki (basso)

Entiset jäsenet muokkaa

Diskografia muokkaa

Albumit muokkaa

Singlet muokkaa

  • TV (2007)
  • Bloodshot (2008)

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Killer Aspect
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.