Kilingi-Nõmme (saks. Kurkund-Nömme) on epäitsenäinen kaupunki ja entinen kaupunki Saarden kunnassa Pärnumaan maakunnassa Lounais-Virossa. Se sijaitsee noin 40 kilometriä Pärnusta kaakkoon. Kilingi-Nõmmen pinta-ala on 4,3 neliökilometriä ja asukasluku 1 709 vuoden 2015 alussa.[1]

Kilingi-Nõmme

Kilingi-Nõmme

Koordinaatit: 58°9′N, 24°58′E

Valtio Viro
Maakunta Pärnumaa
Kunta Saarden kunta
Hallinto
 – Asutustyyppi epäitsenäinen kaupunki
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 4,31 km²
Väkiluku (2015) 1 709
 – Väestötiheys 397 as./km²











Historia muokkaa

Ensimmäinen maininta Kilingi-Nõmmesta on vuodelta 1560. Se nimettiin vuokraisäntä Valentin Schillingin (paikallisessa murteessa Kilingi) ja Nõmme-nimisen majatalon mukaan. 1800-luvun lopussa siellä oli asukkaita 500 ja vuonna 1928 asukasluku oli 1 420.

Kilingi-Nõmme sai kaupungin oikeudet vuonna 1938. Kilingi-Nõmmen kaupunki sekä Saarden ja Talin kunnat yhdistettiin yhteen 16. kesäkuuta 2005 uudeksi Saarden kunnaksi. Vuoden 2017 kuntauudistuksessa Saarde ja Surju yhdistettiin uudeksi Saarden kunnaksi[2].

Väestö muokkaa

Vuonna 2011 Kilingi-Nõmmen epäitsenäisessä kaupungissa oli 1 763 asukasta, joista 1 725 (97,8 %) oli virolaisia, 21 (1,2 %) venäläisiä ja 12 (0,7 %) muita kansallisuuksia.[3]

Kulttuuri muokkaa

Kilingi-Nõmme oli vuonna 2005 ”Euroopan kulttuurikylä”.

 
Vapaussodan muistomerkki

Lähteet muokkaa

  • Kilingi-Nõmme (Viron tietosanakirja) EE Eesti Entsüklopeedia. 2011. Viitattu 3.8.2015. (viroksi)

Viitteet muokkaa

  1. Statistical Database: Population Statistics Estonia, Tallinn. Viitattu 3.8.2015. (viroksi), (englanniksi)
  2. Ühinenud ja kõikide omavalitsuste ülevaade (sh KOV kontaktandmed ja omavalitsusjuhid) (Excel) (Viron kuntien perustietoja valtiovarainministeriön verkkosivuilla) haldusreform.fin.ee. maaliskuu 2018. Viitattu 5.5.2018. (viroksi)
  3. RL002: Rahvastik elukoha, soo, vanuserühma ja rahvuse järgi, 31. detsember 2011 Statistikaamet. Viitattu 23.12.2016. (viroksi)