Kihlakunnantuomari
Kihlakunnantuomari (ruots. häradshövding) oli vuoteen 1993 asti toimineiden kihlakunnanoikeuksien päällikkötuomarin virkanimi. Vuonna 1993 kihlakunnanoikeuksista tuli käräjäoikeuksia, joita johtaa laamanni.
Tasavallan presidentti Pehr Evind Svinhufvud toimi kihlakunnantuomarina Lappeen tuomiokunnassa vuosina 1908–1914 ja sitä ennen 1906–1908 Heinolan tuomiokunnassa.
Sijaisten aikakausi muokkaa
Ruotsissa ja myös siis Suomessa tuomarien nimitysoikeus virkoihin kuului 1500-luvun alusta lähtien hallitsijalle. Vuoden 1569 aatelisprivilegiot vahvistivat kuninkaan nimitysoikeuden, joten vanhat tuomarinvaalisäännökset kumoutuivat. 1500-luvun alkupuolella kehittyi myös tapa antaa tuomarinvirka läänityksenä ansioituneille miehille. Koko vuosisadan ajan läänityksensaajan tuli pyrkiä hoitamaan virkaansa ainakin osittain ja itse huolehtia sijaisen hankkimisesta. Aluksi sijaiseen turvautuivat toisiin tehtäviin kauas kihlakunnastaan määrätyt tuomarit ja itsensä jääviksi kokeneet tuomarit. Tuomarinviran haltija saattoi toimia myös kihlakuntansa voutina, jolloin hän edusti käräjillä kruunun tavoitteita, ja tarvitsi sijaisen tuomariksi.[1]
Kihlakunnantuomareiksi nimitettiin 1560-luvulta alkaen miehiä, joiden yhteydet Suomeen puuttuivat lähes kokonaan. Heidän toimintansa keskittyi Ruotsin puolelle ja Suomeen liittyvä viranhoito jäi sijaisen toimeksi. Kaarle-herttuan Suomeen 1599 tekemä rankaisuretki johti maan tuomarikunnan vaihtumiseen lähes kokonaan Suomen oloja huonosti tunteneisiin miehiin. Tämä ja valtakunnan poliittisen toiminnan vilkastuminen Keski-Eurooppaan päin johti sijaisten käyttöön Suomessa. Ajalle oli tyypillistä myös joidenkin tuomarinvirkojen läänittäminen hovioikeuksien virkamiehille ja asessoreille. Hekään eivät itse hoitaneet kihlakunnantuomarin virkaansa.[1]
Oikeudenhoidon alennustilaa pyrittiin poistamaan 1653 käyttöön otetulla menetelmällä. Kihlakunnantuomarien virat läänitettiin Turun hovioikeuden asessoreille. Heidän velvollisuuksiinsa kuului hoitaa joka kolmas käräjäkierroksista eli yksi käräjäkierros vuodessa. Asessorituomarijärjestelmä oli käytössä vuoteen 1680 saakka. Ahvenanmaa ja Pohjanmaa olivat koko ajanjakson järjestelmän ulkopuolella. Kuninkaat kuitenkin jatkoivat tuomarinvirkojen muunlaistakin läänittämistä niin, että 1680 vain puolet Suomen kihlakunnantuomarien viroista oli asessoreilla.[1]
Vuoden 1680 valtiopäivillä tehtiin päätös reduktiosta, jossa kaikki kihlakunnantuomarinvirat peruutettiin ja virkoihin valittiin uudet miehet. Samassa yhteydessä muutettiin kihlakunnantuomarinveron tuoton jakoa. Tästä lähtien vain osa veron tuotosta käytettiin tuomarin palkkaan pääosan kattaessa muun oikeuslaitoksen kustannuksia.[1]
Ajanjaksoa 1500–1680 voi nimittää sijaisjärjestelmän ajaksi. Sijaiset olivat 1500-luvulla rälssimiehiä, toisten kihlakuntien tuomareita, vouteja, kirjureita sekä Karjalassa Viipurin porvareita. 1600-luvun alkupuolella enemmistö sijaisista oli vouteina tai kirjureina tehtäviinsä pätevöityneitä, mutta muodollisen pätevyyden vaatiminen alkaa yleistyä. Turun hovioikeudessa alkaa auskultointi 1630-luvulla. Sen seurauksena enemmistö sijaisista on 1600-luvun puolivälissä tehtäviinsä opintojen avulla pätevöityneitä. Näistä eräät saivat 1680 vakinaisen kihlakunnantuomarin viran.[1]
Ruotsin kuningas vastasi 29. marraskuuta 1680 ritariston ja aatelin tekemään valitukseen. Majesteetti määräsi, että laamanninvirkojen ja kihlakunnantuomarinvirkojen haltijoiden tuli itse hoitaa virkaa ja asua laamannikunnan tai tuomiokunnan alueella. Valtakirjat kihlakunnantuomarin virkoihin annettiin 30. joulukuuta 1680 Suomessa ja Käkisalmen läänissä, jota siihen aikaan pidettiin valtakunnan lisämaana. Kihlakunnantuomareiksi tulivat nyt uudet miehet. Vain kolme sai jäädä virkaansa: Ahvenanmaan kihlakunnan tuomari, Käkisalmen läänin tuomari sekä Raaseporin läänin ja Hattulan kihlakunnan tuomiokunnan tuomari. Tämän uudistuksen jälkeen valtakunnan virkamieskunnassa oli uusi ryhmä nimittäin vakinaiset kihlakunnantuomarit.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Blomstedt, Yrjö: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit uuden ajan alusta v:n 1680 virkareduktioon (1523–1680). Teoksessa Holmberg, Håkon et al.: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit, Suomen kihlakunnantuomarien yhdistys 1959, sivut 9–10.
- ↑ Holmberg, Håkon: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit vuosina 1680–1776 eli Vaasan hovioikeuden perustamiseen saakka. Teoksessa Holmberg, Håkon et al.: Suomen tuomiokunnat ja kihlakunnantuomarit, Suomen kihlakunnantuomarien yhdistys 1959, sivu 20.