Kent Andersson (1. elokuuta 1942 Landvetter, Göteborg29. elokuuta 2006) oli ruotsalainen ratamoottoripyöräilijä. Andersson on Ruotsin ainoa ratamoottoripyöräilyn maailmanmestari. Hän voitti mestaruuden 125-kuutioisissa kausina 1973 ja 1974. Andersson kilpaili MM-sarjassa myös 250-kuutioisissa.

Kent Andersson vuonna 1973.

Kent Andersson aloitti uransa vuonna 1966 Imatran GP:ssä. Samana vuonna hän ajoi ensimmäistä kertaa MM-pisteille. Ensimmäinen osakilpailuvoitto tuli vuonna 1969 250-kuutioisissa ja Andersson sijoittui samana vuonna MM-sarjan toiseksi. Vuonna 1972 Andersson siirtyi 125-kuutioisiin Yamahalle ja voitti kaksi maailmanmestaruutta. Kaudella 1974 Anderssonista tuli ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut osakilpailun Michelinin renkailla. Andersson lopetti kilpauransa kauden 1975 jälkeen.

Kilpauran jälkeen Kent Andersson toimi Yamahan Euroopan kehitysyksikössä. Hän oli mukana muun muassa 350-kuutioisen GP-pyörän kehitystyössä. Andersson toimi myös Eurosportilla ruotsinkielisten MotoGP-lähetysten kommentaattorina. Andersson voitti Supermono-luokan (1-sylinterinen nelitahtimoottori) Ruotsin mestaruuden vuonna 1995. Hän osallistui myös klassikkopyörien kilpailuihin.

Saavutukset muokkaa

50cc-luokka muokkaa

  • MM-osakilpailuissa 1 kolmossija

125cc-luokka muokkaa

  • Maailmanmestaruus 1973 ja 1974
  • MM-hopea 1972
  • MM-pronssi 1975
  • 14 osakilpailuvoittoa, 9 kakkossijaa ja 9 kolmossijaa

250cc-luokka muokkaa

  • MM-hopea 1969
  • MM-pronssi 1970
  • 4 osakilpailuvoittoa, 5 kakkossijaa ja 7 kolmossijaa

350cc-luokka muokkaa

  • MM-osakilpailuissa 1 kakkossija ja 3 kolmossijaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa