Ken-Marti Vaher (s. 5. syyskuuta 1974 Tallinna) on virolainen poliitikko, joka toimi Ansipin kolmannen hallituksen sisäministerinä edustaen Isänmaan ja Res Publican liittoa. Aiemmin Vaher on toiminut maansa oikeusministerinä.

Ken-Marti Vaher
Vaher vuonna 2013
Vaher vuonna 2013
Viron sisäministeri
Ansipin III hallitus
6.4.2011–26.3.2014
Edeltäjä Marko Pomerants
Seuraaja Hanno Pevkur
Viron oikeusministeri
Partsin hallitus
10.4.2003–13.4.2005
Edeltäjä Märt Rask
Seuraaja Rein Lang
Henkilötiedot
Syntynyt5. syyskuuta 1974 (ikä 49)
Tallinna
Tiedot
Puolue Isänmaan ja Res Publican liitto

Vaher on opiskellut lakia ja valmistunut Tarton yliopistosta vuonna 1996.

Partsin hallituksen kaatuminen muokkaa

Vaher toimi Partsin hallituksen oikeusministerinä 10. huhtikuuta 2003–13. huhtikuuta 2005. Hallitus kaatui 21. maaliskuuta 2005 Vaherin saatua epäluottamuslauseen, jonka puolesta äänesti Riigikogun 54 edustajaa 101:stä. Epäluottamuslause kohdistui Vaherin suunnitelmaan korruptionvastaisen kamppailun tehostamiseksi. Äänestyksen jälkeen pääministeri Parts ilmoitti eroavansa ja hallituksensa ajan olevan ohi.[1]

Vaher oli ehdottanut, että syyttäjien täytyisi vuosittain tuoda oikeuteen etukäteen kiintiöity määrä korruptiotapauksia. Vaikka Vaher epäilemättä oli tarkoittanut mallinsa lisäämään korruptionvastaista toimintaa, mallia perustellusti arvosteltiin naivismista: mikäli korruptio jossakin vaiheessa muodostuisi vähäiseksi, kiintiöajattelu motivoisi syyttäjiä tekemään keinotekoisia tai lähes aiheettomia syytteitä, mikäli taas korruptio muodostuisi suureksi, kiintiö voisi estää vakavienkin korruptiojuttujen saamisen syytetointen kohteiksi. Lisäksi kiintiön asettaminen houkuttelee laiskempia virkamiehiä täyttämään kiintiön vaivattomimmilla jutuilla, jättäen hankalammat jopa tutkimatta.

Huomattavasti järkevämpänä mallina Vaherin suunnitelman vastustajat pitivät oikeusviranomaisten henkilöstöresurssien ja asiantuntemuksen parantamista ja voimavarojen kohdistamista sellaisiin korruptiojuttuihin, joiden saamisella tuomiolle olisi suurin vaikuttavuus ja ennalta ehkäisevyys.

Lähteet muokkaa

  1. Estonia PM to dissolve government news.bbc.co.uk. 21.3.2005. BBC News. Viitattu 21.6.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Edeltäjä:
Marko Pomerants
Viron sisäministeri
2011–2014
Seuraaja:
Hanno Pevkur