Katalaanikomppania oli Roger de Florin perustama joukko palkkasotilaita 1300-luvulla. Bysantin valtakunnan keisari Andronikos II oli palkannut heidät omaan palvelukseensa vuonna 1303, mutta johtajansa murhan jälkeen he aloittivat ryöstöretket Bysantissa. Lopulta he valtasivat Ateenan burgundilaisherttuan maat ja johtivat Ateenaa vuoteen 1388 saakka.

Katalaanikomppanian käyttämiä tunnuksia vuodelta 1305 .

Historia muokkaa

 
Roger de Flor saapuu keisarin vastaanotolle Konstantinopolissa. Maalaus vuodelta 1888.

Katalaanikomppania oli Roger de Florin johtama espanjalainen palkkasotilasryhmä.[1] Bysantin valtakunnan keisari Andronikos II palkkasi heidät armeijaansa vuonna 1303 sotimaan turkkilaisia ja muita vihollisiaan vastaan.[2] Roger de Flor murhattiin vuonna 1305, minkä jälkeen Katalaanikomppania kääntyi entisiä palkkaajiaan vastaan. He asettuivat Kallipolikseen (nyk. Gallipoli) ja järjestivät sieltä ryöstöretkiä lähialueen maaseudulle. Vuonna 1307 he siirtyivät Kallipoliksesta kohti länttä hävittäen Traakiaa ja Makedoniaa. Hyökkäysten kohteeksi joutuivat myös esimerkiksi Athoksen kuuluisat luostarit.[1]

Vuonna 1309 Katalaanikomppania siirtyi edelleen kohti etelää.[1] Etelässä he ottivat vuonna 1311 voiton Ateenan burgundilaisherttuasta ja asettivat itsensä Ateenan johtoon vuoteen 1388 saakka.[2] Tukea haettiin Aragonian kruunun kuningas Fredrik II:lta. Hänen poikiaan asetettiin myöhemmin Ateenan hallitsijoiksi. Ateenan alainen tärkeä kaupan keskus Thíva menetettiin Navarralaiskomppanialle vuonna 1379. Ateena itsessään menetettiin firenzeläiselle Nerio I Acciaiolille vuonna 1388, mikä päätti Katalaanikomppanian vaikutusvallan.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Alexander P. Kazhdan: The Oxford dictionary of Byzantium, s. 389. Oxford University Press, 1991. ISBN 0-19-504652-8. (englanniksi)
  2. a b John Haldon: Bysantin historia, s. 72, 228. Englanninkielinen alkuteos: Byzantium: A History. Suomentanut Kaisa Sivenius. Gaudeamus Helsinki University Press, 2010. ISBN 978-952-495-097-8.

Aiheesta muualla muokkaa