Karjalan jääkäriprikaati

Karjalan jääkäriprikaati (ven. Каре́льская е́герская брига́да, Karelskaja jegerskaja brigada) oli Neuvosto-Karjalassa 1920–1930-luvulla toiminut puna-armeijan kansallinen joukko-osasto.

Lokakuussa 1925 Petroskoissa perustettiin erillinen Karjalan jääkäripataljoona, johon kuului kolme kiväärikomppaniaa ja yksi konekiväärikomppania. Pataljoonalla oli tiedustelu-, yhteys-, tykistö- ja pioneerijoukkueet, talousosasto ja soittokunta. Upseeristo koostui Pietarin kansainvälisen sotakoulun käyneistä suomalaisista, miehistö paikallisista asevelvollisista. Vuonna 1927 pataljoonassa oli yhteensä 722 sotilasta. Rivimiehistä karjalaisia oli 65 prosenttia ja venäläisiä 34 prosenttia. Koulutus oli tehokasta ja sotilaskuri ankaraa. Huolto ja kulttuuritoiminta oli järjestetty hyvin. Vuoden 1931 lopussa pataljoonan pohjalta muodostettiin erillinen Karjalan jääkäriprikaati, jonka komentajaksi nimitettiin Eyolf Mattsson. Maaliskuussa 1932 siihen kuuluivat Petroskoin ja Aunuksen kivääripataljoonat; sodan varalta reservissä oli kaksi pataljoonaa.

Jääkäriprikaati oli Neuvostoliiton turvallisuuselinten jatkuvan huomion kohteena. Jo vuonna 1930 OGPU pidätti joukon upseereita ja sotilaita. Vuosina 1932–1934 pidätettiin Aunuksen pataljoonan komentaja A. Hilden ja lähes koko upseeristo, joita syytettiin vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja osallistumisesta "Suomen pääesikunnan järjestämään salaliittoon". Turvallisuuspoliisi GPU väitti, että Karjalan armeija oli yhteydessä Akateemiseen Karjala-seuraan ja Suomen yleisesikuntaan, jonka alaisena armeijan väitettiin toimineen. Vainon kohteeksi joutuivat myös monet "kulakkien" ja Uhtuan kapinan osallistujien pojat. Prikaati lakkautettiin vuonna 1935 tapahtuneen Neuvosto-Karjalan suomalaisjohdon syrjäyttämisen jälkeen. Eyolf Mattson pidätettiin vuonna 1936 ja prikaatin viimeinen komentaja N. Kalvan ammuttiin vuonna 1938. Kaikkiaan rankaisutoimenpiteiden uhreiksi joutui yli 200 prikaatin upseeria ja rivimiestä.