Wikipedia

Karibu

Karibulla tarkoitetaan peuran (Rangifer tarandus) useita Pohjois-Amerikassa villinä eläviä alalajeja. Peura esiintyy useina erilaisiin elinympäristöihin sopeutuneina alalajeina, joihin kuuluvat karibut, puolikesyt porot ja Euraasian villit alalajit. Pohjoisamerikkalaiset saattavat käyttää englannin kielen vastaavaa sanaa caribou vielä laajemmin tarkoittamassa myös muualla villeinä eläviä sisaralalajeja, joita elää muun muassa runsaslukuisina Siperiassa ja hyvin harvalukuisina Suomessa (metsäpeura). Englanninkielisen caribou-sanan alkuperäksi arvellaan mi'kmaq-intiaanien kielen sanaa xalibu (kuopija tai kaivaja),[1] joka viittaa karibun talviseen ravinnon kaivamiseen lumen alta.

Karibu
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Hirvieläimet Cervidae
Alaheimo: Peurat Capreolinae
Suku: Rangifer
Laji: Peura tarandus
Alalajeja
  • Metsäkaribu Rangifer tarandus caribou
  • Pearyn karibu Rangifer tarandus pearyi
  • Tundrakaribu Rangifer tarandus groenlandicus
  • Grantin karibu Rangifer tarandus granti

Ulkonäkö muokkaa

Poroa yleensä hieman kookkaamman karibun koko vaihtelee riippuen sukupuolesta, esiintymisalueesta ja alalajista. Uros on huomattavasti naarasta kookkaampi, ja pohjoisemmat alalajit tai populaatiot ovat pienempiä kuin eteläisemmät. Alaskan pohjoisosissa esiintyvän alalajin Grantin karibun täysikasvuisen yksilön säkäkorkeus on 90–120 senttiä. Uros painaa 120–170 kiloa ja naaras noin 90 kiloa. Karibun väritys vaihtelee hyvin tummanruskeasta (metsäkaribu) melkein valkoisiin arktisilla alueilla eläviin alalajeihin (Pearyn karibu, Grönlannin tundrakaribu).

Toisin kuin muilla hirvieläimillä, karibuiden molemmilla sukupuolilla on sarvet. Naaraiden ja nuorten urosten sarvet ovat pienempiä ja yksinkertaisempia kuin täysikasvuisen uroksen sarvet. Karibu kasvattaa uudet sarvet vuosittain. Täysimittaiset sarvet kehittyvät uroksille niiden ollessa 4–5-vuotiaita. Urokset pudottavat sarvensa kiima-ajan jälkeen, kantavat naaraat vasta keväällä vasomisen jälkeen. Karibun kävelystä syntyy naksahtelevaa ääntä. Ääni ei synny sorkista, vaan ylempänä jalassa jänne liikkuu luiden yli. Poroissa esiintyy enemmän värivaihtelua kuin karibuissa.

Esiintymisalueet muokkaa

Karibuja ja Euraasian ”karibuja” elää pohjoisella pallonpuoliskolla nykyisin noin viisi miljoonaa yksilöä. Alaskassa elää miljoona karibua, Kanadassa yli kaksi miljoonaa. Grönlannissa karibuja on länsirannikolla. Villejä poroja tai peuroja elää runsaslukuisina Siperiassa ja Venäjän Euroopan puoleisessa osassa, Islannissa, Huippuvuorilla, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Poroja on siirretty myös Kerguelenin saarelle, missä ne ovat villiintyneet. Elinympäristö on tyypillisesti puutonta tundraa ja metsäistä taigaa. Läntisessä Kanadassa karibuja elää vuoristojen rinteillä.

Ravinto muokkaa

Karibun ravinto koostuu kesällä vihreistä kasveista, syksyllä myös sienistä. Talvella karibu etsii tarkalla hajuaistillaan jäkälää, jota se kaivaa paksunkin lumikerroksen alta. Jäkälä on hyvin hidaskasvuista, joten karibut vaeltavat usein talvehtimaan eri alueelle kuin edellisenä talvena. Karibu on märehtijä, jonka vuoksi voi käyttää jäkälää ravintonaan.lähde?

Käyttäytyminen muokkaa

Laumaeläin muokkaa

Karibut elävät vuoden mittaan vaihtelevan kokoisissa laumoissa tundralla ja taigalla. Pienemmät laumat liittyvät yhteen kesä/talvi-alueille siirtymisen, migraation, yhteydessä. Poikkeuksellisen suuret laumat koostuvat puolesta miljoonasta yksilöstä, muun muassa Siperiassa Taimyrin niemimaalla elävä lauma.

Porojen ja karibujen väliltä löytyy merkittävä ero niiden reagoimisessa ympäristöön. Karibu on paljon ”säikympi” kuin poro.[2]

Migraatio muokkaa

Karibut vaeltavat yleensä kesä- ja talvilaidunalueiden välillä, joiden välimatka voi olla monta sataa kilometriä. Tundrakaribut tekevät pisimmät migraatiot kesäisen tundran ja talvisen boreaalisen metsävyöhykkeen (taigan) välillä, metsäkaribut eivät välttämättä vaella ollenkaan. Vuoristoisten alueiden karibut siirtyvät talveksi alemmas metsänrajan alapuolelle.

Lisääntyminen muokkaa

Kiima-aika karibuilla alkaa vähitellen elo-syyskuun vaihteessa. Urosten kunto on parhaimmillaan, niillä on paksu rasvakerros ja komeat sarvet. Testosteronin vaikutuksesta ne ovat aggressiivisia, ja muun muassa niiden kaula paksunee. Urokset käyvät lyhyitä taisteluja keskenään kilpaillessaan naaraista. Kiima-aika loppuu syyskuun vaihteessa, jolloin urokset ovat laihtuneita ja huonossa kunnossa. Suuri karibulauma jää odottamaan säiden muutosta, joka aiheuttaa migraation käynnistymisen talvilaitumille. Heti palattuaan talvehtimisalueilta naaraat poikivat touko-kesäkuun vaihteessa noin 10 päivän jakson aikana, yleensä samoilla poikimisalueilla, vaikka talvehtimisalue olisi ollut oinen kuin edellisenä vuonna. Suuri osa vasoista jää petojen saaliiksi. Yleensä naaraat voivat tulla kantaviksi kolmevuotisina.

Karibu ja petoeläimet muokkaa

Sudet ja ahma saalistavat karibuja ympäri vuoden, erityisesti talvella. Karhu saalistaa karibuja muulloin paitsi nukkuessaan talviunta. Ilves voi saalistaa vasoja vielä syksyllä. Maakotkat saalistavat hyvin nuoria vasoja.

Helle, hyttyset ja sääsket muokkaa

Kesällä verta imevät hyönteiset ja helle aiheuttavat karibuille ongelmia. Ne voivat juosta hyönteisiä pakoon uuvuksiin asti tai kerääntyä yhteen suureksi, tiheäksi laumaksi, tai siirtyä tuulisille paikoille esimerkiksi merenrantaan, jossa on myös viileämpää.

Karibu ja arktinen talvi muokkaa

Talveksi karibun turkin, tai taljan, ulompi kerros kasvaa paksuksi. Ulomman kerroksen peitinkarva on pitkää, noin 8 senttimetristä ja onttoa, eli karvan sisällä on ilmaa joka on hyvä lämmöneriste. Karibulla on leveät, pohjastaan koverat, teräväreunaiset sorkat, jotka helpottavat ravinnon kaivamista lumihangen alta, ja liikkumista lumihangessa ja kesällä pehmeässä soisessa maastossa. Sorkat kasvavat talvella myös leveämmiksi ja korkeammiksi, koska kova maanpinta ei ole kuluttamassa sorkkia. Myös jalan kaksi taaimmaista varvasta koskettavat maan pintaa edelleen kasvattaen kantavaa pinta-alaa.

Alalajeja muokkaa

Alaskan karibut ovat Grantin karibuja. Kanadan yleisimmät karibut ovat metsäkaribu ja tundrakaribu (barren-land caribou). Kookkaimman karibun, metsäkaribun esiintymisalue keskisessä Kanadassa levittäytyy koko mantereen poikki lännestä itään. Tundrakaribuja elää Luoteis-Kanadassa. Noin 10 000 pienikokoisempaa Pearyn karibua elää pohjoisessa Kanadan arktisessa saaristossa. Pohjois-Grönlannin ja Ellesmerensaaren karibu on pieni ja tanakka niukan ravintokasvillisuuden ja kovan elinympäristön takia[3]. Länsi-Kanadan vuoristojen karibut ovat metsäkaribuja.

Karibu ja ihminen muokkaa

Karibu on ollut ihmisten yksi pääravinnonlähteitä Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa. Karibuja ei ole laidunnettu kuten poroja, mutta Alaskaan on tuotu poroja laidunnettaviksi Siperiasta pienehköjä määriä. Karibujen metsästys ja siihen liittyvä toiminta on merkittävä elinkeino joillakin alueilla Pohjois-Amerikassa. Myös luontomatkailu on merkittävä elinkeino joillain alueilla.

Uhkia muokkaa

Karibu ei yleensä ole uhanalainen laji, mutta joistakin sen paikallisista populaatioista ollaan huolissaan. Pohjois-Alaskassa Kanadan rajan vastaisella Arctic National Wildlife Refuge-luonnonsuojelualueella suunnitellaan alueen öljyvarojen hyödyntämistä. Alueella sijaitsee rajan molemmin puolin liikkuvan Porcupine-lauman/populaation poikimisalue.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Mammal Fact Sheets
  2. ↑ Notes on a Holiday Deer
  3. ↑ Arktisia eläimiä, Bernard Stonehouse, Kirjayhtymä 1980, ISBN 951-26 1779 X,s 98

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Karibu&oldid=21697742”