Kanurin kieli on kanurien puhuma nihosaharalaisten kielten saharalaiseen ryhmään kuuluva kieli. Siihen luetaan usein myös lähisukukieli kanembu. Kanuria puhutaan Tšadjärven lounaispuolella koillis-Nigeriassa Bornon osavaltiossa sekä sen lähialueilla Nigerissä, Kamerunissa ja Tšadissa. Vuonna 1978 puhujamääräksi arvioitiin yli 3,5 miljoonaa henkeä.

Kanurikielten puhuma-alue Tšadjärven ympärillä.

Kieli jakautuu useisiin murteisiin, joista selvimmin erottuvat kvajam, mober ja manga. Kanembu oli 1300-luvulla Kanemin valtion pääkieli, kunnes sen syrjäytti Bornun valtiossa puhuttu kanuri. 1500–1800-luvuilla kanuri toimi Keski-Sudanin kansojen yhteisenä kielenä. Kirjakieli on kehittynyt Maidugurin kaupungin murteen pohjalta. Kirjoitusjärjestelmä perustui aluksi arabialaiseen ja sittemmin latinalaiseen kirjaimistoon. Vanhimmat käsikirjoitukset ovat 1600-luvulta. Nigeriassa kanuria käytetään koululaitoksen, viranomaisten, radion ja television sekä lehdistön kielenä.[1]

Monet kanuria äidinkielenään puhuvat osaavat toisena kielenään hausaa tai arabiaa.

Lähteet muokkaa

  1. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 628. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.