Kansanetymologia

Kansanetymologia on etymologia eli sanan alkuperän selitys, joka ei perustu kielihistorialliseen tutkimukseen vaan jossa kahden äänneasultaan samankaltaisen mutta etymologisesti yhteenkuulumattoman sanan ymmärretään olevan samaa alkuperää. Perinteiset kansanetymologiat ovat osa tarustoa, niitä voidaan muiden kertomusten ohella välittää sukupolvelta toiselle. Toisaalta kansanetymologiat voivat myös olla moderneja ilmiöitä, kuten kaupunkitarinoita.^lähde?

Monilla paikannimillä on kansanetymologinen selitys. Monissa kertomuksissa paikannimi käsitetään johdokseksi paikan myyttisen perustajan nimestä tai jostain ilmiöstä tai asiasta, joka vaikutti paikan perustamisen aikoihin. Esimerkiksi Norjan kerrotaan saaneen nimensä perustajansa Norr-kuninkaanpojan nimestä. Oulussa sijaitsevan Kaijonharjun nimen perustaksi on ehdotettu kaikua, jolloin Kaijonharju olisi paikka, jossa kaikuu hyvin.

Perinteiset, myyttiset kansanetymologiat eivät ole tieteilijöidenkään näkökannalta arvottomia, vaikka ne voivat selittää sanan alkuperän väärin, sillä ne ovat osa arvokasta tarustoa. Ne eivät välttämättä kerro siitä, miten sana on todellisuudessa saanut alkunsa, mutta ne kertovat pikemminkin ihmisestä, siitä millaisia selityksiä ihmiset ovat taipuvaisia antamaan asioille ja sanoille. Kansanetymologiat auttavat osaltaan ymmärtämään, miten ihmiset ennen uskoivat asutuksen, asioiden ja ilmiöiden saaneen alkunsa. Kansanetymologiset käsitykset ovat toisinaan olleet syynä myös sanojen merkityksen muutoksiin.^lähde?

Esimerkkejä suomen sanojen kansanetymologioista

• Suomen kielessä esiintyvä ruotsalais­peräinen lainasana puulaaki (ruots. bolag) tarkoittaa alkujaan yhtiötä yleensä, mutta koska sanan alkuosa on kansan­etymolo­gisesti yhdistetty suomen sanaan puu, sana on kansankielessä tavallisimmin erikoistunut tarkoittamaan nimenomaan puu­tavara­yhtiötä.

• Nykyajan kansanetymologian mukaan riisitauti on saanut nimensä siitä, että jotkut aasialaiset ovat saaneet tämän puutostaudin syötyään liian yksipuolisesti riisiä. Riisitautisen käyristyneitä luita on jopa verrattu keitettyihin riisijyviin. On tosiseikka, että riisitautia esiintyy, jos ravinto on liian yksipuolisesti riisiä, mutta tällä ei ole mitään tekemistä sanan alkuperän kanssa. Todellisuudessa riisitautia merkitsevä sana riisi tunnettiin suomen kielessä paljon ennen riisi-viljakasvia, ja näiden täysin erilähtöisten sanojen taivutuksetkin poikkeavat toisistaan täysin. (Tautia tarkoittavan riisi-sanan genetiivi on riiden ja partitiivi riittä, viljaa tarkoittavalla sanalla vastaavat muodot ovat riisin ja riisiä.)^lähde?

• Kansanetymologia väittää, että sana peruna on peräisin valtion nimestä Peru. Tämä ajatus perustuu siihen, että peruna on peräisin alun perin Etelä-Amerikasta, missä Peru-niminen valtio todellakin sijaitsee, mutta oikeasti sana peruna on samaa alkuperää kuin sana päärynä (suomenruots. pärun < lat. pirum ’päärynä’) ja tarkoitti vanhassa kielessä päärynää.

• Nykyään hyvin yleisen kansanetymologian mukaan sana teini olisi lainattu englannin sanasta teen, jolla viitataan 13–19-vuotiaisiin nuoriin ja joka on syntynyt englannin lukusanojen thirteen, fourteen, fifteen, sixteen, seventeen, eighteen ja nineteen (13–19) lopusta. Todellisuudessa suomen sana teini on aivan eri alkuperää kuin englannin teen. Se perustuu ruotsin sanaan djäkne (ks. artikkeli teini).

• Niin kutsuttu vieraspohjainen kansanetymologia syntyy silloin kun vieraan kielen sana ymmärretään virheellisesti: ruots. borsalva ’boorisalva’ > pöytäsalva.

Katso myös

• Bakronyymi

Lähteet

• Aapala, Kirsti: Peruna ja päärynä Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 223.3.2022.
• Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 905–906 (s.v. peruna). 4. painos. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-27108-7.
• Kulonen, Ulla-Maija: Suomen sanojen alkuperä: Etymologinen sanakirja, 2. osa (L–P). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2001. ISBN 951-717-711-9.
• Toropainen, Ritva: Oulun paikannimet : mistä nimet tulevat. väitöskirja, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos, suomen kieli. Oulu: R. Toropainen (Oulun yliopistopaino), 2005. ISBN 952-91-9545-1.