Wikipedia

Kansan vapautusarmeijan laivasto

Kansan vapautusarmeijan laivasto (kiin.: 中国人民解放军海军; pinyin: Zhōngguó rénmín jiěfàngjūn hǎijūn) on Kiinan kansantasavallan kansan vapautusarmeijan puolustushaara.[2] Tästä syystä laivasto ei niinkään ole Kiinan laivasto, vaan kommunistisen puolueen aseellisen siiven alainen laivasto.[3][4]

Kansan vapautusarmeijan laivasto
中国人民解放军海军
Toiminnassa 23. huhtikuuta 1949 alkaen
Valtio Kommunistipuolue
–  Kiina
Rooli puolustushaara
Koko noin 260 000 henkeä[1]
Kalusto noin 360 alusta[1]
Komentajat
Nykyinen komentaja amiraali Dong Jun

Yhdysvaltain puolustusministeriö arvioi, että 2020-luvulle tultaessa Kiinan vapautusarmeijan laivasto olisi kasvanut taistelukelpoisten alusten määrällä arvioiden maailman suurimmaksi laivastoksi.[5][6] Marraskuussa 2021 sen taistelukelpoisten alusten lukumääräksi arvioitiin 355.[6] Uppoamalla mitattuna laivasto oli 2010-luvun lopulla maailman toiseksi suurin laivasto Yhdysvaltain laivaston jälkeen. Kiinan vapautusarmeijan laivaston aluskanta on kasvussa myös 2020-luvulla.[7][5][8]

Historia muokkaa

 
Merijalkaväen sotilaita

Kansan vapautusarmeijan laivasto perustettiin 23. huhtikuuta 1949, kun Mao Zedong oli julistanut maan tarvitsevan ”vahvan laivaston imperialistisen aggression vastustamiseen”.[9][10] Laivaston esikunta perustettiin Pekingiin huhtikuussa vuonna 1950, ja sen ensimmäinen tukikohta perustettiin Qingdaoon saman vuoden syyskuussa. Laivaston johtoon siirtyi aluksi maavoimien komentajia, ja heitä avusti noin 2 500 neuvostoliittolaista neuvonantajaa. Miehistö koostui aluksi pääasiassa entisistä kansallismielisten laivastossa palvelleista sotilaista, joista suurin osa oli vaihtanut puolta vapaaehtoisesti.[9]

Kylmän sodan aikana laivaston rakennetta uudistettiin useaan otteeseen, ja sen kalustoa pyrittiin parantelemaan jonkin verran. Sen päätehtävänä oli kuitenkin pitkään pelkkä Kiinan rannikon puolustaminen, sillä Mao Zedongin laajemman mittakaavan sotastrategian mukaan mahdollinen vihollinen voitettaisiin suurissa maataisteluissa. Tätä strategiaa alettiin muuttaa 1970-luvun lopulla. Deng Xiaopingin mukaan suurvaltojen välistä sotaa ei todennäköisesti syttyisi ja laivaston tärkeimmäksi tehtäväksi muodostui merellisten luonnonvarojen turvaaminen ja kysymys Taiwanin itsenäisyydestä. Tätä strategiaa kehitteli edelleen amiraali Liu Huaqing, joka auttoi muuttamaan kansan vapautusarmeijan laivaston nykyaikaiseksi puolustushaaraksi.[9]

Yhdysvaltain väliintulo kolmannen Taiwaninsalmen kriisin aikana vuosina 1995–1996 paljasti Kansan vapautusarmeijan laivaston kyvyttömyyden estää Yhdysvaltain laivaston väliintulo alueella. Mahdollisesti tämän takia laivaston pääpaino siirrettiin sukellusveneiden kehitykseen. Kiina on sittemmin kehittänyt useita kotimaisia diesel- ja ydinsukellusveneitä. Sukellusveneiden ohella on uusittu myös laivaston hävittäjiä ja fregatteja.[9] Laivaston hankintoihin on kuulunut myös maan ensimmäinen lentotukialus Liaoning.[1] Sittemmin laivastolle on rakennettu kaksi muutakin lentotukialusta, joista uudenaikainen Fujian on myös suunniteltu Kiinassa.[11]

1990-luvulta lähtien Kiina on kehittänyt laivastonsa kyvykkyyttä ja varustusta silloisesta joki- ja rannikkopuolustukseen keskittyneestä laivastosta lähimerillä ja valtamerillä taistelemaan kykeneväksi laivastoksi. Tämä on tullut ilmi esimerkiksi Kiinan laivaston harjoituksissa 2010- ja 2020-luvuilla. Kiina on samalla kasvattanut kykyään ratkaista esimerkiksi naapurivaltioittensa kanssa ristiriitaisia aluevaatimuksia esimerkiksi Etelä-Kiinan merellä tarvittaessa sotilaallista voimaa näyttämällä ja käyttämällä. Kiina on myös perustanut laivastoaseman Djiboutiin, jolla se voi esimerkiksi osaltaan turvata raaka-ainekuljetuksiaan ja tukea toimintaansa Afrikassa ja Lähi-idässä. Kiinalaisia työskentelee tai asuu Afrikassa noin miljoona ja Lähi-idän maissa noin 500 000.[5]

Vahvuus ja organisaatio muokkaa

 
Kiinan luokan 094 ydinsukellusveneet pystyvät ampumaan mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia (ICBM) ja ovat osa suurvallan strategista aseistusta.
 
Type 055 -hävittäjä Nanchang (alusnumero 101).

Kansan vapautusarmeijan laivasto on jaettu viiteen aselajiin: sukellusveneisiin, pinta-aluksiin, laivaston ilmavoimiin, rannikkopuolustukseen ja merijalkaväkeen. Näiden lisäksi laivastoon kuuluu joitakin erikoistuneita joukko-osastoja.

Laivasto jakaantuu alueellisten vastuiden mukaan kolmeen laivastoon, jotka ovat Beihain laivasto (eli Pohjoinen laivasto, esikunta Qingdaossa), Donghain laivasto (Itäinen, Ningbo) ja Nanhain laivasto (Eteläinen, Zhanjiang).[1][5]

Laivastossa palvelee kaiken kaikkiaan noin 260 000 miestä ja heistä 26 000 kuuluu laivaston ilmavoimiin ja 35 000 laivaston merijalkaväkeen. Laivaston taistelukelpoiseen kalustoon kuuluu yli 360 alusta: 59 sukellusvenettä, 86 suurta pinta-alusta, 196 partio- ja rannikkoalusta sekä 157 logistiikka- ja tukialusta.[1] Aluskannan odotetaan kasvavan 420 alukseen 2025 mennessä ja 460 alukseen 2030 mennessä.[6] Laivaston ilmavoimilla on yli 440 erityyppistä ilma-alusta, johon kuuluu noin 110 helikopteria.[1]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f IISS: The Military Balance 2022, s. 255–264. Routledge, 2022. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ U.S. Office of the Secretary of Defence: Military and Security Developments Involving the People’s Republic of China - 2020. Annual Report to Congress (pdf) (Kiinan vapautusarmeijan aselajit esim. s. vii-viii ja 40-66) 1.9.2020. defense.gov. Viitattu 17.6.2022. (englanniksi)
  3. ↑ Vuori , Juha A.: Kiinan sotavoimien kehitys Maanpuolustus-lehti. 16.3.2018. Viitattu 27.1.2024.
  4. ↑ Panda, Jagannath P.: Will the PLA Pledge Total Allegiance to Xi Jinping? Institute for Security and Development Policy. 2022. Viitattu 27.1.2024. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d U.S. Office of the Secretary of Defence: Military and Security Developments Involving the People’s Republic of China - 2020. Annual Report to Congress (pdf) (Kiinan vapautusarmeijan laivastosta esim. s. 44-49) 1.9.2020. defense.gov. Viitattu 17.6.2022. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Xavier Vavasseur: US DoD’s 2021 China Military Power Report: PLAN is the Largest Navy in the World navalnews.com. 5.11.2021. Viitattu 19.6.2022. (englanniksi)
  7. ↑ Ronald O'Rourke, U.S. Office of the Secretary of Defence: Arkistoitu kopioChina Naval Modernization: Implications for U.S. Navy Capabilities—Background and Issues for Congress (pdf) päivitetty 8.3.2022. congress.gov. Arkistoitu 17.5.2021. Viitattu 17.6.2022. (englanniksi)
  8. ↑ Louis Cheung: Analysis: Overview of the Surface Chinese Force in 2025 navyrecognition.com. 2.6.2022. Viitattu 17.6.2022. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d David Pong: Encyclopedia of Modern China, s. 97–100. Charles Scribner’s Sons, 2009. ISBN 978-0-684-31566-9. (englanniksi)
  10. ↑ People's Liberation Navy - Organizational Structure globalsecurity.org. Viitattu 17.6.2022. (englanniksi)
  11. ↑ China Launches First Aircraft Carrier Which Rivals U.S. Navy’s navalnews.com. 17.6.2022. Viitattu 19.6.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Cohen, Joshua T.: China naval modernisation: A report on issues for the US Congress. Naval Forces International Forum for Maritime Power, 2021, XLII. vsk, nro IV, s. 58-59. Bad Neuenahr-Ahrweller: Mönch Verlagsgesellschaft mbH. ISSN 0722-8880. (englanniksi)
  • Xei, Dawei: Fleet Review: China:The People's Liberation Army Navy. Seaforth World Naval Review 2010, 2009, I. vsk, s. 56-65. Barnsley: Seaforth Publishing. ISBN 978-1-84832-051-2. (englanniksi)
  • Kiinan kansanarmeijan laivaston kotisivut (kiinaksi) (81.cn)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:People's Liberation Army Navy
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kansan_vapautusarmeijan_laivasto&oldid=22144023”