Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni

kansainvälinen järjestö
Tämä artikkeli käsittelee järjestöä. Muita IAU-lyhenteen merkityksiä täsmennyssivulla.

Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (engl. International Astronomical Union, lyh. IAU, ransk. Union Astronomique Internationale, lyh. UAI) on vuonna 1919 perustettu tähtitieteen ammattilaisista koostuva järjestö, joka päättää muun muassa tähtitieteeseen liittyvistä standardeista ja nimistöasioista kansainvälisellä tasolla. Se on yhteistyöjärjestö, jolla on lukuisia osastoja, 9 040 yksittäistä jäsentä ja 63 jäsenvaltiota.

Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin logo.

Päätäntävalta muokkaa

Kansainvälisellä tähtitieteellisellä unionilla on ainoana oikeus nimetä taivaankappaleita sekä niiden pinnanmuotoja. Esimerkiksi tietyn planeetan kuille tai taivaankappaleen pinnanmuodoille on usein määrätty tietty aihepiiri, jonka mukaan uudet kohteet nimetään. Kuun meret on nimetty mielentilojen mukaan, Uranuksen kuut William Shakespearen ja Alexander Popen teoksissa esiintyvien henkilöhahmojen mukaan. Lisäksi unioni määritteli muun muassa tähdistöjen rajat vuonna 1928 ja astronomisen yksikön (AU) pituuden vuonna 1976.

Aiheesta muualla muokkaa