Kanagawan sopimus
Kanagawan sopimus (jap. 神奈川条約, Kanagawa jōyaku) eli Japanin–Yhdysvaltain ystävyyssopimus (jap. 日米和親条約, Nichibei washin jōyaku) solmittiin 31. maaliskuuta 1854 Yhdysvaltain edustajien ja Japanin välillä Kanagawassa. Se oli ensimmäinen Japanin ja ulkovaltojen välillä solmituista kansainvälisistä sopimuksista. Sopimus avasi japanilaiset Shimodan ja Hakodaten satamat kaupalle Yhdysvaltojen kanssa, takasi haaksirikkoutuneiden yhdysvaltalaisten merimiesten turvallisuuden Japanissa ja perusti pysyvän konsulaatin. Sopimus lopetti käytännössä Japanin yli 200 vuotta kestäneen eristäytymispolitiikan (sakoku).[1]
Sopimus syntyi Yhdysvaltain painostuksesta: kommodori Matthew Perry oli saapunut sotalaivoineen (kurofune) Tokionlahdelle edellisen vuoden heinäkuussa vaatimaan japanilaisten satamien avaamista ja palasi takaisin seuraavana vuonna antaakseen japanilaisille miettimisaikaa.[1] Alun perin Perry kieltäytyi puhumasta japanilaisten virkamiesten kanssa ja vaati audienssia Japanin valtionpäämieheltä. Perryn vierailun aikaan Japanin hallitsija oli käytännössä shōgun Tokugawa Iesada – Japanin keisarin ja ulkomaalaisten välinen tapaaminen ei tullut millään tavalla kyseeseen. Lopulta Perry neuvotteli sopimuksen shōgunin edustajien eikä keisarin kanssa.
Kanagawan sopimusta seurasi Ystävyyden ja kaupan sopimus vuonna 1858. Se salli ulkomaisten luovutusalueiden perustamisen, minimaaliset tuontiverot ulkomaalaisille tavaroille ja sen, etteivät Japanin lait koske ulkomaalaisia. Venäläiset, ranskalaiset ja britit neuvottelivat myöhemmin samankaltaiset sopimukset.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Treaty of Kanagawa Encyclopædia Britannica. Viitattu 20.6.2012.
Aiheesta muualla muokkaa
Lisää luettavaa aiheesta Kanagawan sopimus on Wikiaineistossa (englanniksi)
