Kameleontti (televisiosarja)

televisiosarja

Kameleontti (The Pretender) on yhdysvaltalainen televisiosarja, jota tuotettiin neljä tuotantokautta vuosina 19962000. Sarjan päätyttyä Kameleontti-hahmon ympärille tehtiin vielä kaksi tv-elokuvaa, jotka sijoittuvat kronologisesti televisiosarjan tapahtumien jälkeiseen aikaan.

Kameleontti
The Pretender
Tyyli seikkailu
Kestoaika 50 min
Luoja(t) Steven Long Mitchell ja Craig W. Van Sickle
Pääosissa Michael T. Weiss
Andrea Parker
Patrick Bauchau
Jon Gries
Richard Marcus
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Verkko Suomessa SubTV Yhdysvalloissa NBC
Esitetty 1996 – 2000 (Yhdysvalloissa)
Jaksoja 86
Aiheesta muualla
IMDb

Televisiosarja sai inspiraationsa huijareista ja toisten henkilöllisyyksien omaksujista, kuten Ferdinand Waldo Demara.

Sarjan päähenkilö on Jarod, joka on siepattu lapsena vanhemmiltaan ja kasvatettu salaperäisen organisaation valvonnassa. Organisaatio tunnetaan vain nimellä Keskus (The Centre). Huippuälykkään Jarodin saama koulutus Keskuksessa tähtäsi yhteen ainoaan päämäärään: Jarodista tulisi kameleontti, joka pystyy omaksumaan minkä tahansa huippuasiantuntijan roolin, ammatin tai taidon.

Hyväsydäminen Jarod sai pian selville, että Keskus myi salaa Jarodin toteuttamia nk. simulaatioita eniten tarjoavalle. Jarod pakeni Keskuksesta ja matkusti ympäri Yhdysvaltoja omaksuen erilaisia identiteettejä ja etsien vastauksia häntä piinanneisiin kysymyksiin. Samalla Jarod käytti taitojaan auttaakseen hädänalaisia ihmisiä. Jarod esiintyi useimmiten omalla etunimellään, mutta omaksui rooliinsa tavalla tai toisella liittyvän sukunimen: "Nobel" esiintyessään poliisin pommiryhmän jäsenenä, "Kinsey" seksuaaliterapeuttina, "Lugosi" erikoisefektien tekijänä tai "Patton" sotilaana.

Jarod on koko sarjan ajan takaa-ajettu, jonka perässä ovat sekä Keskus että piinaavat muistot hänen Keskukselle tekemistään mutta väärinkäytetyistä simulaatioista.

Näyttelijät muokkaa

Pääosanäyttelijät muokkaa

Seuraavassa taulukossa on lueteltu sarjan tärkeimmät näyttelijät. Taulukkoon on merkitty henkilön esiintymisten lukumäärä televisiosarjassa ja esiintyikö kyseinen hahmo myös televisioelokuvissa The Pretender 2001 [1] ja The Pretender: Island of the Haunted [2] (merkitty "x":llä).

Henkilöhahmo Näyttelijä jaksot 2001 Island of the Haunted
Jarod Michael T. Weiss 86 x x
Nti Parker Andrea Parker 86 x x
Sydney Patrick Bauchau 86 x x
Broots Jon Gries 85 x x
Tri William Raines Richard Marcus 45 x x
Hra Lyle Jamie Denton 36 x x
Hra Parker Harve Presnell 31 x x
Sam the Sweeper Sam Ayers 31 - x
Angelo/Timmy Paul Dillon 23 x x
Brigitte Parker Pamela Gidley 17 - -
Nuori Jarod/Gemini Ryan Merriman 15 - -
Willie the Sweeper Willie Gault 14 - -
Nuori nti Parker Ashley Peldon 12 - -
Magaret, Jarodin äiti Kim Myers 10 - x
Thomas Gates Jason Brooks 8 - -
Hra Cox Lenny von Dohlen 5 - -
Nuori Angelo/Timmy Jake Lloyd 5 - -
Majuri Charles George Lazenby 4 - -
Ethan Parker Tyler Christopher 2 x -
Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Taustatarina muokkaa

Jarod kasvatettiin Keskuksessa, fiktiivisessä Blue Cove -nimisessä kaupungissa Delawaren osavaltiossa, missä hänet oli erityisesti koulutettu kehittämään ainutlaatuista älykkyyttään ja taitojaan Kameleonttina. Sydney, Jarodin ohjaaja ja isähahmo, opasti Jarodia suorittamaan simulaatioita, joissa Jarod käytti lahjojaan auttaakseen ihmisiä. Jarodille selvisi myöhemmin, että Keskus ei suinkaan käyttänyt simulaatioita auttaakseen, vaan vahingoittaakseen ihmisiä. Jarodin paettua Keskuksesta hän yrittää puhdistaa omatuntoaan auttamalla hädässä olevia, mutta Keskus on koko ajan Jarodin kannoilla.

Neiti Parker, keskuksen johtajan Herra Parkerin tytär, (Andrea Parker), Herra Parker itse (Harve Presnell), Sydney, Jarodin ohjaaja (Patrick Bauchau) ja Broots, tietokonenero (Jon Gries) muodostavat ryhmän, jonka tehtävänä on napata Jarod ja tuoda hänet takaisin Keskukseen.

Ryhmää vahvistavat ajoittain Keskuksen muut työntekijät, kuten salaperäinen Herra Lyle (Jamie Denton), jonka motiivit ja taustat eivät aina ole aivan selvät. Keskuksen johtajina ovat pahansuopa tohtori William Raines (Richard Marcus) ja Herra Parker. Näyttelijä Andrea Parker esittää takaumissa myös Neiti Parkerin äitiä, Catherine Parkeria.

Henkilöt muokkaa

Jarod muokkaa

Jarod on nero, mutta myös paljon muutakin kuin huippuälykäs mies. Hän on herkkä ja myötätuntoinen. Hän käyttää molempia luonteenpiirteitä omaksuessaan uusia rooleja ja auttaessaan erilaisia ihmisiä. On loogista, että Jarod omistaa elämänsä toisille, koska hänellä ei ole omaa identiteettiä. Jarod vietiin vanhemmiltaan nuorena, hän teki simulaatiota käytännössä koko elämänsä ja eli kameleontin elämää. Hän oli yksin ja yksinäinen, mutta myös täysin irrallaan kaikista normaaleista siteistä tavallisten ihmisten elämään. Henkilöt, jotka Jarod tuntee parhaiten, ovat Keskuksen palkkalistoilla ja jahtaavat häntä päivästä toiseen.

Tarvittaessa Jarod on tasapainoinen ja rauhallinen mies, mutta joskus harvoin hänen tuskainen sielunsa saa yliotteen ja Jarod menettää itsehillintänsä. Usein jakson lopussa Jarod nähdään itkemässä tai kävelemässä tyhjällä kadulla suruissaan.

Jarod on myös huumorintajuinen, jopa ironinen. Usein Jarodin esiintyessä kameleonttina hän käyttää silmä-silmästä-metodia ihmisiin, jotka tekevät väärin toisia kohtaan. Eräässä jaksossa Jarod hautaa elävältä lääkärin, joka on haudannut elävältä potilaansa. Jarod ei silti vahingoita ketään pysyvästi - tässäkin tapauksessa hän kutsui paikalle poliisin pelastamaan lääkärin.

Jarodin suhde Keskukseen on monimutkainen. Hän pitää Keskusta eräänlaisena kotina, johon ei kuitenkaan ole paluuta. Keskuksessa on yhä hänen ohjaajansa Sydney, ainoa isähahmo, jonka hän on koskaan tuntenut. Jarod on myös eräänlainen ystävä Neiti Parkerille, joka on jatkuvasti Jarodin kintereillä.

Sarjan myöhemmissä jaksoissa Jarod tapaa Zoen, johon hän rakastuu ja luo oikean ihmissuhteen.

Neiti Parker muokkaa

Neiti Parker jahtaa Jarodia. Neiti Parkeria jahtaa taas hänen menneisyytensä, muistot hänen äitinsä kuolemasta, joka ilmeisesti oli tehnyt itsemurhan Keskuksen hississä Neiti Parkerin ollessa vain kuusivuotias. Neiti Parker ei pääse tapahtumasta yli ja etsii koko ajan syytä äitinsä itsemurhaan. Neiti Parkerin kova ulkokuori on seurausta hänen tuskastaan. Hänen suhde isäänsä, Herra Parkeriin, on ongelmallinen, koska Herra Parker valehtelee tyttärelleen jatkuvasti.

Jollakin tasolla Jarod on kuitenkin Neiti Parkerin sielunveli. Molemmat ovat tuskassaan yksinäisiä, mutta jakavat menneisyyden, jonka tapahtumia he yrittävät selvittää.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Televisiosarjan jälkeen muokkaa

Kun sarja alun perin lakkautettiin, Turner Network Television otti sen uudelleenlevitykseen. Kaksi tv-elokuvaa - The Pretender 2001 ja Island of The Haunted - esitettiin TNT-kanavalla vuonna 2001; osittain maailmanlaajuisen sähköpostikampanjan takia, minkä organisoivat sarjan fanit. Kolmas tv-elokuva on ollut pitkään kehitysasteella, mutta vuoteen 2006 mennessä tuotanto ei ole päässyt alkua pidemmälle. Fanit painostavat edelleen sarjan luojia päättämään jäljelle jääneet, avoimet juonenkäänteet kolmannessa ja todennäköisesti viimeisessä Kameleontti-elokuvassa.

Sarjan luojat Steven Long Mitchell ja Craig W. Van Sickle ovat sanoneet Kameleontti-DVD:n ranskalaisiin versioihin taltioiduissa haastatteluissa, että heillä on käsikirjoitettuna jo sarjan oikea loppu ja he tarvitsevat vain rahoituksen tuottaakseen viimeisen Kameleontti-elokuvan.

Kameleontin uusintoja on esitetty ja esitetään edelleen maailmanlaajuisesti.

Triviaa muokkaa

  • Esipuheena kuultavat englanninkieliset sanat ensimmäisen tuotantokauden jokaisessa jaksossa ovat: There are pretenders among us. Geniuses with the ability to be become anyone they want to be. In 1963 a corporation known as the Centre isolated a young pretender named Jarod and exploited his genius for their research. Then one day their pretender ran away...
  • Amerikanenglannissa sana "keskus" kirjoitetaan "center". Kameleontti-sarjassa sana esiintyy brittienglannin muodossa "centre".
  • Rakennus, joka esiintyy Keskuksena lähes joka jaksossa, on tosielämässä R.C. Harrisin vedenpuhdistamo Torontossa, Kanadassa. Sama rakennus on myös Genomexin päämaja televisiosarjassa Mutant X sekä joissakin Psi Factor: Chronicles of the Paranormalin jaksoissa.
  • Suurinta osaa päähenkilöistä puhutellaan aina yhdellä nimellä, joko etu- tai sukunimellä, mutta ei koskaan koko nimellä. Joidenkin henkilöiden koko nimiä ei edes tiedetä, vaikka sarjassa on kaksi poikkeusta tällekin säännölle: Tri William Raines ja Catherine Parker (o.s. Catherine Jamison).
  • Toisen tuotantokauden jaksot "Scott Free" ja "Stolen" sekä neljännen tuotantokauden jakso "Cold Dick" ovat ainoat, joissa Jarod ei käyttänyt etunimeään esiintyessään kameleonttina. Jarodin kameleonttipersoona ei ollut fiktiivinen, joten nimetkin olivat omittuja oikeilta henkilöiltä: R.H. Cross, George Harper ja Dick Dickson.
  • Neiti Parkerin etunimeä ei ole koskaan paljastettu. Fanit ovat spekuloineet sen olevan Monica, koska eräässä jaksossa vaikuttaa siltä, että Neiti Parkerin kouluaikainen poikaystävä sanoo Neiti Parkerille "Monica". Tosiasiassa mies sanoo "Parker" vahvalla italialaisaksentilla.

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Voitetut palkinnot muokkaa

FAITA Award (First Americans in the Arts Awards)
  • Outstanding Guest Performance by an Actor in a TV Drama Series - Tyler Christopher (2001)
Young Artist
  • Best Performance in a TV Drama Series - Guest Starring Young Actor - Seth Adkins (1999)
  • Best Performance in a TV Drama Series - Supporting Young Actor - Ryan Merriman (1998-1999)

Ehdokkuudet muokkaa

Emmy
Golden Satellite Award
  • Best TV Series-Drama (1998-1999)
  • Best Performance by an Actor in a Drama Series - Michael T. Weiss (1998-1999)
  • Best Performance by an Actress in a Drama Series - Andrea Parker (1999)
Saturn
Young Artist
  • Best Performance in a TV Drama Series for Guest Starring Young Actor - Zachary Browne (1998)
  • Best Performance in a TV Drama Series for Guest Starring Young Actress - Caitlin Wachs (2000)
  • Best Performance in a TV Drama Series for Guest Starring Young Actress - Ashley Peldon (1999)
  • Best Performance in a TV Drama Series for Young Actor - Ryan Merriman (1997)
  • Best Performance in a TV Drama Series for Young Actress - Ashley Peldon (1997)
YoungStar Award
  • Best Performance by a Young Actor in a Drama TV Series - Ryan Merriman (1997,1999-2000)

Aiheesta muualla muokkaa