Kalastajakissa
Kalastajakissa (Prionailurus viverrinus tai Felis viverrinus) on aasialainen keskikokoinen kissaeläin. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut sen vaarantuneeksi lajiksi.
| Kalastajakissa | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Heimo: | Kissaeläimet Felidae |
| Suku: | Prionailurus |
| Laji: | viverrinus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Prionailurus viverrinus |
|
 Kalastajakissan levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Taksonomia muokkaa
Kalastajakissa (Prionailurus viverrinus) on luokiteltu sukuun Prionailurus geneettisen tutkimuksen perusteella.[1] Se on joskus jaettu kahteen alalajiin, P. v. viverrinus suurimmalla osalla levinneisyysaluetta, sekä P. v. rhizophoreus Jaavalla.[2] Alalajijakoa ei kuitenkaan ole hiljattain tutkittu tarkemmin[1] ja lajin taksonomiaa pidetään epävarmana.[2]
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Kalastajakissa on keskikokoinen kissaeläin. Urokset ovat naaraita kookkaampia. Urosten paino on 8.5–16 kg, ruumiin pituus 65–115 cm ja säkäkorkeus 13,3 cm. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 5,1–7 kg, 57–74 cm ja 11,6 cm. Ruuminrakenteeltaan kalastajakissa on roteva. Sillä on lyhyet jalat ja lihaksikas häntä. Turkki on lyhyt ja karkea. Turkin pohjaväri on harmaanruskea tai oliivinharmaa. Päässä ja ruumiissa on rinnakkaisia mustia juovia. Selällä ja kyljillä on mustia täpliä. Täplien muoto vaihtelee pyöreästä pitkulaiseen. Vatsa, suu ja kuono ovat valkoiset. Jotkut yksilöt voivat olla myös albiinoja. Pää on suuri ja leveä. Korvat ovat pienet. Kynsiään kalastajakissa ei voi vetää kokonaan sisään.[2]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Kalastajakissan varma levinneisyysalue käsittää osia Bangladeshista, Kambodžasta, Intiasta, Myanmarista, Nepalista, Pakistanista, Sri Lankasta ja Thaimaasta. Lajia on tavattu Indonesian Jaavalla, jossa niitä ei ole kuitenkaan havaittu sitten vuoden 2000. On myös mahdollista, että lajia on aikoinaan esiintynyt Sumatralla. Laji on myös mahdollisesti hävinnyt Vietnamista, jossa se on havaittu viimeisen kerran vuonna 2000. Sitä saattaa esiintyä vielä myös Laosissa. Lajin tarkka levinneisyysalue tunnetaan huonosti. Sen levinneisyysalue on sinänsä laaja, mutta hyvin laikuttainen.[1]
Kalastajakissaa tavataan etenkin vesistöjen ja soiden läheisyydessä. Tavallisimmin se esiintyy alavilla alueilla, mutta osissa Sri Lankaa myös vuoristoisemmissa ympäristöissä.[1]
Elintavat muokkaa
Kalastajakissa on pääosin yöaktiivinen.[1] Sen elintavoista tiedetään vain vähän. Se kulkee usein piilossa tiheän kasvillisuuden suojassa. Urokset liikkuvat reviireillä, joilla on kokoa 5–22 km². Samalla alueella voi olla useita naaraita. Reviiri merkitään virtsaamalla tai kehoa ympäristöön hieromalla.[2]
Kalastajakissan saaliseläimiä ovat monet eri jyrsijät, linnut ja kalat. Bangladeshissa tehtyjen tutkimusten mukaan erityisen tyypillisiä saaliseläimiä olivat mustarotta (Rattus rattus) ja intianrotta (Bandicota bengalensis). Erään arvion mukaan yksi kalastajakissa syö 365–730 jyrsijää vuodessa.[1] Nimestään huolimatta kalastajakissalla ei ole monia erityisempiä morfologisia sopeutumia pelkästään kalastukseen. Sen ravinto koostuu pikemminkin myös muille kissaeläimille tyypillisistä saaliseläimistä. Se pystyy kuitenkin myös sukeltamaan ravinnonsa perään veteen ja sen leveät välihampaat soveltuvat liukkaan saaliin, kuten kalan, kiinniottoon. Joskus se saalistaa vesilintuja lähestymällä niitä veden alla ja nappaamalla niitä jaloista.[3] Metsästäessään se liikkuu pitkin vesistöjen varsia vaihtaen metsästyspaikkaansa noin 15 minuutin välein.[2]
Intiassa kalastajakissat lisääntyvät yleensä tammi-helmikuussa. Varmasti ei kuitenkaan tiedetä, onko lajilla kuitenkaan erityistä lisääntymiskautta. Paritteluja voi tapahtua myös muuna vuodenaikana. Tiineys kestää 63–70 päivää ja Intiassa pennut syntyvät yleensä maaliskuun ja toukokuun välillä. Emo imettää poikasiaan kuusi kuukautta. Kiinteää ruokaa pennut alkavat syödä kuitenkin jo kahden kuukauden ikäisinä. Pennuista tulee itsenäisiä 10 kuukauden ikäisinä ja sukukypsiä naaraspuolisista pennuista kasvaa 15 kuukauden ikäisinä.[2]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on luokitellut kalastajakissan vaarantuneeksi lajiksi. Sen kantojen uskotaan olevan laskussa eri puolilla sen levinneisyysaluetta. Erityisen uhanalaisena sitä on pidetty Kaakkois-Aasiassa.[1]
Kalastajakissalle erityinen uhka on sen elinympäristön häviminen ja laikuttuminen kaupungistumisen sekä maatalouden takia. Sitä myös vainotaan eri puolilla levinneisyysaluettaan esimerkiksi myrkyttämällä ja ansoittamalla. Kalastajakissa kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II. Se on suojeltu lailla suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i Mukherjee, S., Appel, A., Duckworth, J.W., Sanderson, J., Dahal, S., Willcox, D.H.A., Herranz Muñoz, V., Malla, G., Ratnayaka, A., Kantimahanti, M., Thudugala, A. & Thaung R. and Rahman, H.: Prionailurus viverrinus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021.1. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.5.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f José R. Castelló: ”Fishing Cat”, Felids and Hyenas of the World : Wildcats, Panthers, Lynx, Pumas, Ocelots, Caracals, and Relatives. Princeton University Pres, 2020. ISBN 978-0-691-21186-2. (englanniksi)
- ↑ Wilson, Don & Mittermeier, Russell: Handbook of the Mammals of the World. Volume 1. Carnivores, s. 162. Lynx Edicions, 2009.