Kainuulaiset

Kainuulaiset ovat itäsuomalaisia Kainuun maakunnan asukkaita. Ensimmäisiä vakituisia Kainuun asukkaita olivat alueelle muuttaneet savolaiset 1500-luvulla, mutta hallintohistoriallisista syistä kainuulaisista kehittyi omaleimainen suomalainen heimo 1800-luvun lopulla. Kainuulaisiin on satojen vuosien aikana sulautunut myös muita suomalaisia heimoja muuttoliikkeiden vaikutuksesta ja kainuulaisia asuu nykyisin ympäri Suomea.

Kainuulaiset
Kainuun maakunnan lippu
Kaisa Mäkäräinen • Heikki Kovalainen • Elias Lönnrot • Urho Kekkonen • K. J. Ståhlberg • Eino Leino • Ilmari Kianto • Janne Pesonen • Riku Nieminen
Väkiluku	70 000 – 80 000
Merkittävät asuinalueet Kainuu Pohjois-Pohjanmaa
Kielet	suomen kieli (savolaismurteet, ks. Kainuun murre)
Uskonnot	luterilaisuus, ortodoksisuus
Sukulaiskansat	muinaiskarjalaisista periytyvät heimot ja kansat savolaiset, karjalaiset, inkeroiset sekä muut suomalaiset, (saamelaiset etäisesti)
Infobox OK

Kainuulaisia ei tule sekoittaa kainulaisiin, joilla voidaan joskus viitata kveeneihin, joita asuu Pohjois-Norjassa ja jotka ovat myös suomalaisperäisiä. Lähes samankaltaiset nimet tuottavat joskus sekaannuksia.

Kainuulaiset ovat melko pieni väestöryhmä, ja heidät voi karkeasti lukea myös savolaisiin. Kainuulaiset eivät kuitenkaan katso kuuluvansa savolaisiin.

Kainuulaisten historia

Suomussalmen taisteluista uutisoitiin näyttävästi sanomalehdissä, kuvassa kainuulaisia sotilaita.

Piispajärven kylässä, Alassalmella kainuulaiset korpisoturit pysäyttivät neuvostoliittolaisten etenemisen Juntusrannasta 6. joulukuuta 1939.

Kainuunsaamelaiset ja savolaiset uudisasukkaat

Ruotsin valta vaikutti erityisen vahvasti Oulujärven erämaan asuttamiseen. Oulujärven alueen eli nykyisen Kainuun ensimmäiset vakituiset (paikallaan pysyvät), suomenkieliset asukkaat tulivat 1550-luvulla Savon itä- ja keskiosista; Kainuun alkuperäiset asukkaat olivat kierteleviä kainuunsaamelaisia metsästäjiä ja kalastajia, jotka puhuivat kainuunsaamen kieltä. Aikojen saatossa kuitenkin kainuunsaamelaiset asukkaat sulautuivat Kainuuseen muuttaneisiin savolaisiin, ja monella kainuulaisella onkin saamelaisia sukujuuria. Myös paikannimistö kertoo saamelaisasutuksesta, esimerkiksi Suomussalmen Näljänkä on saamelaisalkuperäinen, ja nimi tarkoittaa ”neljättä järveä”. Myös Puolanka nimi on saamelaisperäinen ja tarkoittaa "palopaikkaa".

Savolaisasutus levisi pian Oulujärven länsipäähän ja Oulujokilaaksoon, Limingan erämaahan. Tuolloin seudulle muutti 10–20 savolaista. Savonlinnan vouti Gustaf Fincke painosti savolaisia muuttamaan Oulujärvelle ja keväällä 1552 Savon rintamailta muutti noin 140 perhettä Oulujärvelle, 400 kilometriä pohjoiseen. Kustaa Vaasa kielsi pohjalaisia häiritsemästä Kainuun uudisasukkaita, ja Fincke lähetti Oulujärvelle sotilaita suojelemaan savolaisia paitsi pohjalaisilta, myös Vienan alueen karjalaisilta. Kuninkaan tarkoituksena olikin vahvistaa Ruotsin valtaa kiistellyllä rajaseudulla ja vallata maita, jotka Pähkinäsaaren rauhan mukaisesti olisivat kuuluneet Venäjälle.

Suuret kuolonvuodet 1695-1697 ja suuret nälkävuodet 1866-1868

Kainuuseen asettunut väestö oli yksi suurimmista kärsijöistä suurten kuolonvuosien ja suurten nälkävuosien aikaan. Eurooppaa jo pitkään vaivannut pieni jääkausi vaikutti paljon ilmastoon, jonka aikana oli useita kylmiä ajanjaksoja. Yksi pienen jääkauden ajanjaksoista rantautui Suomeen 1695 ja 1696 välisenä talvena. Talvi oli aluksi leuto, mutta siitäkin huolimatta vetinen talvisää tuhosi syksyllä kylvetyt siemenet. Kevättalvella talvi yltyi, ja lumen tulosta ei ollut tulossa loppua millään. Tämä sai ympäri Suomea ihmiset liikkeelle, myös kainuulaisetkin, jolloin heidän sitkeyttään kokeiltiin tosissaan ensimmäisen kerran. Suuret kuolonvuodet saivat aikaiseksi yhteensä yli 100 000:n suomalaisen kuoleman. Peräpohjolan lisäksi Kainuu kärsi eniten suurista kuolonvuosista. Itä- ja Pohjois-Suomessa väkiluku laski yhteensä jopa 30 %, vastaavasi Lounais-Suomessa noin puolet vähemmän, jonne Ruotsin kruunun apu ehti nopeammin.

Kainuulaiset kärsivät lähes yhtä pahasti 1800-luvun katovuosista eli suurista nälkävuosista ja yli 40 000:een noussut väkiluku laski roimasti. Kainuulaisia kuoli nälkään sekä kulkusairauksiin, siitäkin huolimatta, että Kainuussa uutta nälänhätää osattiin pelätä. Jo vuotta aikaisemmin, 1865, kainuulaisia lähti nälkää pakoon mm. Venäjälle. 1866 kesä oli hyvin sateinen ympäri Suomen, joka pilasi sadon monin paikoin. Vähitellen sadon kypsyminen syksyynkään mennessä ei ollut enää varmaa hallojen, eli Kainuun oloissa pakkasten vuoksi. Tällöin nälänhädän uhka oli jo ovella, ja ruokavarastojen loppuessa kainuulaisten oli pakko lähteä kerjuulle. Kerjuulla oli omat seurauksensa: kulkutaudit ja nälkä tappoivat kainuulaista väestöä, esimerkiksi jopa viidesosa Sotkamon seurakunnan väestöstä menehtyi nälkävuosien myötä.

Autonomian ajan lopussa kainuulaisia oli katovuosista huolimatta jo 60 000, joten suurista kuolonvuosista ja suurista nälkävuosista huolimatta kainuulaiset taistelivat itsensä takaisin elinvoimaisiksi.

Kainuun sodat

Kainuulaisilla ja koko Kainuun maakunnalla on ollut yllättävän suuri merkitys Suomessa käydyistä sodista johtuen idän ja lännen välisestä sijainnista. Voisikin sanoa, että Suomen koko olemassaolo on melko riippuvainen ollut Kainuusta. Kainuussa on käyty sen olemassaolon aikana Pitkän vihan sotaa, Suurta Pohjan sotaa, Hattujen sotaa (tosin väkivallattomasti), sisällissotaa, talvisotaa sekä jatkosodassa ja heimosodissa käytettiin Suomussalmen ja Kuhmon itää vieviä reittejä. Paitsi jatkosodassa, niin lisäksi Lapin sodassa saksalaiset viettivät paljon aikaa Hyrynsalmella ja Suomussalmella. Savolaisten uudisasutus kärsi pahasti sotien aikana ja Kainuun rakennuskannasta iso osa tuhoutui jatkuvasti, etenkin Kuhmossa ja Suomussalmella.

Kajaanin linnan raunioita.

Kainuulaisten sisukkaat luonteenpiirteet tulivat tunnetuksi venäläisille ensimmäisen kerran tammikuussa 1716 Suuressa Pohjan sodassa, jossa kainuulaiset puolustivat Kajaanin linnaa monta viikkoa venäläiseltä taisteluosastolta. Venäläisiä oli noin 4 000 sotilasta, kun Kajaanin linnan puolustajia oli vain 50. Kajaanin linna joutui venäläisten piiritetyksi ja tilanteesta tuli päivä päivältä entistä epätoivoisempi, kunnes puolustajat päättivät antautua viiden viikon jälkeen, kun Johan Henrik Fieandt sai neuvoteltua suotavat rauhanehdot. Puolustajille luvattiin vapaa poistuminen, mutta koska venäläisen taisteluosaston kenraali Tšekin järkyttyi pahanpäiväisesti puolustajien määrästä verrattuna venäläiseen taisteluosastoon, raivostui hän ja päätti vangita kaikki puolustajat ja viedät heidät Venäjälle. Kostoksi venäläiset räjäyttivät Kajaanin linnan raunioiksi.

Suomen armeijan sotilaita marssimassa Raatteen tiellä. Yksi talvisodan merkittävimmistä voitoista saavutettiin Suomussalmella, jossa Neuvostoliiton 44. divisioona tuhottiin lähes kokonaan.

Talvisota kuritti kainuulaisia Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa ja lisäksi neuvostoliittolaiset pommikoneet pommittivat runsaasti Kajaanin kaupunkia. Suomussalmen, Raatteen tien ja Kuhmon taistelut vaativat myös kainuulaisia sotilasuhreja, joita kaatui 641.

Suomussalmen ja Kuhmon taisteluissa Neuvostoliiton tarkoituksena oli katkaista Suomi sen keskiosasta ja vallata Oulu, jolloin Neuvostoliitto olisi käytännössä saanut koko Pohjois-Suomen haltuunsa ja olisi voinut keskittyä Etelä- ja Keski-Suomen valtaamiseen. Neuvostoliiton joukot eivät päässeet kuitenkaan hirveän monia kilometrejä pidemmälle ylitettyään rajan Kainuussa. Esimerkiksi Suomussalmen taisteluissa vihollinen tuhottiin lähes kokonaan tammikuun alussa vain muutamien kilometrien päässä rajasta. Kuhmossa suomalaiset sitoivat neuvostojoukot mottitaisteluihin, jotka kestivät talvisodan loppuun asti. Selvää voittoa Suomi ei kuitenkaan saanut Kuhmosta, sillä jotain neuvostojoukkoja jäi vielä motteihin sodan päättyessä.

Koska Kainuu oli erityisen altis neuvostoliitolaisten ilmapommituksille toisessa maailmansodassa, kainuulaisia sotalapsia vietiin Pohjoismaihin, erityisesti Ruotsiin satoja, ellei tuhansia.

Kainuulaisten maastamuutto Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin, sotalapset

Monet kainuulaisista sotalapsista jäivät palaamatta ja loivat tulevaisuuttaan uudessa kotimaassa. Kainuulaisia juuria on esimerkiksi ruotsalaisilla hiihtäjillä Toini Gustafssonilla ja Elina Rönnlundilla (Suomussalmi) sekä NHL-kiekkoilijoilla Elias Petterssonilla ja Mika Zibanejadilla(Paltamo).

Jo kuitenkin ennen itsenäisen Suomen sotia muutti runsaasti kainuulainen väestö Yhdysvaltain Keskilänteen, sillä vuosina 1874–1914 peräti 16 prosenttia suomalaisista maastamuuttajista lähtivät vähälukuisesta Oulun läänistä. Koska Kainuu oli hyvin alkeellinen maakunta Suomessa tuohon aikaan, oli heillä hyvä syy lähteä Amerikkaan leveämmän leivän perässä. Lisäksi tervalle ei ollut noihin aikoihin kovin kauheasti kysyntää, mistä myös johtunee pohjalaisten suuri maastamuutto (jopa 52 % kaikista suomalaisista).

Tunnettuja amerikankainuulaisia olivat aikoinaan maailman pisin mies Louis Moilanen (Puolanka) sekä Yhdysvalloissa tunnettu naissarjamurhaaja Aileen Wuornos (Suomussalmi ja Puolanka) . Kuitenkin vain Wuornoksen äitinäiti oli Kainuusta kotoisin.

Kainuulaisten tervakauppa

Hyvin perinteinen kainuulaisten elinkeino etenkin Kainuun köyhissä itäisissä pitäjissä oli tervakauppa, ja Kainuu olikin Suomen tervakaupan keskus 1800-luvulta lähtien, sillä Kainuu oli sijaintinsa vuoksi erittäin hallanarkaa aluetta ja mahdollisti näin kainuulaisille kenties tärkeimmäksi elinkeinoksi tervanpolton, mutta tämä johtui myös Oulujoen liikenneyhteyksien vuoksi. Kainuulaista tervaa kuljettivat Oulun ja Kokkolan tervaporvarit pitkin kainuulaisia jokia aina Oulun Tervahoviin asti. Koska kainuulaiset joet ovat hyvin matalia, ja se teki tervaveneiden kulkemisesta mahdotonta, otettiin käyttöön niin sanotut pelkkalaudat, joka mahdollisti tervan kuljettamisen. Pelkkalaudat tehtiin suuristä petäjätukeista, ja tätä tehtiin aina 1900-luvulle saakka.

Kainuulainen terva oli hyvin arvokasta kauppatavaraa Suomen ulkomaankaupalle, sillä sitä myyntiin muun muassa Englantiin, Ruotsiin ja Hollantiin. Tervakauppaan vaikutti hyvin paljon näiden maiden nousu siirtomaavalloiksi, mikä lisäsi muun muassa laivanrakentamisen tarvetta, ja täten laivojen rakentamiseen tarvittiin tervaa.

Kuvassa tervavene matkaa Oulujoessa. Oulujoki mahdollisti tervaveneen käytön, toisin kuin muut joet Kainuussa. Tervaveneen kyydissä matkaa myös muutama tervatynnyri.

Tervalla on ollut hyvin suuri merkitys kainuulaisten elämään ja ilman niin suurta elinkeinoa kainuulaisten asutus olisi varmasti kärsinyt. Terva-aiheisia vaakunia löytyy Kainuun maakunnan kuntien vaakunoista, esimerkiksi Hyrynsalmen ja Paltamon vaakunoista.

Hyrynsalmen vaakuna on saanut aiheensa pitäjän laajojen metsämaiden entisaikain tärkeimpään elinkeinoon tervanpolttoon. Vaakunassa kultainen tervatynnyri kulkee pitkin jokea.

Paltamon vaakuna on saanut aiheensa tervanpoltosta -ja kaupasta. Vaakunassa on kolme tervavenettä tynnyreineen.

Kainuulaiset tänä päivänä

Kainuun väkiluku on ollut vuodesta 1985 lähtien laskusuhdanteista, Kainuussa asuukin nykyään hieman yli 70 000 tuhatta ihmistä, kun vielä vuonna 1980 Kainuun väkiluku lähenteli 95 000 lukemaa. Muualla Suomea paremmat vetovoimatekijät ovat saaneet aikaiseksi melko voimakkaan kainuulaisten muuttoliikkeen, jonka vuoksi tänä päivänä kainuulaisia asuu erityisen paljon esimerkiksi Helsingissä, Tampereella ja Oulussa tai niiden seutukunnissa. Tämä ilmiö toistuu toki myös muissakin Suomen maakunnissa, muttei niin voimakkaasti Kainuuseen verrattuna.

Muuttoliikkeiden vuoksi myös nuorten kainuulaisten murteet ovat muuttaneet muotoaan. Kun vanhempi väestö puhui "savolaisempaa" murretta, on nuorten puhuma murre saanut paljon vaikutteita esimerkiksi keski- ja pohjoispohjalaisista murteista, jonka vuoksi ei voida oikeastaan puhua enää yhtenäisestä Kainuun murteesta missään Kainuun murteen alueella. Muualla Suomea asuneet kainuulaiset ovat omaksuneet myös jonkin verran uuden asuinalueensa murteita, jolloin murteesta on olemassa useita erilaisia variaatioita. On muistettava, etteivät kainuulaiset ole tässäkään ilmiössä ainoita, koska liikkuvuuden lisääntymisen myötä Suomen murre-erot ovat muuallakin tasaantumaan päin.

Kainuulaisiin liittyvät stereotypiat

Kainuulaisille ei ole määritelty esimerkiksi Kaarlo Hännisen teoksessa 1929 ”Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi yksiopettajaisia kouluja varten” stereotypiaa, sillä kainuulaiset heimona alkoivat vasta pääsemään jaloilleen. Kainuulaisia kuvataan kuitenkin omaperäisinä, vaatimattomina, kylminä, epäsosiaalisina ja sisukkaina ihmisinä. Kainuulaiseen stereotypiaan myös liittyy tietynlainen köyhyys, johon esimerkiksi liityy suomussalmelainen ”korpikirjailija” Ilmari Kianto ja hänen sanoittama Kainuun maakuntalaulu Nälkämaan laulu. Kainuulaiset eivät kuitenkaan olleet mitenkään poikkeus Suomessa, köyhyyttä näet oli lähes muissakin Suomen maakunnissa .

Kainuuseen on sijoittunut paljon televisioviihdettä. Esimerkiksi televisiosarja Metsolat kertoo kainuulaisesta elämästä. Ironista kylläkin, kuvattiin sarja Pirkanmaalla, Mouhijärvellä, nykyisessä Sastamalassa, eikä sarjassa kuulla Kainuun murretta.. Myös Suomussalmelle sijoittuva Joutilaat (2001) -dokumentti kertoo ytimekkäästi sen ajan työttömyydestä, jota vastavalmistuneet nuoret joutuivat kokemaan. Työttömyys on kuitenkin edelleen arkipäiväinen ilmiö Kainuussa.

Väinö Linnan teoksessa Tuntematon sotilas esiintyy tyypillinen vaatimaton kainuulainen rivisotilas Määttä. Kainuun murteen puhujat voivat kuitenkin huomata, ettei Määttä puhu Kainuun murretta vaan jotain muuta Pohjois-Suomessa puhuttavaa murretta.

Murteet

Pääartikkeli: Kainuun murre

Savolaismurteiden puhuma-alue, joista numero 5 on Kainuun murteen aluetta. Kuten kuvasta voi huomata, murrealue menee yli Kainuun maakunnan rajojen Kuusamoon, Taivalkoskelle, Pudasjärven itäosiin sekä Lapin Posiolle ja Ranualle.

Kainuulaiset puhuvat savolaismurteisiin kuuluvaa Kainuun murretta, joka muistuttaa erityisesti muita Savossa ja Karjalassa puhuttavia murteita. Kainuun murteelle ovat ominaisia ae -diftongit, esimerkiksi aeka 'aika', maaelma 'maailma', paekka 'paikka'. Sama diftongien reduktio tosin esiintyy muissakin savolaismurteissa.

Erityisesti Kainuun murre eroaa muista savolaismurteista sen sanastoltaan, joka on saanut paljon vaikutteita pohjoispohjalaisista murteista, joita kuitenkin nuoret käyttävät enemmän mitä vanhempi väestö.

Kainuun murre eroaa muista savolaismurteista. Alla on näytteet Ristijärven ja Tohmajärven murteista.

Kainuun murre, Ristijärvi Silloen piti mennä talavella kahtomaan rajalle mitä sieltä oekein tulloopi. Ei oekein aluksi ollum mitteän, van kyllähän sieltä olij jottaen tulossa, siellä oli hangissa ollu seleviä jäläkiä. Piti olla hilijaa.

Pohjois-Karjalan murre, Tohmajärvi Sillom piti män' talavella katsomaan rajalle mitä sieltä oekein tulloop. Ei oekein aluks ollu mittään, vaan kyllähän sielt oli jottaen tulossa, siellä oli hangis ollu seleviä jäläkiä. Pit ol' hilijaa.

Kuuluisia kainuulaisia

• Ilmari Kianto, kirjailija
• Veikko Huovinen, kirjailija
• K. J. Ståhlberg, Suomen tasavallan 1. presidentti
• Riku Nieminen, näyttelijä
• Rauno Ahonen, näyttelijä
• Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihtäjä
• Matti Makkonen tekstiviestin (SMS) keksijä
• Urho Kekkonen, Suomen tasavallan 7. presidentti
• Elias Lönnrot, Kalevalan kokoaja, piirilääkäri, botanisti ja kielentutkija
• Anne Kyllönen, maastohiihtäjä
• Marko Kemppainen, skeet-ampuja ja olympiamitalisti
• Ulla Tapaninen, näyttelijä
• Janne Pesonen, jääkiekkoilija ja jääkiekon maailmanmestari
• Joonas Kemppainen, jääkiekkoilija
• Heikki Savolainen, lääkäri, telinevoimistelija ja olympiavoittaja
• Laura Malmivaara, näyttelijä
• Toini Gustafsson, ruotsalainen hiihtäjä, olympiavoittaja, (suku lähtöisin Kainuusta ja siellä syntynyt)
• Isa Asp, runoilija
• Antti Chydenius, valistustaiteilija ja kauppatieteilijä
• Heikki Kovalainen, Formula 1 -kuljettaja
• Merja Kyllönen, kansanedustaja, liikenneministeri
• Osmo Tapio Räihälä, säveltäjä
• Lauri (Louis) Moilanen, amerikansuomalainen jättiläinen ja voimamies
• Daniel Cajanus, mahdollisesti Suomen pisin mies
• Väinö Markkanen, ampuja, olympiavoittaja
• Eino Leino, kirjailija ja runoilija
• Jenna Laukkanen, uimari

Lähteet

• Jutikkala, Eino & Pirinen, Kauko: Suomen historia, s. 92–94. Viides painos. WSOY, 1999. ISBN 951-0-24280-2.