Kai Konrad Sievers (19. helmikuuta 1930 Kotka[1]7. marraskuuta 1994 Helsinki[2]) oli suomalainen lääkäri ja käsikirjoittaja.

Henkilöhistoria ja ammattiura muokkaa

Sieversin vanhemmat olivat toimitusjohtaja Konrad Emil Sievers ja Onerva Viljamaa. Hänen ensimmäinen puolisonsa vuodesta 1950 oli Pirkko-Liisa Pöyhönen ja toinen vuodesta 1962 Ulla-Maija Kettunen. Sievers tuli ylioppilaaksi Kotkan lyseosta 1948 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1958. Uransa alkuvuosina Sievers toimi lääkärinä useissa eri sairaaloissa.[1] Hän väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1965 ja oli 1969–1970 Oulun yliopiston hygienian professori. 1971–1976 Sievers toimi Turun yliopiston kansanterveystieteen professorina. Helsingin yliopiston sosiaalilääketieteen apulaisprofessori hän oli vuodesta 1977. Sieversin tieteelliset julkaisut käsittelevät reumatologiaa, seksologiaa ja kansanterveystiedettä. Sievers oli yksi vuonna 1974 ilmestyneen suomalaisten sukupuolielämää käsitelleen raportin tekijöistä ja osallistui vuonna 1984 julkaistun homoseksuaalien tilanteesta Suomessa tehdyn kartoituksen toimittamiseen.[2]

Kirjallinen toiminta muokkaa

Sievers oli mukana muutamissa runoantologioissa ja toimitti runoantologioita.[2] Hän käsikirjoitti Pertti Reposen kanssa Soitinmenoja ja ÄWPK – Älywapaata palokuntaa salanimellä Kai Dorkin.

Julkaisuja muokkaa

  • Rakkauden monet kasvot: homoseksuaalisesta rakkaudesta, ihmisoikeuksista ja vapautumisesta, toim. Kai Sievers ja Olli Stålström ; kirj. Martti Grönfors ym.. Weilin + Göös, 1984.
  • Suomalaisten sukupuolielämä, Kai Sievers, Osmo Koskelainen, Kimmo Leppo. WSOY, 1974
  • Elämän kaari: valikoima runoja, toim. Kai Sievers. Otava, 1982 ISBN 951-1-06708-7
  • Päivän kierto: valikoima runoja, toim. Kai Sievers. Otava, 1983 ISBN 951-1-07251-X
  • Elämää vuoden kaikki päivät, toim. Kai Sievers. Otava, 1983 ISBN 951-1-07539-X

Lähteet muokkaa

  1. a b Juhani Kirpilä, Sisko Motti, Anna-Marja Oksa (toim.): Suomen lääkärit 1962, s. 600. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto, 1963.
  2. a b c Uppslagsverket Finland[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.