Kai Lehtinen

suomalainen näyttelijä ja ohjaaja
Tämä artikkeli käsittelee näyttelijää ja ohjaajaa. Jääkiekkoilija Kai Lehtisestä on eri artikkeli.

Kai Antero Lehtinen (s. 31. heinäkuuta 1958 Kerava) on suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hänet tunnetaan muun muassa nimiroolista televisiosarjassa Raid.

Kai Lehtinen
Henkilötiedot
Koko nimi Kai Antero Lehtinen
Syntynyt31. heinäkuuta 1958 (ikä 65)
Kerava, Suomi
Ammatti näyttelijä, ohjaaja
Puoliso Pirjo Viheriäkoski
Näyttelijä
Aktiivisena 1984–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Ura muokkaa

Lehtinen valmistui ylioppilaaksi Lohjan lukiosta vuonna 1980 ja opiskeli sen jälkeen Jouko Turkan oppilaana Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalla, josta hän valmistui vuonna 1987. Hän on työskennellyt muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Espoon teatterissa, Tanssiteatteri Raatikossa ja Pyynikin kesäteatterissa. Suuren yleisön tietoisuuteen Lehtinen tuli Juhanin roolista televisiosarjassa Seitsemän veljestä.

Lehtinen voitti Olavi-palkinnon roolityöstään Taru Mäkelän elokuvassa Pikkusisar (1999). Hän on esiintynyt myös elokuvissa Raid (2003), Poliisin poika (1998), Pikkusisar ja Mosku – lajinsa viimeinen (2003), jossa Lehtinen näytteli Moskua eli porokeisari Aleksi Hihnavaaraa (1882–1938). Elokuvapuolella Lehtisen esikoisohjaustyö oli vuonna 2002 valmistunut Umur. Nurmijärven Kivi-juhlille Lehtinen ohjasi Aleksis Kiven näytelmän Nummisuutarit, jota esitettiin kesinä 2007–2009.[1] Lehtinen ohjasi niin ikään Kivi-juhlille näytelmän Seitsemän veljestä, jota esitettiin kesäisin 2011–2012.[2]

Lehtinen toimii myös videotuotantoyhtiössä[3] sekä WWF:n luonnon lähettiläänä. Vuonna 2008 Lehtinen toimi yrittäjänä Sodankylän Vuotsossa sijaitsevassa baarissa, jonka hän nimesi Mosku-baariksi[4][5]

Yksityiselämä muokkaa

Lehtinen joutui klapikoneonnettomuuteen vuonna 1995, jonka seurauksena hän menetti neljä varvasta oikeasta jalastaan.[6][7] Lehtinen asuu perheineen Karjalohjalla. Hänellä ja vaimollaan on kuusi lasta. Lehtisen esikoispoika kuoli hirsimökin tulipalossa Karjalohjalla vuonna 2007.[8] Vuonna 2017 Lehtisen kotitilalla sattui vakava tulipalo. Tulipalossa Lehtisen perheen kaksikerroksinen ulkorakennus tuhoutui täysin. Tuhoutuneessa ulkorakennuksessa oli autotalli, verstas, talon lämpökeskus, hevostalli, sekä varastotilaa.[9]

Filmografia muokkaa

Elokuvat
Vuosi Elokuva Rooli
1984 Tuhkimo
1986 Baby Love Snake
1989 Valkoinen nainen Saanan poika
1991 Postia marsalkalle Veli Sulonen
1992 Hamlet Laertes
1994 Aapo Volanen
Anita Rami
Marja Mäkinen
1995 Aatamin poika Väinö
Suolaista ja makeaa Ilari
1996 Tomas Rate, isän työtoveri
1997 Juhannustarinoita Jykä
Pekko ja unissakävelijä Kalevi, ”Keimo”, 1. tutkija
Siivoton juttu Rauno "Rane" Vekkilä
1998 Poliisin poika Trampas
1999 Kulkuri ja Joutsen Lj. Liimatainen
Pikkusisar Arvo Koskinen, haavoittunut sotamies
Rikos & Rakkaus Marsipaani Räikkönen
Rukajärven tie majuri Kivikari
2000 Kuningas Hidas Taisto, rakennusmaalari
2003 Mosku – lajinsa viimeinen Mosku
Raid Raid
Vieraalla maalla poliisien pesisjoukkueen lukkari
2005 Kaksipäisen kotkan varjossa upseeri
Lupaus Ollinen
2006 Bodomin legenda Hans Assmann
2008 Päätalo Kalle Päätalo
Suuri performanssi Jaakko Tolvanen
2010 Blanc comme neige Markku
Havukka-ahon ajattelija Konsta Pylkkänen
2011 Syvälle salattu Leo
2012 Punainen nauha Martti Turunen
2014 Kummeli V Ögil Balthasar
Päin seinää Sakke
2016 Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus seppä
2017 Linnan juhlat Jallu
2018 Veljeni vartija Cheekin isä
Hevi reissu Kyläpoliisi

Televisiosarjat
Vuosi Sarja Rooli
1989 Seitsemän veljestä Juhani
1993 Viimeiset siemenperunat poika Huuskonen
Tuntemattomalle jumalalle Valpon etsivä
Kiimaiset poliisit Hessu Sutinen
1994 Milkshake Roope


Kohtaamiset ja erot Kalle
1995 RAPMAN Joel Tapaninen, poliisi
1998 Team Ahma kuulustelija
1999 Ansa ja Oiva Gil
2000 Raid Raid
2004 Nyrölä 3 Saddam
2005 Yövuoro laitosmestari Veijo Karas
2007–2013 Taivaan tulet Tero Kekki
2019 Suden hetki Kauko

Ääninäyttelijänä muokkaa

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet muokkaa

  1. Nummisuutarit Kivi-juhlat. Arkistoitu 2.7.2009. Viitattu 17.11.2008.
  2. Seitsemän veljestä Kivi-juhlat. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 5.5.2011.
  3. Henkilöstö KoDa Productions. Viitattu 1.10.2017.
  4. Alaluusua, Kari: Kai Lehtinen herättää Vuotson Porokylän henkiin Kaleva. 1.11.2007. Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 9.1.2016.
  5. Lehtinen luopuu Vuotson Porokylästä Yle Uutiset. 20.12.2008. Yleisradio Oy.
  6. Suomalaisnäyttelijä: Haluan varpaistani kaulakorun, Hymy
  7. Siunatusti hullu Lehtinen, Turun sanomat
  8. Kangaspuro, Aino: Lehti: Kai Lehtinen suree kuollutta esikoistaan ikuisesti Iltalehti. 26.7.2008. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 14.1.2010.
  9. Martela, Olli: Keski-Uusimaa: Näyttelijä Kai Lehtisen kotitilalla tuhoisa tulipalo – ”Olen nollatilanteessa” Iltalehti. 2.3.2017. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 2.3.2017.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.