KPV (konekivääri)

venäläinen raskas konekivääri

KPV (ven. КПВ) Krupnokaliibernyi Pulemjot Vladimirova (ven. Крупнокалиберный пулемёт Владимирова) on neuvostoliittolais-venäläinen raskaskaliiperinen 14,5 mm konekivääri. Suomessa on käytössä malliversio KPVT nimikkeellä 14.5 PSVKK.

ZPU-4-ilmatorjuntakonekivääri.

Kehitys muokkaa

KPV:n suunnittelutyö sai alkusysäyksensä Puna-armeijan rintamajoukkojen keskuudessa toisen maailmansodan aikana syntyneestä tarpeesta panssarintorjuntakonekiväärille. Joukot halusivat läpäisyteholtaan vastaavan konekiväärin kuin jo rintamakäytössä olevat 14,5 mm:n PTRD ja PTRS-panssarintorjuntakiväärit. Asetta voitaisiin käyttää esimerkiksi keveitä panssarivaunuja, miehistönkuljetusvaunuja ja asepesäkkeitä vastaan. KPV:n suunnittelusta vastasi moskovalaissyntyinen aseinsinööri Semjon V. Vladimirov. Suunnittelu alkoi joko vuonna 1942 tai 1943 ja ensimmäiset toimivat prototyypit valmistuivat 1944. Ase ei kuitenkaan ehtinyt toisen maailmansodan taisteluihin, sillä se hyväksyttiin sotavarusteeksi vasta vuonna 1949.

PKP muokkaa

Aseen ensimmäiset versiot oli tarkoitettu jalkaväkikäyttöön nimikkeellä PKP (ven. ПКП) 14,5 mm Pehotnyi Pulemjot Konstruktsij Vladimirova (ven. 14.5-мм пехотный пулемёт конструктсий Владимирова). PKP:ssä oli Sergei Harykinin suunnittelema kaksipyöräinen jalusta. Pian aseen käyttöönoton jälkeen oli kuitenkin havaittavissa, että Harykinin jalusta oli liian raskas. Lisäksi se aiheutti aseen piipulle taipumuksen nousta ylös ammuttaessa, jolloin tulen tarkkuus kärsi. Tästä syystä jo vuonna 1952 insinööriupseeri Konstantin Baryševille annettiin tehtäväksi kehittää uusi jalusta, jossa mainitut puutteet oli korjattu. Baryšev suunnitteli kolmijalkaisen jalustan, jonka rakennetta oli kevennetty ja jossa kannuslevy oli ainoastaan etummaisessa jalassa. Uusi jalusta oli mileti kaksi kolmannesta edeltäjäänsä kevyempi ja neuvostoliittolaisten laskelmien mukaan sen suorituskyky oli 150 % parempi. Myös tähän jalustaan voitiin asentaa aseen siirtämisen helpottamiseksi pyörät, jotka irrotettiin laitettaessa konekivääri tuliasemaan. Baryšev-jalusta hyväksyttiin sotavarusteeksi vuonna 1955.

KPVT muokkaa

 
ZPU-2.

Aseen jalkaväkimallin tuontanto jäi melko lyhytikäiseksi, ilmeisesti panssarivaunujen panssarin paksuuden kasvamisen ja panssarintorjunta-aseistuksen kehityksen takia. Aseen toistaiseksi viimeiseksi jäänyt kehitysversio on nimeltään KPVT (ven. КПВТ) Krupnokaliibernyi Pulemjot Vladimirova tankovyi (ven. Крупнокалиберный пулемёт Владимирова танковый). Nimestään huolimatta tätä versiota käytetään sekä ajoneuvoaseena, että ilmatorjuntakonekiväärinä joko yksi tai useampiaseisissa ilmatorjuntakonekivääreissä. KPVT:ssä on aiempaa lyhyempi laatikko, solenoidin avulla toimiva laukaisukoneisto, paksumpi piipun vaippa ja ammutut hylsyt lentävät eteenpäin piipun alta, eivätkä putoa alaspäin, toisin kuin ensimmäisissä jalkaväkikäyttöön tarkoitetuissa aseissa.

KPVT:tä käytetään ajoneuvoasenteisena sota-aluksilla, BTR-60, -70 ja -80 -miehistönkuljetusajoneuvoissa sekä panssaroiduissa BRDM-2-tiedusteluajoneuvoissa. KPVT:stä on olemassa kolme kenttäjalustaista vedettävää ilmatorjuntaversiota: ZPU-1, ZPU-2 ja ZPU-4. Numero aseen nimikkeessä kertoo konekivääreiden lukumäärän jalustalla.

KPV:n eri versiot ovat olleet taistelukäytössä Vietnamin sodassa Pohjois-Vietnamin joukoilla sekä myöhemmin Neuvostoliiton joukoilla Afganistanissa.[1]

Lähteet muokkaa

‎Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta KPV (konekivääri).
Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.