K-1 (potkunyrkkeily)

potkunyrkkeily promootio

K-1 on potkunyrkkeilyn promootio, jossa käytetään tekniikoita monista pystykamppailulajeista kuten nyrkkeilystä, potkunyrkkeilystä, thai-nyrkkeilystä, shorinji kemposta ja karatesta (katso vapaaottelu). Promootion perusti vuonna 1993 japanilainen entinen Kyokushin-karateka Kazuyoshi Ishii, jolla oli aikaisemmin oma karateliitto Seidokaikan, tavoitteenaan selvittää kuka on maailman paras pystyottelija. Nimen K-1 takana on vastaavankaltainen periaate kuin autourheilun kuninkuusluokkana pidetyssä Formula 1:n nimessä.

Ottelusäännöt muokkaa

K-1-otteluissa sallittavia tekniikoita ovat potkut jalkoihin, keskivartaloon ja päähän sekä nyrkkeilyssä sallitut lyönnit. Myös polvipotkut ovat sallittuja mutta kyynärpäälyönnit eivät, lähinnä siksi että ne aiheuttavat helposti verenvuotoja, jotka saattavat johtaa ottelun keskeyttämiseen. Nykyisin thainyrkkeilyssä suuressa osassa olevan pystypainin ja sitomisen aikana potku on sallittu ainoastaan yhden polvella suoritettavan potkun verran.

Perinteisesti K-1-turnaukseen osallistuu kahdeksan ottelijaa, jotka pudotuspelisysteemillä ottelevat toisiaan vastaan kolmesta kolmen minuutin erästä koostuvissa kamppailuissa. Otteluissa on kolme pistetuomaria, ja ottelut pisteytetään samalla tavalla kuin ammattilaisnyrkkeilyssä. Pisteratkaisun lisäksi ottelu voi päättyä tyrmäykseen, tekniseen tyrmäykseen, hylkäämiseen tai ratkaisemattomaan. Luvunlaskutilanteessa tuomari laskee aina kahdeksaan. Kolme luvunlaskua yhden erän aikana katsotaan tekniseksi tyrmäykseksi.

Jos kolmen erän jälkeen tilanne on ottelijoiden välillä tasan voidaan otella lisäerä, jolloin voittaja saadaan selville. Turnauksissa ottelu ei voi päättyä "ratkaisemattomaan" eli tasapeliin.

Kilpailuja muokkaa

K-1-verkosto järjesti aikaisemmin lukuisia turnauksia ja -kilpailuita Japanissa ja ympäri maailmaa, mutta nykyisin tapahtumia järjestetään lähinnä vain Japanissa. Suurimpia turnauksia olivat eri puolilla maailmaa järjestettävät World Grand Prix -turnaukset, joita järjestettiin vuosittain kuusi, sekä K-1 MAX -turnaukset, joissa on 70 kilogramman painorajoitus. Vuoden lopulla kummassakin järjestettiin Japanissa kahdeksan parhaan ottelijan finaaliturnaukset. Lisäksi eri puolilla maailmaa järjestettiin lukuisia K-1-turnausjärjestelmää noudattavia alueellisia turnauksia sekä yksittäisiä K-1-säännöillä käytäviä otteluita.

K-1 World Grand Prix muokkaa

Suurin K-1-kilpailu oli World Grand Prix, joka koostui sekä kahdeksan miehen turnauksista että yksittäisistä ottelijoista. Kahdeksan parhaan ottelijan kesken käytävä lopputurnaus järjestettiin yleensä Tokiossa Tokya Domessa, jonne jokainen manner lähetti yhden edustajan. Lisäksi mukaan otettiin ottelijoita niin sanotulla villillä kortilla.

World Max muokkaa

World Max on tavallisilla K-1-säännöillä oteltava sarja, jossa on 70 kilogramman enimmäispainorajoitus.

K-1 Fighting Network muokkaa

K-1 Fighting Network oli turnausten sarja, jonka oli tarkoitus löytää uusia K-1-kykyjä. Vuonna 2006 turnauksia järjestettiin 12 eri maassa.

Lähteet muokkaa