Kšesinskajan talo
Kšesinskajan talo (ven. особня́к Кшеси́нской, osobnjak Kšesinskoi) on jugendtyylinen rakennusmuistomerkki Pietarissa Venäjällä. Ballerina Matilda Kšesinskajaa varten vuosina 1904–1906 rakennetun yksityistalon on suunnitellut arkkitehti Alexander von Hohen.[1] Hienostunutta rakennusta on toisinaan nimitetty myös Kšesinskajan palatsiksi.[2][3]
Rakennus sijaitsee Koivusaarella Kronverkin prospektin ja Kuibyševinkadun kulmassa. Sieltä avautuu näkymä Kolminaisuuden aukion yli Nevalle ja Pietari-Paavalin linnoitukseen. Seutu oli pitkään hiljaista laitakaupunkia. Nevan ylittävän Kolminaisuuden sillan valmistuttua vuonna 1903 siitä kehittyi muodikas asuinalue.[4]
Arkkitehtuuri muokkaa
Kšesinskajan talo on yksi Pietarin tunnetuimmista ja luonteenomaisimmista jugendrakennuksista.[5] Tyyliltään se edustaa jugendin kansainvälistä versiota ja tuo mieleen Otto Wagnerin wieniläisen sesessionismin.[6]
Talon epäsymmetrinen pohjapiirustus ja vaihtelevat geometriset muodot heijastavat sisätilojen käyttötarkoitusta. Edustustilat sijaitsivat yksikeroksisessa eteläsiivessä, jonka kulmassa erottuu suurten ikkunoiden valaisema talvipuutarha. Asuinhuoneet olivat rakennuksen kaksikerroksisessa osassa, jota koristaa tornimainen erkkeri. Taloustilat ja palvelusväen huoneet oli sijoitettu sisäpihalle.[7]
Julkisivun vaaleita tiilipintoja elävöittävät kivijalasta ikkunoiden tasolle kohoavat graniittikerrokset, katonrajan tummansininen majolikafriisi ja metallikoristeet.[8] Rakennusta ympäröivä puutarha, takorauta- ja tiiliaidat sekä pergola-tyyppinen huvimaja antavat kokonaisuudesta intiimin vaikutelman.[6]
Tilaajan toivomusten mukaan sisustetut huoneet edustivat jugendin ohella erilaisia kertaustyylejä. Niiden suunnitteluun osallistui arkkitehti Aleksandr Dmitrijev. Alkuperäinen sisustus ei ole juurikaan säilynyt. Suuri sali entisöitiin vuonna 1987.[9]
Historia muokkaa
Rakennuksella on värikäs historia. Mariinski-teatterin ensitanssijatar Matilda Kšesinskaja oli nuoruudessaan tulevan keisarin Nikolai II:n rakastajatar. Myöhemmin Kšesinskajalla oli suhde suuriruhtinas Andrei Vladimirovitšiin, joka oli hänen poikansa isä. Talon suunnittelija Alexander von Hohen toimi keisarillisena hoviarkkitehtina.[10]
Helmikuun vallankumouksen jälkeen Kšesinskajan talosta tuli bolševikkien päämaja.[11] Vallankumoukselliset sotilaat ottivat sen haltuunsa Pietarin neuvoston suostumuksella maaliskuussa 1917. Sinne sijoittuivat bolševikkipuolueen keskuskomitea ja kaupunkikomitea, puolueen sotilasorganisaatio, Soldatskaja pravda -lehden toimitus ym. Kšesinskaja yritti saada kotinsa takaisin oikeusteitse, mutta bolševikit kieltäytyivät poistumasta rakennuksesta. Huhtikuussa ulkomailta palannut V. I. Lenin työskenteli rakennuksessa ja esiintyi sen parvekkeelta lähistölle kerääntyneille väkijoukoille. Bolševikit joutuivat jättämään talon heinäkuun tapahtumien seurauksena, minkä jälkeen se siirtyi väliaikaisen hallituksen joukkojen haltuun.[12]
Lokakuun vallankumouksen jälkeen rakennuksessa toimi erilaisia virastoja ja laitoksia. Vuosina 1938–1956 siellä sijaitsi Sergei Kiroville omistettu museo. Vuonna 1957 Kšesinskajan talo yhdistettiin lisärakennuksella sen vieressä sijaitsevaan Brandtin taloon, jonka on rakentanut arkkitehti Robert Meltzer vuosina 1909–1910. Molemmat rakennukset luovutettiin lokakuun vallankumouksen museon käyttöön. Vuodesta 1991 lähtien niissä toimii Venäjän poliittisen historian museo.[13]
Lähteet muokkaa
- B. M. Kirikov: Arhitektura Peterburga kontsa XIX – natšala XX veka: Eklektika. Modern. Neoklassitsizm. Sankt-Peterburg: Kolo, 2006. ISBN 5-901841-36-0.
- B. M. Kirikov: Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 285. Sankt-Peterburg: Kolo, 2005. ISBN 5-901841-33-6.
- B. M. Kirikov: Arhitektura peterburgskogo moderna. Osobnjaki i dohodnyje doma. Sankt-Peterburg: Kolo, 2006. ISBN 5-901841-41-1.
- V. G. Lisovski: Sankt-Peterburg: otšerki arhitekturnoi istorii goroda, tom 2. Sankt-Peterburg: Kolo, 2009. ISBN 978-5-901841-58-7.
- L. Muštukov, L. Tihonov: Leningradin museot. Moskova: Raduga, 1986. ISBN 5-05-000945-6.
- Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1.
Viitteet muokkaa
- ↑ Arhitekturnyje pamjatniki Sankt-Peterburga, s. 285
- ↑ Natšala XX veka, s. 261
- ↑ Suomeksi esim. Dorošinskaja, J. & Krutšina-Bogdanov, V.: Leningrad ja sen esikaupungit: matkaopas, s. 113. Moskova: Progress, 1980.
- ↑ Natšala XX veka, s. 261-263
- ↑ Arhitektura peterburgskogo moderna, s. 113
- ↑ a b Natšala XX veka, s. 269
- ↑ Lisovski, s. 234-235
- ↑ Arhitektura peterburgskogo moderna, s. 119-122
- ↑ Arhitektura peterburgskogo moderna, s. 123-129
- ↑ Arhitektura peterburgskogo moderna, s. 113-114
- ↑ L. Muštukov, L. Tihonov; s. 49
- ↑ Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 309-310
- ↑ Entsiklopedija Sankt-Peterburga encspb.ru. Viitattu 29.7.2010. (venäjäksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Kšesinskajan talo Venäjän poliittisen historian museon sivustolla (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)