Kārlis Ulmanis
Kārlis Augusts Vilhelms Ulmanis (4. syyskuuta 1877 Berze, Kuurinmaa – 20. syyskuuta 1942 Krasnovodsk, Neuvostoliitto (nyk. Türkmenbaşy, Turkmenistan) oli latvialainen poliitikko maan ensimmäisen itsenäisyyden aikana vuodesta 1918 vuoteen 1940. Hän toimi maan pääministerinä ja myöhemmin sen presidenttinä. Vuodesta 1934 lähtien hän hallitsi maata yksinvaltiaan tavoin. Ulmanis kuoli vankeudessa Neuvostoliitossa vuonna 1942.
| Kārlis Ulmanis | |
|---|---|
 Kārlis Ulmanis valokuvassa. |
|
| Latvian presidentti | |
|
11. elokuuta 1936–21. kesäkuuta 1940
|
|
| Edeltäjä | Alberts Kviesis |
| Seuraaja | Augusts Kirhenšteins |
| Latvian pääministeri | |
|
19. marraskuuta 1918–18. kesäkuuta 1921
|
|
| Presidentti | Jānis Čakste |
| Seuraaja | Zigfrīds Anna Meierovics |
|
24. joulukuuta 1925–6. toukokuuta 1926
|
|
| Presidentti | Jānis Čakste |
| Edeltäjä | Hugo Celmiņš |
| Seuraaja | Arturs Alberings |
|
27. maaliskuuta 1931–31. joulukuuta 1931
|
|
| Presidentti | Alberts Kviesis |
| Edeltäjä | Hugo Celmiņš |
| Seuraaja | Marģers Skujenieks |
|
17. maaliskuuta 1934–20. kesäkuuta 1940[1]
|
|
| Presidentti | Alberts Kviesis |
| Edeltäjä | Ādolfs Bļodnieks |
| Seuraaja | Augusts Kirhenšteins |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. syyskuuta 1877 Berze |
| Kuollut | 20. syyskuuta 1942 (65 vuotta) Krasnovodsk |
| Tiedot | |
| Puolue | Latvian maanviljelijöiden liitto |
 Nimikirjoitus |
|
Elämäkerta muokkaa
Nuoruus muokkaa
Kārlis Ulmanis syntyi maanviljelijäperheeseen Bērzessä vuonna 1877. Hän kävi lukiota Jelgavassa ja valmistui vuonna 1897 Itä-Preussissa maitotaloutta opettaneesta koulusta. Vuosina 1902–1903 hän opiskeli Sveitsin Zürichissa maataloutta ja jatkoi alan opintoja vuonna 1905 Leipzigissa.[2] Opintojen jälkeen hän työskenteli maatalousneuvojana, sosiaalityöntekijänä ja Liivinmaalla ilmestyneen Lauksaimnieks-lehden toimittajana. Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen aikana hän esitti mielipiteitään latvian kielen opetuksesta kouluissa, mikä johti hänen vangitsemiseensa. Häntä pidettiin vankina Pihkovassa, mistä hän vapautui 1906. Sen jälkeen Ulmanis työskenteli jonkin aikaa veljensä maatilalla, kunnes hän muutti loppuvuodeksi 1906 ja alkuvuodeksi 1907 Saksaan opettamaan maataloutta. Vuonna 1907 hän muutti Yhdysvaltoihin ja opiskeli Nebraskan yliopiston maatalousosastolla. Ulmanis valmistui 1909, palasi 1913 Latviaan ja toimi jälleen agronomina.[3]
Latvian itsenäistyminen muokkaa
- Pääartikkeli: Latvian vapaussota
Ensimmäisessä maailmansodassa Ulmanis tuki latvialaisia pakolaisia auttaneita järjestöjä ja toimitti 1914−1915 Zeme-nimistä lehteä. Vuonna 1917 hän oli mukana perustamassa Latvian maanviljelijöiden liittoa (Latviešu Zemnieku Savienība) ja nousi yhdeksi sen johtohahmoista. Vuodesta 1918 eteenpäin Ulmanis toimi Latvian itsenäisyyden puolesta ja maan julistauduttua itsenäiseksi 18. marraskuuta 1918 Ulmaniksesta tuli väliaikaisen hallituksen pääministeri. Tämän ohella hän toimi myös esimerkiksi sotaministerinä ja maatalousministerinä eri ajanjaksoina.[3]
Ulmaniksen hallituksen piti kuitenkin paeta Riiasta Liepājaan kommunistien vallattua kaupungin tammikuussa 1919. Pääasiassa saksalaiset ja virolaiset joukot löivät punaiset, ja saksalaiset ottivat haltuunsa Riian. Saksalaisjoukkojen komentaja Rüdiger von der Goltz yritti asettaa oman nukkehallintonsa Andrievs Niedran johdolla Ulmaniksen hallinnon tilalle. Saksalaisten tarkoituksena oli vangita Ulmanis, mutta hänen onnistui paeta Liepājasta brittialuksella. Lisäksi virolais-latvialaiset joukot löivät saksalaiset niin sanotussa Landeswehrin sodassa ja ottivat takaisin haltuunsa Riian 23. tammikuuta 1919. Ulmaniksen hallitus palasi kaupunkiin 8. kesäkuuta. Sota ei kuitenkaan ollut vieläkään ohitse, vaan latvialaiset joutuivat vielä puolustautumaan Pavel Bermondt-Avalovin joukkoja vastaan. Ulmanis haavoittui lokakuussa 1919 lievästi heitä vastaan käydyssä taistelussa. Tilanne rauhoittui kuitenkin nopeasti Bermondt-Avalovin joukkojen kukistamisen jälkeen. Ulmanis allekirjoitti hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa elokuussa 1920, ja samalla Venäjä tunnusti Latvian itsenäisyyden. Ulmanis toimi pääministerinä 18. kesäkuuta 1921 saakka.[3]
Nousu valtaan muokkaa
Seuraavissa parlamenteissa Ulmanis johti puolueensa toiseksi suurinta ryhmittymää ja toimi useissa ministerinviroissa. Hän oli jälleen pääministerinä joulukuusta 1925 toukokuuhun 1926. Seuraavan kerran hän nousi pääministeriksi maaliskuussa 1931 ja jatkoi saman vuoden joulukuuhun. Hän käytti valtaansa vaalipiiriuudistusten estämiseksi ja vähensi näin parlamentin valtaa. Jo tuolloin epäiltiin hänen suunnittelevansa laajempaa valta-asemaa. Hänestä tuli pääministeri jälleen 17. maaliskuuta 1934, jolloin hänen suurimpia haasteitaan olivat 1930−luvun suuri lama ja oikeiston vallankaappausuhka. Puolueensa puolisotilaallisten joukkojen avustamana Ulmanis julisti poikkeustilan 15. toukokuuta 1934, ja useita äärioikeiston ja vasemmiston edustajia pidätettiin.[4] Antanas Smetona oli tehnyt Liettuassa ja Konstantin Päts Virossa samankaltaiset vallankaappaukset jo aiemmin.[1]
Ulmanis otti 11. heinäkuuta 1936 maan presidentin tehtävät itselleen ja alkoi luoda omaa henkilökulttiaan. Hänen poliittiseen ajatteluunsa kuului talonpoikien keskeinen asema yhteiskunnassa ja perheiden omistamien keskikokoisten maatilojen tärkeys taloudessa.[4] Hän kannatti myös ”Latvia latvialaisille” ajattelua maassa, jossa noin neljäsosa väestöstä kuului etnisiin vähemmistöihin[2].
Neuvostomiehitys ja kuolema muokkaa
Neuvostoliiton uhkavaatimuksen jälkeen lokakuussa 1939 Ulmanis allekirjoitti sopimuksen, jolla neuvostojoukkojen sallittiin perustaa tukikohtia Latviaan. Tästä huolimatta Ulmanis pysyi kuitenkin vallankahvassa. Neuvostoliitto esitti 15. kesäkuuta 1940 uuden uhkavaatimuksen, jonka Ulmanis hyväksyi edellisen tavoin. Seuraavana päivänä neuvostojoukot miehittivät maan. Ulmanis pakotettiin astumaan syrjään 19. päivä, kun hän oli ensin hyväksynyt Neuvostoliiton painostuksesta lakimuutokset, joilla saatettiin järjestää uudet vaalit. Uuden hallituksen muodosti Ulmaniksen jälkeen Augusts Kirhenšteins.[4]
Ulmaniksen piti lähteä maanpakoon Sveitsiin, ja neuvostoliittolaiset viranomaiset olivat antaneet hänen ymmärtää tämän olevan mahdollista. Hänet kuitenkin pakotettiin 22. heinäkuuta junaan Moskovaan, mistä hänet kuljetettiin edelleen NKVD:n hallitsemaan asuntoon Stavropoliin eli silloiseen Vorošilovskiin. Saksalaisten edetessä Venäjälle Ulmanis pidätettiin 4. heinäkuuta 1941. Häntä pidettiin Ordžonikidzessa ja Bakussa, kunnes hänet siirrettiin Krasnovodskiin (nykyään Türkmenbaşy) Turkmenistaniin, jossa hän kuoli vankeudessa. Hänet haudattiin nimeämättömään hautaan, jonka tarkkaa paikkaa ei tunneta.[4]
Lähteet muokkaa
- Wojciech Roszkowski ja Jan Kofman: Biographical Dictionary of Central and Eastern Europe in the Twentieth Century. M.E.Sharpe, 2008. ISBN 978-0-7656-1027-0. (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Ulmanis, Kārlis Augusts Vilhelms historia.lv. Arkistoitu 8.1.2004. Viitattu 8.7.2012. (latviaksi)
- ↑ a b Kārlis Ulmanis Latvijas Valsts prezidenta kanceleja. Arkistoitu 8.11.2016. Viitattu 9.7.2012. (latviaksi)
- ↑ a b c Roszkowski ja Kofman 2008, s. 1067
- ↑ a b c d Roszkowski ja Kofman 2008, s. 1068
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kārlis Ulmanis Wikimedia Commonsissa
