Kätyrit (engl. Minions) on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut 3D-tietokoneanimaatioelokuva. Se on esiosa elokuville Itse ilkimys ja Itse ilkimys 2. Elokuva sijoittuu 1960-luvulle aikaan ennen kuin Kätyrit tapaavat Grun.[1]

Kätyrit
Minions
Ohjaaja
Käsikirjoittaja Brian Lynch
Tuottaja
Säveltäjä Heitor Pereira
Leikkaaja Claire Dodgson
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Illumination Entertainment
Levittäjä Universal Studios
UIP-Dunafilm
Netflix
Ensi-ilta
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 74 000 000 dollaria
Tuotto 1 159 000 000 dollaria
Seuraaja Kätyrit: Grun tarina
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 3. heinäkuuta 2015.

Juoni muokkaa

Kätyrit ovat keltaisia apureita, jotka ovat eläneet jo maailman alkuajoilta lähtien, kehittyen keltaisista yksisoluisista organismeista olennoiksi, joilla on vain yksi tehtävä: palvella historian kunnianhimoisimpia pahiksia. Sen jälkeen kun heidän toistaitoisuutensa tuhoaa heidän isäntänsä, mukaan lukien T-Rexin, luolamiehen, Faaraon, Draculan ja Napoleonin, he päättävät eristää itsensä maailmalta ja aloittaa uuden elämän Antarktiksella. Isännän puute ajaa kuitenkin heidät ennen pitkää masennukseen. Kätyreistä Kevin, Stuart ja Bob lähtevät etsimään uutta isäntää. He saapuvat pahismessuille, jossa he kilpailevat päästäkseen Scarlet Overkillin apulaisiksi. Scarlet on tyylikäs ja kunnianhimoinen pahis, joka tahtoo hallita maailmaa ja olla ensimmäinen naispuolinen superroisto.

Näyttelijät muokkaa

 Pierre Coffin  Kevin, Stuart, Bob ja muut kätyrit  
 Sandra Bullock  Scarlet Overkill  
 Jon Hamm  Herb Overkill  
 Allison Janney  Madge Nelson  
 Jennifer Saunders   Kuningatar Elisabet II  
 Hiroyuki Sanada  Dumo Sumo  
 Peter Serafinowicz  SheBot  
 Katy Mixon  Tina Nelson  
 Laraine Newman  lipunottaja  
 Michael Keaton  Walter Nelson  

Suomenkieliset ääninäyttelijät muokkaa

 Sanna Stellan  Scarlet Overkill  
 Heikki Kujanpää  Herb Overkill  
 Antti Pääkkönen  Walter Nelson  
 Tiina Pirhonen  Madge Nelson  
 Arttu Wiskari  Walter Jr. Nelson  
 Annituuli Kasurinen  Tina Nelson  
 Juha Varis  Professori Flux ja kruununvartija  
 Anna Hultin  Kuningatar Elisabet II  
 Veikko Honkanen  Kertoja  
 Ville Haapasalo  Nuori Gru  
 Petri Hanttu  VNC:n edustaja  
 Pasi Ruohonen  Dumo Sumo  

Lähteet muokkaa

  1. Minions comingsoon.net. Arkistoitu 23.1.2014. Viitattu 28.1.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Minions Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.