Jumanji

yhdysvaltalainen seikkailuelokuva vuodelta 1995

Jumanji on Joe Johnstonin ohjaama seikkailuelokuva vuodelta 1995. Elokuvan tarinassa lasten pelaama lautapeli herää henkiin. Elokuvan pääosissa ovat Robin Williams, Bonnie Hunt, Kirsten Dunst, Bradley Pierce, David Alan Grier, Jonathan Hyde ja Bebe Neuwirth. Elokuva perustuu Chris Van Allsburgin samannimiseen kirjaan, joka julkaistiin vuonna 1981.

Jumanji
Ohjaaja Joe Johnston
Käsikirjoittaja
  • Greg Taylor
  • Jonathan Hensleigh
  • Jim Strain
Tuottaja
  • Scott Kroopf
  • William Teitler
Säveltäjä James Horner
Kuvaaja Thomas E. Ackerman
Leikkaaja Robert Dalva
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö TriStar Pictures
Levittäjä InterCom
Netflix
Ensi-ilta YhdysvallatKanada 15. joulukuuta 1995
Suomi 1996
Kesto 105 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Seuraaja Jumanji: Welcome to the Jungle
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva jakoi kriitikoiden mielipiteet ilmestyessään, mutta menestyi taloudellisesti hyvin. Jumanji palkittiin myös erikoisefekteistään Saturn-palkinnolla.[1] Elokuvassa kehiteltiin edelleen Jurassic Parkissa käytettyä tekniikkaa, jossa näyttelijöiden sekaan liitetään tietokoneanimaation avulla eläimiä.

Jumanjista on tehty myös oma piirrossarja perustuen elokuvaan vuosina 1996–1999. Jumanji-sana tulee zulun kielestä, ja vapaasti suomennettuna se tarkoittaa "monia vaikutuksia".[2]

Vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Zathura – avaruusseikkailu on Jumanjin henkinen jatko-osa. Vuonna 2017 sai ensi-iltansa jatko-osa Jumanji: Welcome to the Jungle, jonka pääosissa ovat Dwayne Johnson, Kevin Hart, Jack Black ja Karen Gillan.

Juoni muokkaa

Vuonna 1869 kaksi veljestä, Caleb ja Benjamin Sproul, hautaavat Brantfordin lähellä sijaitsevassa metsässä maan alle salaperäisen kirstun, jonka sisältä kuuluu rummutuksen kaltaista ääntä. Sadan vuoden kuluttua alueelle on rakennettu kenkätehdas, jonka omistajan poika, 12-vuotias Alan Parrish (Adam Hann-Byrd), on kiusaamisen kohteena. Kerran Alan vahingoittaa isänsä, Samin (Jonathan Hyde), tehtaan koneita. Työntekijä nimeltä Carl Bentley (David Alan Grier) ottaa syyt niskoilleen ja menettää työnsä. Alanin poistuessa tehtaasta kiusaajat lyövät häntä ja varastavat polkupyörän. Sitten Alan kuulee rummutusta muistuttavan äänen ja löytää kirstun, jonka sisällä on lautapeli nimeltä Jumanji.

Alan riitelee isänsä kanssa, koska tämä aikoi lähettää poikansa Cliffsiden poikakouluun ja hänen yrittäessään karata kotoa, hänen ystävänsä Sarah Whittle (Laura Bell Bundy) tuo hänen polkupyöränsä takaisin. He päättävät kokeilla Jumanjin pelaamista. Jokaisen heiton jälkeen pelaajan nappula liikkuu ja keskellä olevaan kristallipalloon ilmestyy kryptinen viesti. Alan saa viestin, jonka mukaan hän viettää elämänsä viidakossa, kunnes joku heittää noppien silmälukujen summaksi 5 tai 8. Tämän jälkeen hän imeytyy pelin sisään ja parvi lepakoita tulee esiin ajaen Sarahin ulos talosta.

26 vuotta myöhemmin sisarukset Judy (Kirsten Dunst) ja Peter Shepherd (Bradley Pierce) muuttavat Parrishien entiseen taloon tätinsä Noran (Bebe Neuwirth) kanssa vanhempiensa Jimin ja Marthan kuoltua lomamatkalla. Judy ja Peter kuulevat Jumanjin rummutuksen ja päättävät kokeilla peliä ullakolla. Yhtäkkiä taloon ilmestyy jättiläismoskiittoja ja apinoita. Pelin mukaan kaikki palautuu ennalleen, kun se päättyy. Peterin vuorolla taloon ilmestyy leijona sekä aikuiseksi varttunut ja viidakkoasuun pukeutunut Alan (Robin Williams). Alan ryntää isänsä tehtaalle ja saa kuulla Carlin ryhtyneen poliisiksi sekä Samin luopuneen liike-elämästään poikansa katoamisen jälkeen.

Koska Judyn ja Peterin heittäessä noppia mitään ei tapahdu, Alan tajuaa hänen ja Sarahin aloittaman pelin jatkuvan yhä. He etsivät Alanin katoamisesta murtuneen Sarahin (Bonnie Hunt) ja suostuttelevat hänet jatkamaan pelin loppuun. Sarahin heitto tuo esiin nopeasti kasvavia ihmissyöjäkasveja ja Alanin heitto tuo esiin metsästäjä Van Peltin (Jonathan Hyde), joka pyrkii tappamaan Alanin. Judyn heitto tuo kaupunkiin lauman sarvikuonoja, norsuja, seeproja ja pelikaaneja, joista yksi vie pelilaudan mukanaan. Peter saa laudan takaisin, mutta alkaa huijausheittoyrityksensä vuoksi muuttua apinaksi. Carl pidättää Alanin ja toisia seurannut Van Pelt onnistuu viemään pelin. Alan onnistuu pakenemaan ja Sarah, Judy ja Peter seuraavat Van Peltiä tavarataloon, jossa he saavat pelin takaisin. Parrishien talolle on ehtinyt tällä välin kasvaa viidakko. Seuraavat heitot tuovat taloon monsuunin, krokotiilejä ja hämähäkkejä. Lisäksi lattia muuttuu väliaikaisesti juoksuhiekaksi ja koko talo tuhoutuu maanjäristyksessä, Judyn saadessa myrkytyksen kukista. Mutta juuri kun Van Pelt on saartamaisillaan Alanin, Alan voittaa pelin ja sanoo Jumanjin nimen, jolloin Van Pelt, eläimet ja muut pelin tuomat ilmiöt imeytyvät takaisin pelilautaan.

Lisäksi peli palauttaa Alanin ja Sarahin takaisin lapsiksi vuoteen 1969, ja he muistavat kaiken tapahtuneen. Alan tekee sovinnon isänsä kanssa ja tunnustaa syyllisyytensä tehtaan koneiston vahingoittumiseen. Carl saa työnsä takaisin, eikä Alanin tarvitse vaihtaa koulua. Alan ja Sarah heittävät lautapelin jokeen ja suutelevat toisiaan. 26 vuotta myöhemmin Alanin vanhemmat ovat elossa, mutta eläkkeellä. Alan ja Sarah odottavat ensimmäistä lastaan ja tapaavat joulujuhlassa jälleen Judyn ja Peterin (jotka eivät muista peliä) ja ensi kertaa näiden vanhemmat Jimin ja Marthan. Parrishit tarjoavat Jimille töitä ja neuvovat tätä luopumaan lomasuunnittelemastaan, estääkseen näiden kuoleman.

Sillä välin, hiekkarannalla, kaksi tyttöä kuulee rummutusta ja lähistöllä näkyy hiekkaan hautautunut Jumanji.

Rooleissa muokkaa

 Robin Williams  Alan Parrish  
 Bonnie Hunt  Sarah Whittle  
 Kirsten Dunst  Judy Shepherd  
 Bradley Pierce  Peter Shepherd  
 David Alan Grier  Carl Bentley  
 Jonathan Hyde  Sam Parrish, Van Pelt  
 Bebe Neuwirth  Nora Shepherd  
 Adam Hann-Byrd  nuori Alan Parrish  
 Laura Bell Bundy  nuori Sarah Whittle  
 Patricia Clarkson  Carol-Anne Parrish  
 Malcolm Stewart  Jim Shepherd  
 Annabel Kershaw  Martha Shepherd  
 Gary Joseph Thorup  Billy Jessup  
 Cyrus Thiedeke  Caleb Sproul  
 Brandon Obray  Benjamin Sproul  

Vastaanotto muokkaa

Jumanji sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 15. joulukuuta 1995[3] ja muualla maailmassa kevät-kesällä 1996[4].

Elokuva-arviota keräävän Rotten Tomatoes -sivuston kriitikkoarvioiden keskiarvo elokuvalle on 5,6/10. [5].

Esimerkiksi Chicago Sun-Timesin arvostettu kriitikko Roger Ebert moitti elokuvaa liian videopelimäiseksi ja nuorille katsojille pelottavaksi [6]. Entertainment Weeklyn Owen Gleiberman piti elokuvaa Jurassic Parkin tyylillä ratsastavana kopiona [7]. ReelViewsin kriitikko James Berardinelli moitti elokuvan toistuvaa rakennetta, mutta kiitteli huumoria [8].

Yhdysvalloissa elokuva tuotti 100 miljoonaa dollaria ja kansainvälisesti 162 miljoonaa dollaria. Elokuvan yhteenlaskettu tuotto on siis 262 miljoonaa dollaria. 65 miljoonan dollarin budjettiin verrattuna elokuva oli taloudellinen menestys [3].

Perintö muokkaa

Zathura – avaruusseikkailu muokkaa

Elokuvan Zathura – avaruusseikkailu piti olla virallinen jatko-osa Jumanjille, mutta erinäisistä syistä Zathura julkaistiin täysin omana elokuvanaan erillään Jumanjista[9]. Elokuvan teemat liikkuvat selvästi samoilla vesillä, sillä molempien elokuvien kantava idea on lautapelin todeksi muuttuminen. Myös Zathura perustuu Chris Van Allsburgin kirjaan.

Jatko-osat muokkaa

Jumanji: Welcome to the Jungle muokkaa

5. elokuuta 2015 Sony Pictures Entertainment julkisti suunnitelmansa tehdä elokuvasta uuden version ja asetti sen ensi-illaksi 25. joulukuuta 2016.[10] Internetissä tähän suhtauduttiin negatiivisesti ja joidenkin mukaan asiasta ilmoitettiin liian pian Williamsin kuoleman jälkeen.[11][12] Erityisesti Bradley Pierce ja E! News kommentoivat asiaa, jälkimmäisen tuntiessa, että uuden version tekeminen oli "tarpeetonta ja loukkaavaa".[13][14] 14. tammikuuta 2016 Jake Kasdan julkistettiin uuden version ohjaajaksi.[15][16] 20. tammikuuta 2016 elokuvan uudeksi ensi-iltapäivämääräksi ilmoitettiin 28. heinäkuuta 2017.[17] Huhtikuussa 2016 Dwayne Johnson allekirjoitti sopimuksen elokuvan tuottamisesta ja pääosan esittämisestä[18], Varietyn, The Wrapin ja Deadlinen raportoidessa Kevin Hartin, Jack Blackin ja Nick Jonasin olevan neuvotteluissa näyttelijäkaartiin liittymisestä.[19][20][21] Elokuussa 2016 Dwayne Johnson vahvisti, ettei elokuva ole uusi versio, vaan jatkoa vuoden 1995 elokuvalle ja että se kuvattaisiin Havaijilla.[22][23] Elokuussa Johnson ilmoitti Instagramissa Karen Gillanin liittyneen näyttelijäkaartiin.[24][25] Syyskuussa 2016 Johnson julkaisi elokuvalle tehtyä konseptitaidetta, joiden mukaan hänen hahmonsa nimi on tohtori Bravestone.[26]

Jumanji: The Next Level muokkaa

Pääartikkeli: Jumanji: The Next Level

Kolmas Jumanji-elokuva, Jumanji: The Next Level,[27] Welcome to the Junglen jatko-osa, sai ensi-iltansa Suomessa 4. joulukuuta 2019 ja Yhdysvalloissa 13. joulukuuta 2019.[28]

Lähteet muokkaa

  1. http://www.imdb.com/title/tt0113497/awards
  2. http://www.ew.com/ew/article/0,,299864,00.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b http://boxofficemojo.com/movies/?id=jumanji.htm
  4. http://www.imdb.com/title/tt0113497/releaseinfo
  5. http://www.rottentomatoes.com/m/1068044-jumanji/?name_order=asc
  6. http://rogerebert.suntimes.com/apps/pbcs.dll/article?AID=/19951215/REVIEWS/512150303 (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. http://www.ew.com/ew/article/0,,299955,00.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://www.reelviews.net/php_review_template.php?identifier=2018
  9. http://finnish.imdb.com/title/tt0406375/trivia
  10. Sony Pictures Dates 16 Films Through 2019! comingsoon.net. 5.8.2015. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  11. Hanks, Henry: They're remaking 'Jumanji,' and the Internet rage is real CNN. 6.8.2015. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  12. Pulver, Andrew: 'Is nothing sacred?': Twitter responds to news of Jumanji remake The Guardian. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  13. Mullins, Jenna: People Are Livid About This Jumanji Remake, and We Don't Blame Them E! News. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  14. Faherty, Allanah: Don't Worry Internet, Star of the Original 'Jumanji' Movie Doesn't Believe Sony Should Reboot the Film Either Moviepilot. Arkistoitu 16.9.2016. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  15. Lesnick, Silas: Jake Kasdan Will Direct the Jumanji Remake 14.1.2016. Coming Soon. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  16. Jumanji Remake now has a Director Trailer Geek. 14.1.2016. Arkistoitu 26.3.2016. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  17. Kroll, Justin: ‘Spider-Man,’ ‘Jumanji’ Release Dates Set - Variety Variety. (englanniksi)
  18. Dwayne Johnson Officially Boards Jumanji Remake ComingSoon.net. 22.4.2016. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  19. Kroll, Justin: Kevin Hart, Dwayne Johnson Circling ‘Jumanji’ Reimagining (EXCLUSIVE) - Variety Variety. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  20. Sneider, Jeff: Jack Black in Talks to Join Dwayne Johnson, Kevin Hart in ‘Jumanji’ Reboot (Exclusive) The Wrap. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  21. Fleming Jr., Mike: Nick Jonas In Talks To Join ‘Jumanji’ Movie Deadline. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  22. Mueller, Matthew: The Rock Says New Jumanji Is Not A Reboot Comicbook.com. 20.8.2016. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  23. Coggan, Devan: Dwayne Johnson calls new Jumanji a ‘continuation,’ not a reboot Entertainment Weekly. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  24. Instagram photo by @therock Instagram. 30.8.2016. Viitattu 30.1.2017. (englanniksi)
  25. McGloin, Matt: KAREN GILLAN CAST IN DWAYNE JOHNSON'S JUMANJI Cosmic Book News. 30.8.2016. (englanniksi)
  26. https://www.instagram.com/p/BJ0j40XDw00/
  27. Fandom: Jack Black says the next Jumanji film is actually the 4th in the series – ‘You forgot about the one in space ... ‘Zathura’’ 🚀👾 Twitter. 24.2.2019. Viitattu 21.12.2019. (englanniksi)
  28. Harp, Justin: Dwayne Johnson's Jumanji: Welcome to the Jungle sequel drops first teaser as US release date is confirmed Digital Spy. 24.4.2018. Viitattu 21.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Jumanji Internet Movie Databasessa. (englanniksi)