Juho Laakso

suomalainen poliitikko

Johan (Juho) Erik Laakso (ent. Forsell, 4. lokakuuta 1854 Askola23. syyskuuta 1915 Loviisa) oli suomalainen torppari ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1908.[1]

Juho Laakso
Kansanedustaja
22.5.1907–31.7.1908
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt4. lokakuuta 1854
Askola
Kuollut23. syyskuuta 1915 (60 vuotta)
Loviisa
Ammatti torppari

Elämä muokkaa

Askolan Tiilään Koskelan torpassa syntyneen Laakson vanhemmat olivat torppari Erik Johaninpoika ja Elisabet (Lisa) Gillberg.[1] Hän elätti itsensä sekalaisilla töillä ja viljeli 1880-luvun alusta lähtien Tiiläässä sijainnutta Ängsbackan torppaa. Kouluja käymätön Laakso lähti työväenliikkeeseen vasta viisikymppisenä 1900-luvun alkuvuosina. Askolan työväenyhdistyksen puheenjohtajana hän keskittyi vuokraviljelijöiden asioihin ja toimi myös kunnallislautakunnan puheenjohtajana. Lisäksi Laakso osallistui muun muassa vuonna 1906 Tampereella pidettyyn ensimmäiseen yleiseen torpparikokoukseen.[2][3][4]

Laakso tunnettiin torpparien puolestapuhujana myös kotipitäjänsä ulkopuolella ja vuonna 1907 hänet valittiin kansanedustajaksi Suomen ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa. Laakson ainoaksi jäänyt kansanedustajakausi päättyi jo heinäkuussa 1908 eduskunnan hajottamiseen. Myöhemmin hän toimi muun muassa SDP:n Uudenmaan piirin sekä Suomen Maanvuokraajain Liiton luennoitsijana.[1] Laakso oli myös Porvoossa ilmestyneen Työläinen-lehden pitkäaikainen avustaja.[4]

Laakso ehti viljelemään torppaansa 34 vuoden ajan, kunnes Tiilään maita hallinnut metsäyhtiö Aug. Eklöf Ab hääti hänet usean muun torpparin tavoin talvella 1915.[5] Häädön jälkeen Laakso työskenteli ajomiehenä Helsingin ympäristön linnoitustöissä.[1] Hän kuoli vatsasyöpään Loviisan yleisessä sairaalassa ylilääkäri Léon Biaudetin toimittamasta leikkauksesta huolimatta syyskuussa 1915.[3] Laakso on haudattu Askolan hautausmaalle.[6]

Perhe muokkaa

Laakso puoliso oli Askolan Monninkylässä syntynyt Anna Serafia Johanintytär (1856−1919), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1878.[1] Pariskunnalla oli kuusi lasta.[7]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Juho Laakso Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 25.4.2007.
  2. ”Suomen Sosialidemokratisen puolueen kansanedustajat vuosina 1907–1909”, Punanen viesti : Sosialidemokratinen kevätjulkaisu 1907, s. 9. Helsinki: Sosialistinen Aikakauslehti, 1907. Kansalliskirjasto.
  3. a b Kuollut puoluetoveri. Työläinen, 27.9.1915, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2022.
  4. a b Kuolleita puoluetovereita. Työmies, 28.9.1915, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2022.
  5. Viheriälaakso, J. V.: Torppareitten irtisanomiset Askolassa. Työläinen, 18.1.1915, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2022.
  6. Tov. Juho Laakson hautaus. Työläinen, 11.10.1915, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2022.
  7. Anna Serefia [sic] Laakson kuolinilmoitus. Suomen Sosialidemokraatti, 15.2.1919, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 19.7.2022.