Juhani Linnovaara

suomalainen kuvataiteilija

Pertti Ensio Juhani Linnovaara (7. tammikuuta 1934 Hämeenlinna[1][2]17. heinäkuuta 2022 Porvoo[3][4]) oli suomalainen kuvataiteilija. Hänet tunnetaan surrealistisista töistään, joissa on usein huumoria.[5] Hän oli Helsingin juhlaviikkojen Vuoden taiteilija 1978[6] ja edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1970.[7]

Juhani Linnovaara vuonna 1967, taustana maalaus Aurinkokuningas.

Linnovaara kävi Suomen Taideakatemian koulun vuosina 1951–1953.[7] Linnovaaran ensimmäinen yksityisnäyttely oli Porvoossa vuonna 1953.[8] Linnovaara aloitti 1950-luvulla lähes fotorealistisilla asetelma- ja maisemamaalauksilla.[9][10] 1970-luvun alussa hän teki sarjan ”historiallisia muotokuvia” joiden tyyli ja värimaailma olivat menneiltä aikakausilta, mutta hahmoina esiintyi sammakkomaisia sarjakuvasankareihin rinnastuvia olioita.[11] Yksi hänen tyylipiirteistään onkin huumori.[7] Taidehistoria kuvastuu muutenkin Linnovaaran tuotannossa. Hän käytti vanhoja klassikoita teostensa aiheina ironisoiden ja parodioiden. Hän ei kuitenkaan tyytynyt viihteelliseen taiteen kommentointiin vaan toteutti työnsä omalla taidokkaalla ilmaisutavallaan ja saattoi katsojan mielikuvituksen liikkeelle.[7]

Ennen Kuvataideakatemiaa Linnovaara opiskeli vuosina 1948–1950 kultaseppäkoulussa Helsingissä[7] ja suunnitteli myös koruja Lapponia Jewelrylle.[12] Maalausten lisäksi hän teki veistoksia. Veistos Kävelyllä herätti huomiota Venetsian biennaalissa 1970.[12] Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1971[13] ja professorin arvonimi 1994.[14] Pariisin nuorten biennaalin pääpalkinnon hän sai 1969.[8]

Juhani Linnovaaralla on kaksi lasta, poika kuvataiteilija Antti Linnovaara (s. 1960) [15] ja tytär Laura Linnovaara (entinen Lauritsalo) (s. 1963).

Lähteet muokkaa

  1. Huovinen, Pentti (toim.): Kuka kukin on (Aikalaiskirja) — Who’s who in Finland 1978, s. 539–540. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04755-8. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.10.2018).
  2. Rantala, Risto (toim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2007, s. 547–548. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20606-4.
  3. Linnovaara, Antti: Yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista kuvataiteilijoista. (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat, 19.7.2022, s. B 13. Artikkelin verkkoversio.
  4. Linnovaaran kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 2.10.2022, s. B 30.
  5. Kerttula, Seija – Diekmann, Helmut: Taiteilijakuva: Juhani Linnovaara Peilikuva – Spegelbild. 2000. Viitattu 30.7.2007.
  6. Widjeskog, Susanna: Juhani Linnovaaran elämä: Luovuus on satumainen lahja, s. 3–. Books on Demand. ISBN 978-952-80-0343-4. Teoksen verkkoversio.
  7. a b c d e ”Linnovaara, Juhani”, Otavan suuri ensyklopedia, 5. osa (kriminologia–makuaisti), s. 3764. Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9.
  8. a b Valjakka, Timo: Taiteilija joka ei vanhene koskaan. Helsingin Sanomat, 7.9.2011, s. C?. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.9.2011.
  9. Ojanperä, Riitta: ”Linnovaara, Juhani (1934–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 250–251. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 30.7.2007).
  10. 1950-luku – vapautumisen aika: Oulun taidemuseo 18.1.–18.3.2001 (Teoskuva.) 2001. Oulun taidemuseo. Viitattu 18.10.2018.
  11. Juhani Linnovaara (Finnish, born 1934) (Teoskuvia.) Artnet. Viitattu 18.10.2018.
  12. a b Syvälahti, Hanne: Elämäkerta, Juhani Linnovaara – Matkan varrelta Didrichsenin taidemuseo. Web Archive 2018. Viitattu 18.10.2018.
  13. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat 1945–2017 Ritarikunnat. Viitattu 18.10.2018.
  14. Lukić, Tuula: Leena ja Juhani Linnovaaran muistoja Porvoosta. Joulutaika, 2013, 3. vsk, s. 6–7. TT-Tuulet Kustannus Oy. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 18.10.2018.
  15. Linnovaara, Antti hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa