Juhani Kumpulainen

suomalainen näyttelijä ja ohjaaja

Pentti Juhani ”Jussi” Kumpulainen (31. heinäkuuta 1925 Viipuri12. marraskuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja ohjaaja. Hän teki kaikkiaan 85 elokuvaroolia vuosina 1950–1991. Kumpulaisella oli myös virka Yleisradion hallinnollisissa ja järjestelytehtävissä sekä Tesvision järjestelypäällikkönä.

Juhani Kumpulainen
Henkilötiedot
Koko nimi Pentti Juhani Kumpulainen
Syntynyt31. heinäkuuta 1925
Viipuri
Kuollut12. marraskuuta 1991 (66 vuotta)
Helsinki
Puoliso Mirjam Himberg (1949–1991)
Näyttelijä
Aktiivisena 1952–1991
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elämä ja ura muokkaa

Juhani Kumpulaisen ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 1950 elokuvassa Maija löytää sävelen. Kumpulainen tuli tunnetuksi 1950-luvulla Pekka ja Pätkä -elokuvista, joissa hän esitti sivurooleja. Hän näytteli aikoinaan myös Ylioppilasteatterissa. 1950–1960-luvuilla Kumpulainen esiintyi useissa sotilasfarsseissa.

Kumpulainen oli 1950–luvun käytetyimpiä sivuroolien esittäjiä: Hän teki silloin runsaat 45 elokuvaroolia. Seuraavalla vuosikymmenellä Kumpulainen ohjasi parikymmentä tv-näytelmää kuten Maiju Lassilan kansankuvaukset Kun lesket lempivät (1961), Kun ruusut kukkivat (1962) ja Purasen häät (1965)[1] sekä brittiläisen Francis Durbridgen kirjoittaman kuusiosaisen jännityssarjan Huivi (1962)[2].

Parhaiten Juhani Kumpulainen muistetaan Spede Pasasen ja Ere Kokkosen pitkäaikaisena luottonäyttelijänä. Kumpulainen esiintyi Pasasen ja Kokkosen elokuvissa 1960-luvulta kuolemaansa saakka. Uuno Turhapuro -elokuvissa hän esitti muiden muassa autokorjaamon johtajaa sekä Uunon rehevää naapuria Kotkala-Hammaslärvästä. Kumpulainen esiintyi myös elokuvissa Täällä Pohjantähden alla sekä Akseli ja Elina, joissa hän näytteli sahanomistaja Mellolaa.

Kumpulainen kuoli 66 vuoden iässä 12. marraskuuta 1991. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan uurnalehtoon.

Yksityiselämä muokkaa

Juhani Kumpulainen eli avioliitossa näyttelijä-ohjaaja Mirjam Himbergin kanssa.

Filmografia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
  2. Haku 'Huivi', lajittelu 'vanhimmat ensin' Ritva-tietokanta, Kavi. Viitattu 10.9.2023.

Aiheesta muualla muokkaa