Juha Leimu

suomalainen jääkiekkoilija

Juha Olavi Leimu[2] (s. 30. tammikuuta 1983 Tampere) on suomalainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän pelasi urallaan SM-liigaa Tapparassa, Pelicansissa ja Tampereen Ilveksessä yhteensä 418 runkosarjaottelua tehopistein 75+112=187 ja 51 playoff-ottelua tehopistein 10+10=20. Leimu tunnettiin varsin poikkeuksellisesta reitistään SM-liigaan; hän vaihtoi pelipaikkaansa vakituisesti hyökkääjästä puolustajaksi ensimmäisellä Mestis-kaudellaan 2007–2008 ja Leimu debytoi SM-liigassa vasta 26-vuotiaana Tapparassa kaudella 2009–2010.[3] Hän voitti joukkueessa SM-hopeaa keväällä 2012. Kaudella 2014–2015 Leimu toimi Pelicansin kapteenina. Kahdella seuraavalla kaudella 2015–2016 ja 2016–2017 hän voitti SM-liigan puolustajien maalipörssin, jonka myötä Leimu palkittiin Juha Rantasila -palkinnolla.[4][5] Kaudella 2015–2016, 15. joulukuuta 2015 vieraissa JYPiä vastaan Leimu onnistui pelipaikastaan huolimatta tekemään Suomen pääsarjatason kaikkien aikojen nopeimman kypärätempun vain 44 sekunnissa.[6]

Juha Leimu
Henkilötiedot
Syntynyt30. tammikuuta 1983 (ikä 41)
Tampere, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Lepa[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 185 cm
Paino 87 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2009–2019
Seurat KOOVEE (S-S)
LeKi (S-S/Mestis)
Tappara (SML)
Pelicans (SML)
Ilves (SML)

Elite Prospects -sivuston Ulf Anderssonin mukaan Leimu oli hyökkäävä puolustaja, joka on taitava syöttämään ja kova laukomaan, mikä teki hänestä ylivoimalla hyvän viivapelaajan. Leimu ei ollut kuitenkin kovin fyysinen pelaaja.

Ura muokkaa

Seuraura muokkaa

Vuodet alemmissa sarjoissa muokkaa

Leimu on Tampereen Ilveksen kasvatti. Hän pelasi koko junioriuransa ajan hyökkääjänä.[7] Viimeisellä A-juniorikaudellaan 2003–2004 Leimu toimi Ilveksen kapteenina ja oli tehoilla 15+12=27 joukkueen paras pistemies ja maalintekijä.[8] Kaudeksi 2004–2005 hän siirtyi pelaamaan Suomi-sarjaa KOOVEE:n riveihin.[4]

Kauden 2005–2006 päätteeksi Leimu voitti Suomi-sarjan pronssia ja oli nostamassa KOOVEEtä Mestikseen, mutta hän jatkoi kuitenkin pelejään Suomi-sarjassa ja Lempäälän Kisan riveissä kaudella 2006–2007. Leimu pelasi ensimmäisen kokonaisen kautensa puolustajana[7] ja voitti pelipaikastaan huolimatta joukkueen sisäisen syöttöpörssin ja jakoi sisäisen pistepörssin voiton Marko Santasen kanssa.[9] Hän voitti kauden päätteeksi Suomi-sarjahopeaa ja oli nostamassa LeKiä Mestikseen.[4] Kesäkuussa 2007 Leimu teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa.[10]

Ensimmäinen Mestis-kausi 2007–2008 toi Leimulle 43 runkosarjaottelussa tehot 9+9=18, mutta toisella kaudellaan 2008–2009 hän voitti tehoilla 13+16=29 koko sarjan puolustajien pistepörssin ja jakoi LeKin sisäisen pistepörssin toisen sijan Juuso Antosen kanssa.[11] Leimu onnistui tekemään kypärätempun ja pelipaikastaan huolimatta neljä maalia 12. marraskuuta 2008 Savonlinnan Pallokerhoa vastaan.[7] Hänet palkittiin kauden päätteeksi Mestiksen parhaana puolustajana ja valittiin sarjan toiseen tähdistökentälliseen.[4][12]

Lainasopimuksen kautta Tapparan SM-liigajoukkueeseen muokkaa

Leimu pelasi kauden 2009–2010 aikana LeKissä vain 13 ottelua, kunnes Tappara lainasi hänet aluksi joulutaukoon asti kestäneellä lainasopimuksella marraskuussa 2009.[13] Leimu pelasi näin ollen ensimmäisen SM-liigaottelunsa 21. marraskuuta 2009 Espoo Bluesia vastaan. Hän sai ottelussa jääaikaa 15.41 minuuttia, keräsi kaksi syöttöpistettä ja palkittiin Ilta-Sanomien kolmen tähden tähtipelaajana.[14] Leimu teki joulukuussa 2009, seitsemän liigaottelun jälkeen loppukauden kattaneen sopimuksen Tapparan kanssa.[15] Hän teki liigauransa avausmaalin 2. tammikuuta 2010 JYPiä vastaan, jolloin Leimu teki myös yhden syöttöpisteen.[16] Yhteensä Leimu teki loppukaudella Tapparassa 36 runkosarjaottelussa tehot 7+17=24 ja seitsemässä playoff-ottelussa tehot 3+2=5.[4] Hän oli ottelumäärästään huolimatta Tapparan tehokkain puolustaja runkosarjassa.[17] Toukokuussa 2010 Leimu teki kolmivuotisen jatkosopimuksen joukkueen kanssa.[18]

Kaudella 2010–2011 Leimu oli tehoilla 12+19=31 Tapparan tehokkain puolustaja ja kolmanneksi paras maalintekijä Timo Koskelan kanssa.[19] Hän oli myös SM-liigan toiseksi eniten maaleja tehnyt puolustaja TPS:n Markus Nordlundin jälkeen ja jakoi puolustajien pistepörssin neljännen sijan JYPin Sami Vatasen ja Bluesin Ville Varakkaan kanssa.[20] Kausi 2011–2012 osoittautui Leimulle kuitenkin todelliseksi pettymykseksi, kun 24 runkosarjaottelussa syntyi vain tehot 2+2=4 sekä teholukema -19.[21] Hän kärsi useista loukkaantumisista ja kävi kauden aikana myös yhden ottelun mittaisella lainalla LeKissä.[22]

Kausi 2012–2013 Leimulla alkoi taas varsin lupaavasti. Harjoituskaudella, European Trophy -ottelussa 6. syyskuuta 2012 vieraissa Djurgårdens IF:ää vastaan hän oli Tapparan 3–5-voittoon päättyneessä ottelussa mukana joukkueensa jokaisessa maalissa ja teki puolustajalle kovat tehot 2+3=5.[23] Leimu paransi peliään vaikeasta edelliseskaudesta ja nousi takaisin Tapparan avainpuolustajiin.[24] Hän oli seitsemällä osumallaan joukkueen eniten maaleja tehnyt puolustaja.[25] Leimu voitti kauden päätteeksi SM-hopeaa.[4]

Siirtyminen Pelicansiin ja SM-liigan nopein kypärätemppu muokkaa

Leimu siirtyi kaudeksi 2013–2014 kaksivuotisella sopimuksella Pelicansiin.[26] Hän nousi joukkueen varakapteeniksi ja oli kymmenellä osumallaan Pelicansin eniten maaleja tehnyt puolustaja.[27] Kaudella 2014–2015 Leimu toimi joukkueen kapteenina. Marraskuussa 2014 hän teki Pelicansin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen.[28] Kaudella 2015–2016 Leimu ei kuulunut enää joukkueen kapteenistoon. Hän voitti tehoilla 16+18=34 koko SM-liigan puolustajien piste- ja maalipörssin ja Leimu palkittiin jälkimmäisen myötä Juha Rantasila -palkinnolla. Hän oli myös Pelicansin paras maalintekijä ja toiseksi paras pistemies Ryan Potulnyn jälkeen. Leimun osumista 13 syntyi ylivoimalla ja hän voitti myös liigan ylivoimamaalipörssin.[4] Kevään 2016 pudotuspeleissä Leimu oli kolmella osumallaan Pelicansin paras maalintekijä Juhani Tyrväisen kanssa.[29]

15. joulukuuta 2015 vieraissa JYPiä vastaan Leimu teki Suomen pääsarjatason historian nopeimman kypärätempun, joka oli myös hänen SM-liigauransa ensimmäinen kypärätemppu. Leimu teki kolme maalia vain 44 sekunnissa ja alitti Erkki Suokon vuonna 1961 tekemän ennätyksen kuudella sekunnilla. Hänen kaksi ensimmäistä osumaansa syntyivät kahden miehen ylivoimalla. Myös kolmas maali syntyi ylivoimalla ja se hyväksyttiin videotarkastuksen jälkeen.[6] Leimun maaleja edelsi sekä JYPin Anssi Löfmanin että Nolan Yonkmanin minuutin sisään saamat 5+20-minuutin pelirangaistukset ja yhtäjaksoisesti Pelicansin 5.35 minuutin ylivoiman aikana myös Juhani Tyrväinen onnistui maalinteossa. Kalle Koskinen valitsi Leimun ottelun Alumnien tähtien kakkostähdeksi.[30] Pudotuspeleissä hän kärsi selkävaivoista ja Leimua peluutettiin pääasiassa vain ylivoimalla.[1] Hänet valittiin kauden päätteeksi SM-liigan tähdistökentälliseen. Leimu oli myös ehdolla SM-liigan parhaalle puolustajalle myönnettävän Pekka Rautakallio -palkinnon voittajaksi, mutta palkinnon vei kuitenkin vain yhden äänestyksessä annetun pisteen erolla HIFK:n Yohann Auvitu.[31] Huhtikuussa 2016 Leimu teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Pelicansin kanssa.[32]

Leimun syyskausi 2016–2017 meni pilalle edellisestä keväästä asti vaivanneiden selkävaivojen vuoksi ja hän pelasi runkosarjassa vain 31 ottelua. Leimu palasi kaukaloihin syyskauden lopulla ja sai vähäisesti jääaikaa, mutta hänen keskimääräinen peliaikansa nousi kevättä kohden kuitenkin takaisin yli 20 minuuttiin. Leimu onnistui tekemään runkosarjassa 11 maalia, mikä oli hänen ottelumäärästään huolimatta eniten koko SM-liigassa, vaikka Leimun keskimääräinen peliaika oli kaikki hänen ottelunsa laskettuna alle kymmenen minuuttia.[1] Samaan maalimäärään ylsi myös Lukon Janne Niskala, mutta vähemmän otteluita pelanneena Leimu kuitenkin palkittiin kauden päätteeksi toisen kerran peräkkäin Juha Rantasila -palkinnolla.[4]

Kaudeksi 2018–2019 Leimu palasi vuoden mittaisella sopimuksella kasvattajaseuraansa Tampereen Ilvekseen.[33] Hänet nimettiin joukkueen varakapteeniksi.[34] Leimu kärsi kauden mittaan loukkaantumisista ja pelasi vain 38 runkosarja- ja neljä playoff-ottelua.[5] Kauden päätyttyä, maaliskuussa 2019 hän ilmoitti lopettaneensa pelaajauransa.[35]

Maajoukkueura muokkaa

Leimu pelasi Suomen A-maajoukkueessa neljä ottelua Euro Hockey Challengessa keväällä 2011 tehden niissä yhden syöttöpisteen. Tuolloin hän oli Suomen MM-leiriryhmän mukana kahden ensimmäisen viikon ajan.[36][37] Leimun ensimmäinen A-maaottelu oli näin ollen 1. huhtikuuta 2011 Lahdessa pelattu harjoitusottelu Slovakiaa vastaan. Leimu pelasi myös kahdeksan poikien maaottelua.[38]

Tilastot muokkaa

    Runkosarja   Pudotuspelit   Palkinnot
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM            
2004–2005 KOOVEE Suomi-sarja 19 7 4 11 10
2005–2006 KOOVEE Suomi-sarja 27 9 7 16 12 2 0 1 1 4
2006–2007 LeKi Suomi-sarja 34 18 31 49 44 4 7 2 9 2
2007–2008 LeKi Mestis 43 9 9 18 40 3 0 1 1 2
2008–2009 LeKi Mestis 42 13 16 29 44 3 0 2 2 6  
2009–2010 LeKi Mestis 13 4 7 11 10
Tappara SM-liiga 36 7 17 24 16 7 3 2 5 2
2010–2011 Tappara SM-liiga 50 12 19 31 40
2011–2012 LeKi Mestis 1 0 0 0 0
Tappara SM-liiga 24 2 2 4 20
2012–2013 Tappara SM-liiga 57 7 15 22 55 15 1 1 2 6
2013–2014 Pelicans SM-liiga 48 10 10 20 32 8 2 1 3 8
2014–2015 Pelicans SM-liiga 40 6 10 16 34
2015–2016 Pelicans SM-liiga 51 16 18 34 12 9 3 2 5 0  
2016–2017 Pelicans SM-liiga 31 11 6 17 4 5 0 2 2 2
2017–2018 Pelicans SM-liiga 43 2 8 10 28 3 1 2 3 2
2018–2019 Ilves SM-liiga 38 2 7 9 22 4 0 0 0 0
10 kautta yhteensä SM-liiga 418 75 112 187 263 51 10 10 20 20

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. a b c Nyrhinen, Matti: SM-liigapakkien maalitykillä käsittämätön tahti: 300 minuuttia, 11 maalia MTVuutiset.fi. 14.3.2017. MTV Oy. Viitattu 30.3.2017.
  2. Verohallinto
  3. Pönniö, Toni: Muistitko tätä? Uransa lopettanut Ilves-puolustaja debytoi Liigassa vasta 26-vuotiaana – voitti silti kertaalleen pakkien pistepörssin Leijonat.com. 28.3.2019. Nordic Sport Media. Viitattu 7.4.2019.
  4. a b c d e f g h Juha Leimu Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  5. a b Lång, Toni: Juha Leimun hieno ura päätökseen funtampere.fi. 27.3.2019. Pohjois-Satakunnan Viestintä Oy. Arkistoitu 7.4.2019. Viitattu 7.4.2019.
  6. a b Paasi, Jussi: Tätä ällistyttävää urheiluennätystä ei kenenkään pitänyt Suomessa rikkoa – tänään se kuitenkin tapahtui! is.fi. 15.12.2015. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 15.12.2015.
  7. a b c Isokoski, Antti: Kun Leimu nauttii, niin yleisö nauttii Jatkoaika.com. 18.12.2008. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  8. Elite Prospects - Ilves U20 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  9. Elite Prospects - LeKi eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  10. LeKillä 16 pelaajasopimusta, yhteistyö liigaseurojen kanssa laajenee Jatkoaika.com. 21.6.2007. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  11. Elite Prospects - LeKi eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  12. Mestis-pelurit rankkasivat Jarmo Jokilan ykköseksi Jatkoaika.com. 25.4.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  13. Kirvesrinnat lainaa Leimun Jatkoaika.com. 18.11.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  14. Tilastot – Liiga liiga.fi. 21.11.2009. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 17.10.2012.
  15. Tappara kiinnitti Leimun loppukaudeksi Jatkoaika.com. 11.12.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  16. Tilastot – Liiga liiga.fi. 2.1.2010. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 17.10.2012.
  17. Elite Prospects - Tappara eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  18. Saarinen jättää Tapparan päävalmentajan pestin, Mattila astuu tilalle Jatkoaika.com. 5.5.2010. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  19. Elite Prospects - Tappara eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  20. Elite Prospects - Liiga Stats 2010-2011 eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  21. Härkönen, Tuomas; Hietanen, Jarno: Tapparan pelaaja-arvostelut 2011–2012 Jatkoaika.com. 14.4.2012. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  22. Leimu hakee vauhtia LeKistä Jatkoaika.com. 23.10.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  23. SM-liiga: Juha Leimulla hurjat tehot European Trophyssä is.fi. 6.9.2012. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 17.10.2012.
  24. Härkönen, Tuomas: Tapparan pelaaja-arvostelut 2012-2013 Jatkoaika.com. 12.6.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 26.8.2013.
  25. Elite Prospects - Tappara eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  26. Pelicansin peräpää jatkoi vankistumistaan Jatkoaika.com. 26.4.2013. Jatkoaika r.y. Viitattu 26.8.2013.
  27. Elite Prospects - Pelicans eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  28. Pelicans jatkoi kapteeninsa sopimusta Jatkoaika.com. 21.11.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 29.3.2016.
  29. Elite Prospects - Pelicans eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 7.4.2019. (englanniksi)
  30. Otteluseuranta liiga.fi. 15.12.2015. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 29.3.2016.
  31. Liigakauden parhaat palkittu – HIFK vei pelipaikkojen parhaat, Laine yksimielisesti paras tulokas Jatkoaika.com. 4.5.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 4.5.2016.
  32. Pelicansille jatkosopimuksia ja nuori maalivahti Helsingistä Jatkoaika.com. 7.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 7.4.2016.
  33. Hurmerinta, Eero: Ilvekselle uusia sopimuksia - Savilahti ja Leimu palaavat tupsukorviin Jatkoaika.com. 22.3.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.3.2018.
  34. Hurmerinta, Eero: Ilvekselle nuori kapteeni - Eemeli Suomi saa C-kirjaimen rintaan Jatkoaika.com. 7.8.2018. Jatkoaika r.y. Viitattu 8.8.2018.
  35. Juha Leimu lopettaa uransa Jatkoaika.com. 27.3.2019. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.3.2019.
  36. EHC: Leijonat nimetty Slovakia-otteluihin Jatkoaika.com. 23.3.2011. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  37. Jalonen päivitti leijonalaumaa Jatkoaika.com. 9.4.2009. Jatkoaika r.y. Viitattu 17.10.2012.
  38. Pelaajat – L tappara.fi. Tamhockey Oy. Viitattu 26.8.2013.
Edeltäjä:
Tommi Paakkolanvaara
Pelicansin kapteeni SM-liigassa
2014–2015
Seuraaja:
Antti Erkinjuntti
Edeltäjä:
Janne Niskala
Juha Rantasila -palkinnon voittaja
2016
2017
Seuraaja:
Ilkka Heikkinen