Judy Collins
Judith ”Judy” Marjorie Collins (s. 1. toukokuuta 1939 Seattle, Washington) on yhdysvaltalainen laulaja ja lauluntekijä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti muiden artistien hyvinkin erityylisten kappaleiden versioinnista.
| Judy Collins | |
|---|---|
 Judy Collins konsertissa vuonna 2009. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Judith ”Judy” Marjorie Collins |
| Syntynyt | 1. toukokuuta 1939 Seattle, Washington |
| Kansalaisuus | Yhdysvallat |
| Ammatti | laulaja ja lauluntekijä |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | kansanmusiikki |
| Soittimet | laulu, kitara |
| Levy-yhtiöt | Elektra Records ja Wildflower Records |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Lapsuus, nuoruus ja 1960-luku muokkaa
Collins muutti kymmenvuotiaana perheensä kanssa synnyinkaupungistaan Seattlesta Coloradon osavaltion Denveriin. Siellä hän jatkoi jo nelivuotiaana aloittamiaan piano-opintoja hollantilaissyntyisen pianisti-kapellimestari Antonia Bricon johdolla, joka suhtautui nuivasti lahjakkaan oppilaansa kasvavaan folkmusiikki-innostukseen. Collins lopetti piano-opinnot ja siirtyi kitaraan ja lauluun esikuvinaan Woody Guthrie ja Pete Seeger.
Collins opiskeli muun muassa Coloradon yliopistossa. Vuonna 1958 Collins avioitui Peter Taylorin kanssa ja alkoi saavuttaa mainetta folk-esiintyjänä Connecticutin yliopistossa, jossa Taylor opetti. Collins hakeutui läheisen New Yorkin Greenwich Villageen, jossa hän lauloi ja soitti kaduilla ja klubeilla kunnes sai levytyssopimuksen Elektra Records -merkille. Vuonna 1961 ilmestyi 22-vuotiaan Collinsin esikoisalbumi A Maid of Constant Sorrow, joka koostuu hänen tulkinnoistaan kansansävelmistä.[1][2]
Uransa alkuvaiheessa Collins esitti perinteisiä muiden kirjoittamia folk-lauluja, kuten Pete Seegerin ”Turn, Turn, Turn” ja Bob Dylanin ”Mr. Tambourine Man”. Collins otti ohjelmistoonsa lauluja myös silloin vähemmän tunnetuilta lauluntekijöiltä ja auttoi näin heitä tulemaan tunnetummiksi. Näihin kuuluivat Leonard Cohen, Ian Tyson, Joni Mitchell, Randy Newman, Robin Williamson ja Richard Fariña.
Vuoden 1966 albumillaan In My Life Collins laajensi ohjelmistoaan folkista muiden musiikkityylien eurooppalaisiin kärkinimiin kuten The Beatles, Jacques Brel ja Kurt Weill. Albumin tuotti Mark Abramson ja sovitti Joshua Rifkin, joka käytti levyllä paljon jousisoitintaustoja.
Vasta vuonna 1967 julkaistulle albumille Wildflowers Collins uskaltautui levyttämään myös omia sävellyksiään kuten ”Since You Asked”. Hitiksi nousi Collinsin versio Joni Mitchellin kappaleesta ”Both Sides, Now”, joka nousi Billboardin Hot 100 -listalla parhammillaan kahdeksanneksi ja palkittiin Grammylla.
Collinsin vuonna 1968 julkaisema albumi Who Knows Where the Time Goes sai tuottajakseen David Anderlen. Kitaraa levyllä soitti myös Stephen Stills, jonka kanssa Collins tuolloin seurusteli. (Collins toimi puolestaan inspiraationa Stillsin Crosby, Stills & Nash -yhtyeen kanssa levyttämälle kappaleelle ”Suite: Judy Blue Eyes”). Levyn nimikappale oli brittiläisen Sandy Dennyn kirjoittama ja alun perin esittämä. Levylle sisältyi myös Collinsin oma sävellys ”My Father” ja yksi ensimmäisistä cover-versioista Leonard Cohenin hitistä ”Bird on the Wire”.
1970-luvulta nykypäivään muokkaa
1970-luvulle tultaessa Collins oli vakiinnuttanut asemansa muiden tekemien laulujen herkkänä tulkitsijana ja yhä enemmän myös lauluntekijänä. Hänen ohjelmistonsa laajeni edelleen muun muassa virsiin kuten ”Amazing Grace” ja musikaalisävelmiin kuten Stephen Sondheimin ”Send In the Clowns”, jotka molemmat nousivat singlelistan 20:n kärkeen.
Seuraavaksi Collins kokeili kykyjään kirjailijana ja julkaisi muistelmateoksen Trust Your Heart (1987) ja romaanin Shameless. Vuonna 1992 Collinsin ainoa lapsi Clark teki itsemurhan, ja Collins kirjoitti tästä kokemuksesta myöhemmin kirjan Sanity and Grace.
Vuonna 2008 Collins valvoi hänelle omistetun tribuuttialbumin tekoa. Hänen kirjoittamia lauluja versioivat levylle muun muassa Dolly Parton, Joan Baez,Rufus Wainwright ja Chrissie Hynde. Samana vuonna Collins teki myös cover-albumin Beatlesien lauluista ja vastaanotti kunniatohtorin arvon Pratt Institute -taidekoululta.
Collins on 1960-luvulta asti ollut mukana yhteiskunnallisessa aktivismissa. Hän suhtautui myötämielisesti 1960-luvun lopulla rauhanliikkeestä syntyneisiin Youth International Party -puolueeseen ja Chicago Seven -liikkeeseen sekä näiden molempien keulahahmoihin Abbie Hoffmaniin ja Jerry Rubiniin. Nykyisin Collins toimii muun muassa UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä ja maamiinojen kieltämistä ajavassa liikkeessä.[3][4]
Yksityiselämä muokkaa
Collins oli vuosina 1958–1965 naimisissa Peter Taylorin kanssa.[5] Huhtikuussa 1996 hän avioitui graafikko ja aktivisti Louis Nelsonin kanssa, jonka oli tuntenut jo vuodesta 1979 lähtien. He asuvat New Yorkissa.[6]
Collins sairasti lapsena polion[7] ja 1960-luvun alussa tuberkuloosin.[8] 1970-luvulla hän sairastui tupakanpolton lopetettuaan bulimiaan. Uransa alussa hän kärsi alkoholin väärinkäytöstä mutta raitistui terapian ansiosta 1978.
Albumit muokkaa
Studio- ja konserttialbumit muokkaa
|
|
Kokoelma-albumit muokkaa
- Recollections (1969)
- Both Sides Now (1971)
- Colors of the Day (1972) (Greatest Hits)
- So Early in the Spring... The First 15 Years (1977)*Amazing Grace (1985) (#34 in UK album charts)
- Wind Beneath My Wings (1992)
- Forever: An Anthology (1997)
- Both Sides Now (1998)
- Classic Broadway (1999)
- The Very Best of Judy Collins (2001)
- Judy Collins Sings Leonard Cohen: Democracy (2004)
- The Essential Judy Collins (2004)
- 24 Classic Songs (2008)
Kirjallisia teoksia muokkaa
- Trust Your Heart (1987)
- Amazing Grace (1991)
- Shameless (1995)
- Singing Lessons (1998)
- Sanity and Grace: A Journey of Suicide, Survival and Strength (2003)
- The Seven T’s : Finding Hope and Healing in the Wake of Tragedy (2007)
- Sweet Judy Blue Eyes : My Life in Music (2011)
Lähteet muokkaa
- ↑ Time "Striking a Chord" Viitattu 12.4.2008
- ↑ Scott Witmer: Burlington's Cranky Storyteller (An Interview with Tom Banjo) Fogcount.com. 3.11.2001. Arkistoitu 13.8.2009. Viitattu 13.10.
- ↑ Brozan, Nadine: Chronicle The New York Times. 9.7.1996. Viitattu 1.8.2008. (englanniksi)Roos, John: Taking a Novel Approach; A Grieving Judy Collins Finds Writing a Book Helps the Healing Process (s. 30) Los Angeles Times. 26.1.1996. Viitattu 1.8.2008. (englanniksi)
- ↑ Judy Collins has painful talk about suicide Associated Press. 25.3.2008. MSNBC Online. (englanniksi)
- ↑ Biography for Judy Collins Internet Movie Database – IMDb. Viitattu 24.2.2009. (englanniksi)
- ↑ Brady, Louis Smith: Weddings: Vows; Judy Collins, Louis Nelson The New York Times. 21.4.1996. Viitattu 24.9.2009. (englanniksi)
- ↑ Judy Collins: 'Tell the Truth, No Matter How Hard' Beliefnet. Viitattu 29.4.2021.
- ↑ Collins, Judy: Singing lessons: a memoir of love, loss, hope, and healing, s. 127. Simon and Schuster, Lokakuu 1998. (englanniksi)
