Joseph "Jos" Verbeeck (s. 6. helmikuuta 1957 Diest, Belgia) on belgialainen raviohjastaja.

Jos Verbeeck vuonna 2005.

Verbeeck aloitti uransa 14-vuotiaana syntymämaassaan montératsastajana. Parin vuoden kuluessa hän oli voittanut jo yli 70 montélähtöä, jonka jälkeen Verbeeck siirtyi työskentelemään yhteen Belgian suurimmista ravitalleista. Belgian ohella hän vaikutti muutaman vuoden Saksassa ja Italiassa, kunnes aloitti vuonna 1984 valmentajana Grosbois'n valmennuskeskuksessa Val-de-Marnessa Pariisin lähistöllä.

Vuonna 1990 Verbeeck lopetti valmennustoiminnan siirtyen lainaohjastajaksi. Hän onnistui nousemaan muutamassa vuodessa yhdeksi Ranskan menestyneimmistä ja arvostetuimmista raviohjastajajista. Maan voitokkain ohjastaja Verbeeck on ollut vuosina 1995-1997 ja vuonna 1999.

Verbeeck on urallaan voittanut useita eurooppalaisia suurkilpailuja. Maailman arvostetuimman ravikilpailun Prix d'Ameriquen hän on voittanut Pariisissa neljästi. Lisäksi Verbeeck on voittanut muun muassa Tukholman Elitloppetin kahdesti ja Napolin Lotteria-ajon kerran.

Suomessa Verbeeck on vieraillut useita kertoja, voittaen sekä Finlandia-ajon että Kymi Grand Prix'n. Viimeksi hän on vieraillut Suomessa marraskuussa 2021 Rovaniemen ohjastajakilpailussa.

Monacossa nykyään asuva Verbeeck on tunnettu railakkaista elämäntavoistaan. Hän on ollut muun muassa Ruotsissa pidätettynä taksinkuljettajan pahoinpitelystä sekä nykyisessä kotimaassaan rattijuopumuksesta. [1]

Suurkilpailuvoittoja muokkaa

Ranska

  • Prix d'Amerique: 1994 Sea Cove, 1997 Abo Volo, 1998 Dryade des Bois, 2002 Abano As
  • Prix de France: 1993 Sea Cove
  • Prix de Paris: 1996 Abo Vola, 1999 Remington Crown

Italia

Ruotsi

Norja

Suomi

Lähteet muokkaa

  1. Nu hotas han av fängelse 28. toukokuuta 2003. Aftonbladet. Viitattu 11.5.2012.