”Join Me in Death”
HIM
Singlen ”Join Me in Death” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Razorblade Romance
 Julkaistu 2. marraskuuta 1999
 Tyylilaji rock
 Kesto 03.39
 Levy-yhtiö Terrier/Sony BMG
Listasijoitukset

Suomi Suomen virallinen lista: 1.[1]

HIM:in muut singlet
It's All Tears (Drown in This Love)
1999
”Join Me in Death”
1999
Right Here in My Arms
2000

Join Me (in Death) on suomalaisyhtye HIMin esittämä kappale vuodelta 1999, ja se on vielä nykypäivänäkin yksi HIMin tunnetuimmista kappaleista. Kappale löytyy HIMin levyltä Razorblade Romance. Single "Join Me" on Suomen kahdenneksitoista myydyin kotimainen single. [2]

Nelosen uutiset esitteli vuonna 2005 suomalaisen musiikkiväen valitsemat viisi kuluvan vuosituhannen parasta kotimaista kappaletta, joista "Join Me" nousi ykkössijalle. [3] Kappaleesta on tehty useita cover-versioita, joista esimerkkinä munkkiyhtye Gregorianin versio.

"Join Me" -kappaleen on sanottu yllyttävän itsemurhaan, ja HIMin keulakuva sekä laulaja Ville Valo onkin kumonnut väitteen kuvailemalla laulua Romeo ja Julia -vaikutteiseksi lauluksi, joka kertoo rakkaudesta.

"Join Me" on myös elokuvan 13. kerros tunnusbiisi.

Videot muokkaa

Kyseisestä kappaleesta on kaksi musiikkivideoa, vuonna 1999 valmistunut 13. kerros -elokuvaan liittyvä valoshow-versio, sekä vuonna 2000 valmistunut "Ice Version".

Lähteet muokkaa

Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.