John Sayles (s. 28. syyskuuta 1950 Schenectady, New York) on yhdysvaltalainen independent-elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja, näyttelijä ja kirjailija. Hän myös leikkaa itse omat ohjauksensa. Hänen tunnetuimpia ohjauksiaan ovat Lone Star (1996) sekä esikoisohjaus Return of the Secaucus 7 (1980), joka on otettu osaksi National Film Registryn kokoelmaa. Lone Star oli ehdolla parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -palkintoon.

Sayles vuonna 2008.

Sayles on tunnettu pienillä budjeteilla tehdyistä realistisista ja inhimillisistä elokuvista, joiden henkilöhahmot vaikuttavat aidoilta.[1]

John Sayles on kotoisin New Yorkin osavaltion teollisuuskaupungista Schenectadystä, jossa hänen vanhempansa toimivat opettajina. Sayles opiskeli high schoolin jälkeen psykologiaa. Työuransa alussa hän kirjoitteli vapaa-aikoinaan ja ansaitsi elantonsa erilaisilla tilapäistöillä muun muassa lihanpakkaajana. Elokuva-alalla hänen työparinaan tuottajana on alusta saakka toiminut entinen opiskelutoveri ja pitkäaikainen puoliso Maggie Renzi.[1] Sayles on tehnyt useasti yhteistyötä myös toisen opiskelutoverinsa, näyttelijä David Strathairnin kanssa.[2]

Filmografia muokkaa

Ohjaajana ja käsikirjoittajana muokkaa

Käsikirjoittajana muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Ylänen, Helena: John Sayles on harvinaisuus: Nuori elokuvaohjaaja, joka pitää ihmisistä ja ymmärtää puhetta. Helsingin Sanomat, 6.5.1985, s. 16. Näköislehti (maksullinen).
  2. Crean, Ellen: The Nominees: David Strathairn 1.3.2006. CBS. Viitattu 5.7.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:John Sayles