John Fitch (keksijä)

John Fitch (21. tammikuuta 1743kesä- tai heinäkuussa 1798) oli yhdysvaltalainen kelloseppä, messinkiseppä ja keksijä. Hänet tunnetaan ennen kaikkea miehenä, joka rakennutti Yhdysvaltain ensimmäisen höyryn voimalla kulkevan veneen. Hänen höyryveneensä ensimmäinen menestyksekäs koeajo tapahtui Philadelphiassa Delawarejoella 22. elokuuta 1787.

John Fitch

Maalta maailmalle muokkaa

John Fitch syntyi maanviljelijäperheeseen Windsorissa, Connecticutissa. Pojan ollessa vasta neljävuotias hänen äitinsä kuoli ja poika laitettiin mamsellinkouluun. Hän oli lahjakas oppilas, mutta maatila tarvitsi työvoimaa, joten isä päätti ottaa pojan pois koulusta. Koulu tartutti poikaan kuitenkin lukuinnostuksen ja hän luki kaikkea mitä pystyi saamaan käsiinsä, erityisesti maantiedettä, tähtitiedettä ja matematiikkaa käsitteleviä kirjoja. Fitch oli kuitenkin pienikokoinen ja voimiltaan kovin heikko maatöihin. Hän saikin suostuteltua isänsä vuokraamaan 15-vuotiaan poikansa paikallisen kauppiaan puotiin. Täytettyään 17 hän lähti maailmalle onnistumatta hankkimaan missään työssä menestystä.

Aluksi Fitch yritti merimiehenä rannikkolaivassa, mutta koki kovin huonoa kohtelua. Seuraavaksi hän oli kahdenkin kellosepän palveluksessa. Kelloihin hänen ei annettu koskea, vaan hän sai tehdä maatöitä tai yksinkertaisia messinkitöitä. Sen verran hän sai hankittua oppia, että saattoi 21-vuotiaana aloittaa itsenäisenä yrittäjänä kellojen puhdistamisen ja messinkitöiden teon.

John Fitch vietti hyvin liikkuvaa elämää: kulki talosta taloon kelloja puhdistamassa ja käytti säästönsä potaskan valmistukseen, josta ei tiennyt mitään. Hän oli pari vuotta aviossa, mutta jätti kotinsa, vaimonsa ja kaksi lastaan muuttaen Trentoniin, New Jerseyyn. Siellä hän teki useamman vuoden ajan messinki- ja hopeatöitä, mutta messinkinappien valmistus loppui Yhdysvaltain vapaussodan syttymiseen.

Fitch pestautui amerikkalaisjoukkojen puolelle Trentonin komppaniaan siirtyen kuitenkin pian asesepäksi Trentonin asetehtaaseen. Hänen elonsa Trentonissa kävi mahdottomaksi brittijoukkojen saavuttua sinne joulukuussa 1776, jolloin Fitch siirtyi New Jerseyn joukkoihin, joissa George Washingtonkin oli. Syksyllä 1777 Fitch ansaitsi huomattavan omaisuuden myymällä briteille tupakkaa ja olutta, mitä Washington suuresti halveksi.

Uudelleen maata kiertämään alkanut Fitch joutui vuonna 1782 intiaanien vangiksi. Intiaanit luovuttivat hänet briteille ja nämä pitivät häntä vankina Kanadassa. Henkensä säästänyt, mutta omaisuutensa menettänyt Fitch teki tutkimusmatkoja, yritti maakeinottelua ja piirsi siinä ohessa karttoja.

Ensimmäinen höyryvene muokkaa

Vuonna 1785 ollessaan Pennsylvanian Warminsterissä Fitch sai idean käyttää höyryä kulkuneuvojen voimanlähteenä. Ei tiedetä, mistä ajatus syntyi, mutta hän vietti loppuelämänsä sen parissa. Aluksi hän suunnitteli höyrykäyttöistä hevosvaunua, mutta havaitsi pian, että höyrykäyttöinen vene olisi helpompi toteuttaa.

 
Fitchin ensimmäinen höyryvene. Columbian Magazine, 1786.

Hän luki asiaa käsittelevää kirjallisuutta ja kyseli neuvoja koneenrakennukseen perehtyneiltä ihmisiltä. Fitchin ensimmäinen vene, jonka oli tarkoitus kulkea eteenpäin sivuilla olevien ruuvipyörien avulla, valmistui vuonna 1785. Koska vene kulki vedessä aivan liian vaivalloisesti, Fitch suunnitteli toisen veneensä kulkukoneistoksi siipirattaat. Tämän veneen voimanlähteenä oli höyrykone, jossa oli kolmituumainen sylinteri. Heinäkuussa 1786 tämä vene liikkui vedessä, joskin kovin hitaasti, sillä kyläsepän tekemä moottori oli kovin viimeistelemätön ja aivan liian pieni veneen kokoon nähden. Fitch pystyi kuitenkin todistamaan, että vene voi liikkua höyryn voimalla.

Voidakseen jatkaa kokeilujaan Fitch yritti saada kongressilta, Pennsylvanian osavaltiolta ja tieteellisiltä seuroilta taloudellista tukea yrityksilleen. Kiinnostusta hänen esittelemänsä höyrykäyttöiset veneet kyllä herättivät, mutta hänen palava innostuksensa ei saanut rahoittajia vakuuttuneiksi sijoituksen kannattavuudesta.

Yksinoikeus höyryveneilyyn muokkaa

John Fitch pystyi kuitenkin hankkimaan osavaltioilta 14 vuodeksi yksinoikeuden rakentaa ja käyttää höyryveneitä kaikkialla niiden vesialueilla. Vuonna 1786 hän sai tällaisen yksinoikeuden New Jerseyssä ja seuraavana vuonna Pennsylvaniassa, New Yorkissa, Delawaressa ja Virginiassa. James Rumsey vaati vuosina 1787–1788 höyryveneilyn yksinoikeuksia itselleen saaden aikaan kovan kiistelyn, mutta hän ei pystynyt horjuttamaan Fitchin yksinoikeuksia.

Rahaa hankkiakseen Fitch painatti tutkimusretkillään Yhdysvaltain Luoteisterritoriosta piirtämänsä kartan ja näistä kartoista saamillaan rahoilla hän pystyi perustamaan yrityksen, The Steamboat Co:n, helmikuussa 1787. Nelisenkymmentä philadelphialaista hankki yrityksen osakkeita ja näin saaduilla rahoilla Fitch alkoi rakennuttaa kolmatta, 13,7 metriä pitkää ja 3,6 metriä leveää venettä. Aluksen molemmilla laidoilla olevia kuutta siipeä pyöritti höyrykone, jossa oli 30-senttimetrinen (12-tuumainen) sylinteri. Tämän veneen höyrykoneen teossa Fitchiä avusti kelloseppä Henry Voight.

Liittovaltion edustajatkin (Constitutional Convention/Philadelphia Convention) olivat paikalla ja katselivat tyytyväisinä, kun vene esitteli kulkuaan Delawarejoessa Philadelphiassa 22. elokuuta 1787.

Fitchin neljäs ja yhtiön toinen, jälleen edeltäjiään suurempi vene laskettiin vesille heinäkuussa 1788. Tämä 18,3 metriä pitkä siipiratasvene pystyi kuljettamaan 30 matkustajaa. Vene, joka myöhemmin teki lukuisia matkoja Philadelphian ja New Jerseyssä sijaitsevan Burlingtonin välillä, saavutti vuoden 1788 lokakuussa 8,8 km/h keskinopeuden.

Ihmiset suhtautuivat höyryveneilyyn edelleen välinpitämättömästi, mihin Fitch yritti saada aikaan muutosta rakennuttamalla vieläkin suuremman veneen. 13 kilometrin tuntinopeuteen yltävä viides vene valmistui huhtikuussa 1790 ja se liikennöi koko seuraavan kesän säännöllisessä matkustajaliikenteessä Philadelphian ja Burlingtonin välillä. Sanomalehti-ilmoitusten runsaudesta päätellen liikenne oli kannattavaa.

Ensimmäiset höyryveneitä koskevat patentit Yhdysvalloissa myönnettiin 26. elokuuta 1791 yhtä aikaa John Fitchille, James Rumseylle ja John Stevensille. Myöhemmin samana vuonna Fitch sai patentin Ranskassa ja hän alkoi jälleen rakennuttaa uutta venettä, joka sai nimen The Perseverance. Tällä veneellä oli tarkoitus kuljettaa rahtia ja matkustajia Mississippijoella, mutta vene tuhoutui myrskyssä. Tämä lannisti yhtiön osakkaat, jotka kieltäytyivät rahoittamasta enää yritystä.

Ranskaan muokkaa

Vuonna 1793 Fitch lähti Ranskaan tarkoituksenaan rakennuttaa siellä vene, mutta hän ei saanut rahoitusta järjestymään ja joutui luopumaan koko ajatuksesta. Lontoon-vierailunsa ajaksi hän jätti piirustuksensa Yhdysvaltain konsulin säilytettäväksi ja konsuli lainasi niitä Pariisissa vierailevalle Robert Fultonille. Pettynyt ja rahaton Fitch pestautui merimieheksi ja pääsi palaamaan Yhdysvaltoihin vuonna 1794.

Viimeiset veneet muokkaa

Vuonna 1796 Fitch rakensi höyryveneen vanhasta laivaveneestä. Tätä potkurin avulla liikkunutta venettään hän esitteli New Yorkissa Collect Pond -nimisellä, Broadwayn läheisyydessä aikoinaan olleella lammella. Näytös oli kuitenkin turha, sillä rahoittajat eivät innostuneet, ja pettynyt Fitch siirtyi Bardstowniin, Kentuckyyn. Siellä hän rakensi vielä keväällä 1798 metrinmittaisen pienoisveneen ja uitti sitä lähistön pikkujoessa.

John Fitch sai veneet kulkemaan höyryllä, muttei pystynyt tekemään siitä voittoa tuottavaa liiketoimintaa. Hän oli väsynyt, pettynyt ja sairas mies, kun hän siirtyi Kentyckyyn juomaan. Ruumiillisten vaivojensa vuoksi hän hakeutui lääkäriin ja sai tältä 12 oopiumipilleriä kipujen poistoon. John Fitch päätti poistaa kivut kerralla ja pysyvästi: hän otti kaikki pillerit yhtä aikaa. Jossakin vaiheessa kesäkuun 25. ja heinäkuun 18. päivän välisenä aikana 1798 Fitch kuoli majataloon.

John Fitch haudattiin Bardstowniin, jonne hänelle on myöhemmin pystytetty muistomerkki: tarkka kopio hänen ensimmäisestä höyryveneestään. Myös toisen maailmansodan aikainen S/S John Fitch on nimetty hänen mukaansa.

Lähteet muokkaa

  • Appletons' Cyclopædia of American Biography. New York 1888.
  • Dictionary of American Biography. London, New York 1931.
  • The National Cyclopædia of American Biography. New York 1929.
  • http://www.myoutbox.net/popch05.htm

Aiheesta muualla muokkaa