John Dillon
John Dillon (8. syyskuuta 1851 Blackrock, Dublinin kreivikunta, Irlanti – 4. elokuuta 1927 Lontoo, Iso-Britannia) oli irlantilainen poliitikko. Hän oli yksi Ison-Britannian parlamentissa toimineen ja Irlannin itsehallintoa (home rule) tavoitelleen Irlantilaisen puolueen johtajista. Hän toimi edustajana alahuoneessa vuosina 1880–1883 sekä 1885–1918 ja oli 1880-luvulla Irlannin itsehallintokamppailua johtaneen Charles Stewart Parnellin tärkeimpiä liittolaisia.[1]
John Dillonin isä John Blake Dillon oli yksi Nuori Irlanti -liikkeen johtajista ja asui vuoden 1848 epäonnistuneen kapinan jälkeen vuoteen 1855 maanpaossa. Hänet valittiin parlamenttiin 1865, vuotta ennen kuolemaansa. John Dillon oli alkuperäiseltä koulutukseltaan lääkäri, mutta omistautui pian valmistumisensa jälkeen politiikalle. Hänet valittiin parlamenttiin ensi kerran vuonna 1880 Tipperarysta. Hyökkäävien puheidensa vuoksi hänet erotettiin useita kertoja määräajaksi parlamentista.[2] Dillon oli mukana myös Irlannin maaliiton radikaalissa toiminnassa ja oli sen vuoksi vangittuna toukokuusta 1881 toukokuuhun 1882 Kilmainhamin vankilassa Dublinissa, jossa myös Parnell istui lokakuusta 1881 alkaen.[1] Dillon jäi terveyssyistä pois parlamentista vuonna 1883, mutta palasi kaksi vuotta myöhemmin Mayon edustajana.[2] Hän tuki innokkaasti William O’Brienin vuonna 1886 käynnistämää plan of campaign -kampanjaa, jossa maanvuokraajia kannustettiin maksamaan vain sen suuruista vuokraa, kuin mitä he itse pitivät kohtuullisena. Vuonna 1888 Dillon joutui olemaan tämän vuoksi kuuden kuukauden ajan vangittuna.[2][1] Dillonin vuonna 1890 Australiaan tekemä agitaatiomatka johti uusiin syytteisiin kotimaassa, mutta päästyään oikeudenkäynnin ajaksi vapaalle jalalle hän matkusti turvaan Yhdysvaltoihin. Hän palasi seuraavana vuonna Irlantiin ja ilmoittautui viranomaisille.[2]
Kun Parnellin maine tahrautui vuonna 1890 kiusallisessa avioeroskandaalissa, Dillon ja O’Brien asettuivat aluksi hänen tuekseen. Kun Irlantilainen puolue hieman myöhemmin hajosi kahtia kiistan seurauksena, Dillon liittyi niihin, jotka vaativat Parnellin väistymistä puolueen johdosta.[1] Parnellin vastustajat perustivat lopulta oman puolueen, Irish National Federationin, ja Dillon toimi sen toisena puheenjohtajana Justin McCarthyn jälkeen vuosina 1896–1898. Vuonna 1900 hän tuki puolueen jälleenyhdistämistä John Redmondin johdolla.[1][2] Dillon asettui tukemaan Britannian liberaalipuoluetta ja sen hallitusta vuodesta 1905 alkaen. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän vastusti jyrkästi asevelvollisuuskutsuntojen ulottamista Irlantiin ja arvosteli vuoden 1916 pääsiäiskapinan kukistamisessa käytettyjä ankaria vastatoimia. Vastustaessaan Britannian sotaponnistusten tukemista hän ajautui eri linjoille Irlantilaista puoluetta johtaneen Redmondin kanssa. Redmondin kuoltua maaliskuussa 1918 Dillon kuitenkin valittiin hänen seuraajakseen puolueen johdossa. Puolueen kannatus romahti joulukuun 1918 vaaleissa ja Dillon hävisi omassa vaalipiirissään radikaalin Sinn Féin -puolueen Eamon de Valeralle. Pudottuaan parlamentista Dillon vetäytyi politiikasta.[1]
John Dillonin poika James Dillon oli vuosina 1959–1965 Fine Gael -puolueen puheenjohtaja.