John C. Robinson

yhdysvaltalainen lentäjä

John Charles Robinson (24. helmikuuta 19038. huhtikuuta 1954) oli yhdysvaltalainen afroamerikkalainen lentäjä. Hän toimi myös Etiopian ilmavoimien päällikkönä 1930- ja 1940-luvuilla.

John Robinson Etiopiassa 1930-luvulla

Robinson syntyi Carrabellessä Floridassa. Hänen isänsä kuoltua perhe muutti hänen äitinsä Celesten johdolla Gulfportiin Mississippiin. Celeste Robinson avioitui pian Charles Cobbin kanssa, ja John piti tätä isänään.[1]

Robinson kiinnostui jo nuorena mekaniikasta ja muutti vuonna 1921 Alabamaan opiskellakseen Tuskegee Institutessa, mistä valmistuttuaan hän siirtyi ensin Detroitiin toimimaan autokorjaamon työntekijänä ja sitten opiskelemaan ilmailua Illinois'n osavaltioon.[1][2]

Alkuvuonna 1935 Robinson ilmoitti haluavansa puolustaa Etiopiaa, jonka suhteen Italialla oli valloitussuunnitelmia. Etiopia oli viimeinen eurooppalaisten suurvaltojen piiriin kuulumaton valtio Afrikassa, joten sillä oli Robinsonin mielestä myös symbolinen merkitys mantereen itsenäisyysaatteille. Robinson matkusti toukokuussa 1935 Etiopiaan keisari Haile Selassien kutsusta, ja hänen nimitettiin elokuussa 1935 Hubert Julianin seuraajaksi Etiopian ilmavoimien komentajana everstin sotilasarvolla. Noin 20 lentokoneen vahvuisten ilmavoimien komentajana Robinson johti tiedustelu- ja käskynjakolentoja, kunnes Italia valloitti Etiopian kokonaisuudessaan vuonna 1936. Robinson palasi Yhdysvaltoihin, missä hän oli tärkeässä roolissa organisoitaessa afroamerikkalaisista koostuvaa Tuskegee Airmen -lentoyksikköä.[1][2]

Etiopian vapauduttua italialaismiehityksestä Robinson palasi maahan ja toimi lennonopettajana Hararin herttuan tukemassa lentokoulussa. Vuonna 1948 Robinson perusti Sultan Airlines -lentoyhtiön, joka kuljetti sekä matkustajia että rahtia.[1]

Maaliskuussa 1954 Robinson joutui vakavaan lento-onnettomuuteen Addis Abeban lentoasemalla ollessaan kuljettamassa ilmateitse verta Nazretiin verensiirtoa varten. Hän kuoli onnettomuudessa saamiinsa palovammoihin sairaalahoidosta huolimatta 8. huhtikuuta 1954. Hänet on haudattu Gulelen hautausmaalle Addis Abebaan.[1][3]

Lähteet muokkaa

  • Gubert, Betty Kaplan; Sawyer, Miriam; Fannin, Caroline M.: Distinguished African Americans in Aviation and Space Science. Greenwood, 2001. ISBN 978-1573562461. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Gubert et al, s. 252-255
  2. a b Yared, Ephrem: John Charles Robinson (1903–1954) BlackPast. 21.3.2016. Viitattu 8.4.2019. (englanniksi)
  3. Ethiopia recognizes Colonel John Charles Robinson Tigrai Online. 6.5.2015. Viitattu 8.4.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  • Simmons, Thomas E.: The Brown Condor : The True Adventures of John C. Robinson. Silver Springs: Bartleby Press, 1988. ISBN 978-0-910-15509-0. (englanniksi)
  • Tucker, Philip Thomas: Father of the Tuskegee Airmen, John C. Robinson. Potomac Books Inc., 2012. ISBN 978-1-597-97487-5. (englanniksi)