John Byrne (s. 6. heinäkuuta 1950 Walsall, Englanti) on sarjakuvapiirtäjä, joka on työskennellyt pääasiassa Marvelin ja DC Comicsin sarjakuvien parissa.

John Byrne San Diego Comic Book Expossa vuonna 1992.

John Byrne syntyi Englannissa, josta muutti vanhempiensa mukana Kanadaan kahdeksanvuotiaana. 1970-luvun alussa hän opiskeli Calgaryssä, josta siirtyi vapaan taiteilijan uralle. Byrne on 1970-luvulta lähtien piirtänyt monia eri supersankarihahmoja ja -joukkoja. Aikaa myöten hän päätyi Marvelin palvelukseen, missä hän pian alkoi työskennellä muun muassa Chris Claremontin käsikirjoittaman Ryhmä-X:n sekä Kostajien ja myös itse kehittelemänsä Alfa-lentueen parissa.

Vuonna 1986 Byrne siirtyi DC:n palvelukseen tehtävänään uudistaa Teräsmies. Hänen minisarjansa The Man of Steel olikin vahva aloitus ja puhalsi uutta virtaa vuosikymmeniä vanhaan hahmoon – Metropolis siirtyi viimein nykyaikaan. Vuonna 1989 Byrne kuitenkin palasi Marvelin leipiin.

Byrneä suomeksi muokkaa

John Byrnen tarinoita julkaistiin Suomessa huomattavan paljon 1980-luvulla. Hän on piirtänyt tarinoita ainakin seuraaviin lehtiin:

Kokoomateos muokkaa

  • Byrne, John: Ihmeneloset. Tekijänä John Byrne. Suomennos: Mail-Man. Toimittanut: Jouko Ruokosenmäki. Tampere: Egmont, 2005. ISBN 952-469-359-3.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John Byrne.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.